Viikko äitinä

Viikko sitten sunnuntaina Vipsu synnytti syntymäpäivänsä päätteeksi suloisen pienen tammavarsan. Varsa on Vipsun ensimmäinen. Viikko on ollut yhtä tunteiden ja hormonien vuoristorataa sekä käytännön sopeutumista.




Käytännön sopeutumista, koska olin varannut mammalomaviikoksi vappuviikon. Vappuviikon, koska laskettuaika. Se siitä lomasta, mutta kiitos paremmista yöunista. Käytännön sopeutumista vaativat myös plasmasiirrot. Niitä tehtiin lopulta kaksi. Ensimmäisellä siirrolla saatiin vasta-aine nousemaan 2,9:stä 4,5:een. Tavoite oli kuudessa.




Ensimmäinen siirto oli pysäyttävä kokemus. Toinen kerta ei ollut paljon parempi. Tiesimme toki, mitä oli odotettavissa ja järkytys jäi ensimmäistä kertaa pienemmäksi. Toisaalta myös varsa ja tamma tiesivät, mitä tuleman piti. Tamma oli rauhallisempi, varsa ei.




Pelkoni luottamuksensa menettävästä varsasta oli osin turha. Varsa tulee luokse, se antaa rapsuttaa ja se rapsuttaa takaisin. Kaikki rapsuttelua kummempi koskettelu saa sen kuitenkin pakokauhun partaalle. Pakokauhusta on seurannut harjoitusten huomattava kevennys. Pääasia, että varsa tulee luokse ja viihtyy lähellä. Panokset kasvavat pikkuhiljaa.




Ulkoilu sujuu jo hyvin. Varsa on kokeillut pujotella langoista, se on eksynyt matkalla ja päättänyt olla tottelematta äitiä. Kun karsinan ovi aukeaa, karsinasta kirmaa iloinen pieni varsaeläin, korvat luimussa ja kaula pitkällä. Tarhassa päästellään miljoonaa, tehdään näyttäviä liukupysähdyksiä ja hurjia kuperkeikkoja.

Vielä toissapäivänä Vipsu jaksoi juosta ja paimentaa, tänään keskityttiin olennaiseen, syömiseen. Kun siirrytään sisätiloihin, varsa seuraa emäänsä nätisti. Aina siihen tallin ovelle asti. Tallin käytävällä varsa vetää u-käännöksen, käytännössä joka kerta ja aina ilkikurisuuttaan.



Kevätkelien totaalistoppi on pakottanut meidät rajoittamaan varsan ulkoilua aiottua enemmän. Bonuksena varsa sai opetella sietämään loimea. Aamulla varsa ulkoilee säistä riippuen puolesta tunnista pariin tuntiin ja iltapäivällä sitten uudestaan.




Varsa ulkoilisi mielellään enemmän. Minä ulkoiluttaisin sitä mielelläni enemmän. Varsakiimainen Vipsu olisi ulkona mielellään enemmän. Mutta näillä mennään. Aikaansa varsa kuluttaa maistelemalla heinää ja äitinsä eväitä. Leluiksi kelpaa lantatalikko ja ämpärit.




Varsa on myös pieni imitaattori. Se matkii kaikkea, mitä äiti edellä tekee. Ensimmäisten hyvien tapojen joukossa emä onnistui varsalleen opettamaan, kuinka palvelusväkeä komennetaan. Kuopiminen, se on hallinnassa hyvin. Sittemmin ollaan haettu osumatarkkuutta vesiämpärin sisällön ja Mamyn vaatteiden välillä.



- J




                                                                                                                                                               

12 kommenttia

  1. Nuori varsa kyllä se siitä tuttuu taas ja kun käsittelee paljon niin ei jatkossa huomaakaan, että varsana on joutunut piikittelenään. Meillä 4kk ikäinen varsa jouduttiinrauhoittamaan ja pakolla jalka tikkaamaan kasaan ja siihen vielä hoidot ja piikit päälle. Alussa ajattelin sen jäävän eläinlääkäri kammoiseksi mutta nyt vuotiaana se on mallioppilas sillä saralla :) paljon käsittelyä ja posittiivisia kokemuksia niin kyllä ne siitä. Söpö hevoslapsi on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos lohdutuksesta! Ehkäpä tämä tästä iloksi muuttuu =)

      Poista
  2. Lystikkään näköinen hevoslapsi:-) Hyvä, että teillä näyttää jo tilanne paremmalta!

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että varsa voi hyvin. Toivottavasti vastoinkäymiset loppuisivat!

    VastaaPoista
  4. Hienoa, että vasta-aineet saatiin ylös!!! Melkoinen rasavilli <3

    VastaaPoista
  5. Haha! Kovasti tulee Hulda mieleen persoonakuvauksesta! :D Se vaan pisti vielä äiskänkin kuriin. Mutta se on mainiota että antaa rapsutella. Kesällä se on vielä mukavampaa, kun on kutisevia ötökänpuremia. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän on samoja tyrannipiirteitä alkanut ilmaantua tänne =/

      Poista
  6. Voi kun on pieni niin suloinen ja tomera. Pienestä ne oppii ja emän esimerkki on voimallinen. Toivotaan yhtä pontevaa jatkoa eteenkinpäin. Ihana varsuli. :D

    VastaaPoista