280 päivää kantavana

Vipsu on muuttunut ensimmäisen raskautensa aikana paljon. Paitsi tietysti fyysisesti, myös muilta osin. Syytän mielelläni hormooneita, mutta salaa tiedän, että olen ollut melko lepsu ja antanut Vipsulle kaikenlaisia erivapauksia. Sitten on vielä ne luonnolliset muutokset, tammasta mammaksi.

Yksi selkein luonnollinen muutos on Vipsun varautuneisuus. Ennen mitään pelkäämätön on alkanut suhtautua ympäristön muutoksiin aina valppaana ja valmiina pakenemaan. "En tiedä, mitä pakenen, mutta pakenen, jos/kun kaverit pakenevat. En tiedä, mikä se on, mutten jää ottamaan selvääkään."

Luonnollinen, joskin ennenaikainen muutos, ovat Vipsun nisät ja niiden maidontuotanto. Myös peräpää on alkanut "löystyä" tai rentoutua. Kuinka sen haluaa ajatella.

Luonnollisestikaan Vipsu ei jaksa samaan malliin, vaikka virtaa on. Liikuntaa olemme joutuneet keventämään melko radikaalisti. Taluttelulenkkejä olemme kuitenkin jatkaneet ja kärryttelemässäkin on käyty. Jälkimmäisiä tosin vain kerta viikkoon ja kevyesti kävellen. Paitsi jos kaakki päättääkin naapurin peltoradalla ottaa lähdöt.

Vipsulla on alkanut hetkittäin olla myös loppuraskaudelle tyypillistä ummetusta. Näin ollen päivittäisiin toimiin on lisätty myös juotto. Ja mehuhan maistuu.

Heinää Vipsu ei syö enää yhtä ahnaasti kuin ennen. Aluksi ajattelin, että kenties automaattihysteria sai Vipsun pelkämään myös heinää, mutta lienee realistisempaa ajatella, että tamma loppuraskaudestaan hidastaa syömistä, koska vatsa painaa ja kakka ei kulje.

Muita hevosia Vipsu ei lähellään ole suvainnut enää hetkeen. Poni, joka ei koskaan potkaissut, on alkanut huitoa ihan tosissaan. Kun naapurikarsinaan muutti uusi hevonen, pelkäsin jatkuvaa taistelua. Pelkäsin onneksi turhaan.

- J