310 vuorokautta

Tyttö ja poika tapaa ja ihastuu. Rohkeampi pyytää toista kahville. Kupin takaa kurkitaan ujosti ja puhutaan niitä näitä. Pari vakiintuu ja huolehtii toisistaan. "Tulehan kahville."

Sellaista se on elämä Vipsulla Voikon karsinanaapurinsa kanssa. Voikko seisoo kuppinsa tuntumassa ja hörähtää. Sitten se siemaisee kupista. Vipsu tulee ujosti viereen, hörppää omasta kupistaan. Siinä ne katselevat toisiaan, juovat vuorotellen, hörppien. Välillä toinen jää katsomaan toista ja toinen juo pitkän siemauksen.

Vaikka Vipsu ei voi sietää muita hevosia, eikä aina karsinanaapuriaankaan, on näiden kahden välillä kuitenkin jotain. Toisinaan tuntuu, että vanhalta sielulta vaikuttava Voikko muistuttaa Vipsua juomisen tärkeydestä. Vipsu on huono juomaan.

Siinä, missä tällaiset yhteenkuuluvuuden ja ystävyyden ensi askeleet ovat iloisia pieniä onnen hippusia, jossain taustalla on aina harmia. Vipsun kinner, se ei ole kunnossa. En osaa selittää, mikä kintereen liikkeessä on vinossa, mutta on vinossa. Koska Vipsu on poksahtamaisillaan, ei tarkempi tutkiminen ole nyt kovinkaan järkevää. Kenties kuitenkinkohta välttämätöntä.

Diagnoosit vilisee silmissä ja pelko tuntuu puristuksena rinnassa. Toivo on hiipuvaa sorttia, mutta se yrittää lohduttaa tilanteen olevan kenties ohimenevää sorttia. Usko ja toivo, tässä elämässä aina niin kovin vastakkaisilla puolilla.

Paitsi kintereen myös aurinkoisen asenteen vuoksi liikutus on ollut olematonta tai todella kevyttä. Kärryjen edessä kaakki on mielellään, mutta unohtaa, että voi, ja on toivottavaa, vain kävellä. Ratsastaminen alkaa tuntua mahdottomalta ajatukselta. Viimeisin kokeilu johti totaaliiseen kieltäytymiseen, joka johti talutettuna tallusteluun. Matkalla ilme piristyi ja suunta oli kaikilla sama. Puolessa välissä huomattiin, että hei, kaverit menee toiseen suuntaan. Seurasi totaalinen sekoaminen. Loikkia ja nopeita käännöksiä. Ratsastaja pysyi kyydissä, mutta sai maneesissa lennätyksen seinälle. Kirjaimellisesti.

Sittemmin ollaan kokeiltu taluttelureissuja. Lopputulos on aina kaaos. Energia, sitä Vipsulla tuntuu taas pakkautuvan. Asiaa ei auta Mamyn akuutti influenssa. Kuin kohtalon oikkuna.

Minä, joka en sairasta koskaan. Minä, jolle ei nouse kuume koskaan. Niin kipeä, etten pariin päivään tiennyt, onko päivä vai yö. Influenssa on ihan kunnioitettava vastus, mutta pahempiakin on koettu ja eittämättä vielä edessä päin. Rokote, se jää ottamatta jatkossakin. Kenties tämän sanottuani, maailmankaikkeus heittää seuraavan haasteen ja se vie hengen. Don't say why me? Say try me! Kenties välillä on ihan tervettä kolauttaa itsensä katolta alas.

Vipsulla ja varsalla on onneksi kaikki keskimäärin hyvin. Kintereestä huolimatta. 310 päivää tuli täyteen pääsiäisenä. Vipsu on sen kunniaksi alkanut kaivaa tarhaansa pieniä rotkoja. Yhden portille ja pari muuta muihin nurkkiin. Kuravesi maistuu rotkonpohjalta paljon paremmalta kuin mikään mehu mistään kupista tarjoiltuna, kylmänä tai lämpimänä. Rotkon pohjalta saattaa löytyä myös oi niin maukkaita juuria. Kohta on vatsan täytteenä muutakin kuin miniatyyri.

- J