Ensimmäinen ulkoilu, vasta-ainepuutos ja plasmahoito

Tamma on kehittänyt ylisuojeluvaiston ja varsa persoonallisuuden. Tamman ylisuojeluvaisto ilmenee hysteriana, jos joku edes vilkaisee varsaan päin kaksikon ollessa karsinassa. Ulkona varsa saa liikkua vain emänsä välittömässä läheisyydessä, kosketusetäisyydellä. Varsa on eri mieltä. Se rakastaa ulkoilua, pomppimista ja laukkaamista. Semmoinen ravurin alku se on. Teet varsalle mitä tahansa niin pieni takakavio kolauttaa protestiksi. Äitinsä paimentaa ja raivoaa.

© Meri Peuhkurinen

Ensimmäinen ulkoilu vedettiin vähän riskillä, koska oletuksena oli, että varsalla on vasta-ainepuutos. Puutos siksi, että Vipsu aloitti maidon valuttelun jo kauan ennen synnytystä ja kiihdytti sitä viime metreillä mahdottomaksi asti. Koska emme saaneet eläinlääkäriä, ainuttakaan koko kunnan ja sen lähiympäristön alueelta, määräajassa tontille tai edes puhelimeen, jouduimme odottamaan vuorokauden, jotta vasta-aineet voitiin testata varsan verestä. Tuloksia odotettiin niitäkin melkein vuorokausi. 

© Meri Peuhkurinen

Punnitsin ulkoilun riskin ja tulin tulokseen, että ulkoileva varsa on tyytyväisempi ja kehittyy paremmin kuin karsinassa vankina elävä. Yleisesti vasta-ainepuutoksiset varsat ovat lähtökohtaisesti heikompia. Ne eivät ehkä jaksa seistä laisinkaan. Ne ovat kenties kurjia pieniä rääpäleitä. Eivät toki aina. Eikä meidän tapauksessa. Meillä on persoonaltaan ja fyysisyydeltään vahva varsa. Se on terve ja eläväinen. Sellaisena se toki halutaan pitääkin.

©Meri Peuhkurinen

Puutos varmistettiin siis verikokeella. Kokeella, jonka ottaminen oli pienimuotoinen tahtojen taistelu hysteerisen emän, piikeistä ja verestä heikottuneen allekirjoittaneen, onneksi kärsivällisen eläinlääkärin, varsan edustajan ja varsan välillä. Lopulta verta oli kaikkialla, paitsi putkilossa, johon sitä yritettiin piikin välityksellä sohia. 

Odotin, että jotain pientä on, mutta tulos hätkähdytti. Puutos on totaalinen. Vakavan vasta-ainepuutoksen rajana pidetään 4g/ltr. Tämän alle jäävät tulokset tarkoittavat totaalista vasta-aineiden ja vastustuskyvyn puuttumista. Varsamme arvo oli 2,9g/ltr. Ahdistus, hyperventilaatio, itkun sekaista soperrusta. Lääkäri lohduttaa. Varsa on terve, vahva ja hyvin kehittynyt. Plasmahoito aloitetaan heti.

Siinä meillä menikin sitten eilinen ilta. Klinikalta saapui lääkärin lisäksi avustaja, tallin puolesta meitä oli tilanteessa mukana kolme. Ensimmäinen tunti meni avustajan painiessa varsan kanssa. Varsa oli rauhoitettava toimenpiteeseen, mutta suoni oli hukassa. Aina, kun se löytyi, varsa nykäisi sen verran, että piikki oli taas väärässä osoitteessa. Verta, sitä oli taas vähän joka paikassa. Allekirjoittanutta touhu heikotti ja hirvitti. Vipsu oli rauhoitettunakin hieman huolestuneen oloinen. Seuraili tapahtumia pää tyhjässä ruokakupissa. Varmistusnaru piti tamman kiinni käytävältä käsin.

© Meri Peuhkurinen

Kun suoni lopulta löytyi ja rauhoitus saatiin annettua, alkoi tapahtua. Kuvottavia asioita kuinkas muutenkaan. Varsan kaulaan upotettiin ehkä maailman suurin piikki. Sillä asetettiin kanyyli paikalleen. Käytävän puolella oli kalpeata porukkaa. Ei käynyt ihan helposti kanyylin laittokaan, josko projekti ei ollut verikokeeseen tai rauhoitukseen verratavavissa kuitenkaan.

Kun kanyyli oli paikallaan ja plasma alkoi virrata tippapussista suoneen, homma eteni nopeasti. Aikaa oli kuitenkin kulunut jo sen verran, että muuan emätamma tokeni rauhoituksestaan. Karsinassa ryskäsi eikä auttanut muuta kuin mennä hoitohenkilökunnan, pötkölläään makaavan varsan ja puhisevan tamman väliin. Pienellä suostuttelulla sain Vipsun leppymään ja malttamaan vielä hetken. Siihen vaadittiin hikiviila, tamman tuntemusta ja hauista, jota ei juurikaan ole.

©Meri Peuhkurinen

Kuinka plasmahoito tehosi, selviää lauantaina. Vuorokausi odotetaan, että plasma on kunnolla imeytynyt. Otetaan kontrollikoe, painitaan ja taistellaan. Tuloksien perusteella sitten joko jatketaan hoitoa tai annetaan asian olla. Koska odotusarvona on, että yksi hoito nostaa arvoa 2g/ltr ja tavoite on kuudessa, jouduttanee lauantaina vetämään vielä yksi erä.

Voinette kuvitella, miten hyvää epäluuloisen tamman luottamukselle tekee, kun varsaa käsitellään tällä tavalla. Karsinaan on asiaa enää allekirjoittaneella. Varsan luottamus toivottavasti palautuu, kun tilanne rauhoittuu, mutta tällä hetkellä tamma opettaa sitä olemaan erossa ihmisistä ja kieltää kaikki varsan aloitteesta tapahtuvat lähestymisyritykset. 

Olisihan se kiva, jos joskus pääsisi hommiin käsiksi normaalin kaavan kautta eikä aina olisi suota tarvottavana tai jumalatonta esterataa ylitettävänä. Vaan niin me aina selvitään voittajina maaliin. Tälläkin kertaa. Uskon niin.

- J