Pyromaani pepunrapsuttelija byrokratian pyörteissä

Selvitys siitä, miten eläintenhoito on järjestetty. Luettelo käytettävissä olevista tiloista ja laitteista mukaan lukien myös ulkotarhat, pinta-aloineen ja materiaaleineen. Mistä vesi tulee ja mihin se menee, miten se sinne joutui. Sekä monta muuta tulkinnanvaraista ja vähän hölmöltäkin tuntuvaa kysymystä. Niitä mietittiin viime viikolla.

Villa Vibassa on kuusi karsinaa ja viisi hevosta. Asia ei siis vielä teknisesti meitä koske, mutta se on hoidettava alta pois. Sitä tuntee itsensä jotenkin idiootiksi aina, kun täyttää lomakkeita. On ne sitten Kelan, verottajan tai tässä tapauksessa Aluehallintoviraston. Kysymykset, ne eivät oikein koskaan tunnu sopivan omaan tilanteeseen. Joko ei kysytä oikeita asioita tai kysytään asioita, joiden merkitystä on vaikea ymmärtää.

Koska Aluehallintoviraston "Ilmoitus eläintenpidosta" tuli nopeasti täytettyä, tuli olo, etten ehkä ymmärtänyt kysymyksiä oikein. Jos kehotetaan jatkamaan kohdassa 8 tai omalla liitteellään, luulen, että yhden lauseen vastaus on auttamatta aivan liian lyhyt. Jännityksellä jään odottamaan, millaisen leiman otsaani saan. Leima tuskin kertoo tallin pitämisestäni yhtään mitään. Luottamus omaan koheltamiseen on sen verran kova, mutta se voi kertoa ikävästi siitä, miksi oppirahat maksetaan aina moneen kertaan.

Oppirahoja on polteltu muun muassa ratsastuskentän rakentamisessa. Siinä ei sinänsä koitettu oikoa kulmia suoriksi. Rahan sijaan yritettiin säästää aikaa. Kenttä rakennettiin talvella, vaikka olisi voitu odottaa kesääkin. Silloin alkutalvesta ei tuntunut siltä.

Kentästä piti tulla sahajauhokenttä. Pelto kaivettiin asianmukaisesti savelle ja sitten tuli pakkanen. Savi lohkeili. Kraateri ei kohta enää muistuttanut edes etäisesti ratsastuskentän pohjan alkua. Suunnitelma muuttui perinteisemmän kentän puoleen ja rakentaminen aloitettiin. Kevät kertoisi, kuinka pahasti mentiin pieleen.

Kevät kertoi. Sulamisvettä tulee joka suunnasta. Sekä salaojat että kaivetut avo-ojat ovat riittämättömät. Tämä johti siihen, että maan vielä ollessa jäässä kenttämme muistutti kahluuallasta. Kun maa alla alkoi sulaa ja läpäistä vettä, kenttä muuttui suoksi. Jossain kahden edellisen välissä allekirjoittanut sai kuningasajatuksen kurvata kaivurikuormaajalla kentälle kaivamaan pieniä ojia veden pois saamiseksi. Kenttäpä ei jaksanut kantaa kuormaajaa. Sen verran pehmeäksi pinta oli ehtinyt.

Jos olisin ollut kaukaa viisas, kenttä olisi painostuksesta huolimatta jätetty kevääseen. Jos olisin ollut edes etäisesti viisas, en olisi sekaantunut veden kulkuun kentän pinnassa. Nyt kenttä olisi ehkä paremmassa kuin huonossa kunnossa. Vesi ja kentän pinta ovat kuivuneet, mutta mikään ei korjaa uponneen kuormaajan tekemiä kraatereita. Tai no korjaa, sitten, kun seuraavan kerran uskallan raskaalla kalustolla kentän puolelle. Saa nähdä mitä hajoaa seuraavaksi. Varmaan se kuormaaja.

Koska katastrofikenttä vetää neuroottista puoleensa kuin hunaja mehiläistä, joudun kehittelemään muita tapoja tuhota. Talven jäljiltä on kertynyt pilaantunutta heinää, muutama pyöröpaali ja paljon paalin jämiä. Ne ovat hiertäneet takaraivossa, tuhoanko ne polttamalla, kaivamalla maahan vai kaatopaikkakuormalla. Viimeinen maksaa eniten, paitsi jos poltan siinä sivussa jotain muutakin.

Traktori raahasi paalin keskelle ohuen lumikerroksen peittämää peltoa. Antipartiolainen tuhersi paalin kimpussa tovin turhautuen. Jos selviytymiseni olisi kiinni tulen tekemisestä, kuolisin. Nyt paloi sormet. Pienellä avustuksella roihu saatiin lopulta syttymään. Naapurustoa peitti kohta sakea savu. Yleensä savu tulee korvistani, nyt palavasta paalista.

Tallin arki on pitänyt etäällä olennaisesta. Vipsu on saanut rapsutuksensa, mutta mitään erityistä liikuntaa sen kanssa ei olla ehditty edes harkita. Parhaana rapsuttimena metallisen hikiviilan jälkeen on lantatalikko. Vaikka minua kieli poskella kritisoidaan siitä, että hieron hevosta sen vessaharjalla, aion tehdä niin myös jatkossa. Vipsu rakastaa vessaharjaansa.

- J