Varsakesä 2016?


Tämän tekstin voisi aloittaa toistamalla edellistä kirjoitusta. Elämä on, surullista kyllä, vain sarja vastoinkäymisiä.

Kaikesta huolimatta voin ilokseni kertoa, että Vipsu on ultrattu kantavaksi Viestauksesta. Jotta emme liikaa riemastuisi, Vipsu yrittää tälläkin kertaa tehdä kaksoset. Viimeksi alkio-Ilpo imi elämän kaverista ja kasvoi kauhukakaraksi. Tällä kertaa toivotaan jotakuinkin vastaavaa lopputulosta, joskin varsalla saisi olla asteen verran vähemmän temperamenttia.

Abortointia jouduttiin tällä kertaa lykkäämään alkioiden hankalan sijoittumisen vuoksi. Toivomme, että lisätunnit liikuttaisivat ne edes hieman etäämmälle toisistaan, tai kuten viimeksi, luonto hoitaisi asian puolestamme.

Siinä sivussa Ilpo on toipunut ähkystään hienosti. Palautuminen vei päiviä, mutta se alkaa pikku hiljaa muistuttaa rakasta raivostuttavaa itseään.

- J

15 kommenttia

  1. Kaikki peukut Vipsulle ja tulevalle kauhulapselle <3 Ja piti oikein ääneen ihmetellä, että mikä ihmeen ähky? Ja Ilpolla vielä :( no jostain syystä tämä vamma-windows-10 ei näköjään päivitä näitä lukulistan blogeja, ja meikäläisellä on mennyt tuo edellinen päivitys ohi. Mutta ihanaa, että lapsi on toipunut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ollaan kyllä kaiken kuran keskellä siunattuja, että Ilpo on vielä kanssamme.

      Poista
  2. Toivottavasti luonto hoitaa homman tai alkiot päätyisivät otolliseen paikkaan.

    Ihana kuulla, että pikku-Ilpo on ennallaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan! Se varsa olisi jo sitten taisteluvoitto jos selviäisi tänne maailmaan asti.

      Poista
  3. Pidetään peukkuja että kaikki kääntyy parhain päin! Silloin kun Gereä tehtiin niin meillä kävi myös noin että kaksoset oli tulollaan. Kun toista yritettiin poistaa niin samalla lähti toinenkin. Olin varma että siinä meni varsahaaveet koko kesältä, mutta onneksi Nette sitten tiinehtyi taas heti uudestaan ja Gere sai alkunsa. Mutta olen kyllä monesti miettinyt, olisiko toinen abortoiduista alkioista ollut se tammavarsa, joka nyt jäi ikuisesti Netestä saamatta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minä murehdin, että tässä todennäköisesti käy samalla tavalla ja kaikesta huolimatta tässä käy niin, ettei varsaa saada. Mutta toisaalta se ei ole mikään maailmanloppu ja laatuaika lapsettoman äidin kanssa houkuttelee jo sekin :)

      Poista
  4. Hieno homma, että pulla on saatu uuniin, vaikka sitten kaksi kerralla. Toivotaan, että lopputulos olisi kuitenkin yksi kappaletta terveitä varsoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottiin, mutta hukkaan meni =/ Ensi keväänä sitten uudella energialla näihin hommiin...

      Poista
  5. Vähänkö kiva, et ens vuonna ehkä tulis varsa/varsat! Tsemppiä paljon ja onnea! ;)
    Kumpaa varsaa yleensä toivot, oria vai tammaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Valitettavasti Vipsu loi molemmat kaksoset.

      En oikein osaa sanoa kumpaa toivon. Ehkä enemmän tammaa, koska siinä olisi sitten seuraava sukupolvi varsomaan. Tallilaiset toivovat oria, koska pelkäävät, että seuraavakin tamma on yhtä luonteikas kuin Ilpo =)

      Poista
  6. Hei! Oletko kokeillut Vipsulle kranio-sakraali hoitoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokeillut. Osteopatia ja akupunktio taitavat päästä lähimmäksi tätä osastoa siltä osin mitä kokeiltu on.

      Poista
  7. Voi huhheijaa. Miullaki menny ohi uusimmat kirjotukset ja kyllä nyt taas on vastusta. Miten tuntuu että meillä on aina yhtäaikaa joku hiton kriisi menneillään tai sitten vähintään vuoron perään? ? Eihän tässä voi kohta kun nauraa kun itkutkin on jo loppu. :D Jotenkin pitäisi muka järissään pysyä näitten otusten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa niin. Mulla vaihtelee hysteerisen itkun ja psykoottisen naurun välillä, vähän päivästä ja vuorokauden ajasta riippuen, tunnelmat tällä hetkellä. Siis silloin, kun en pure hampaita yhteen tai huuda suoraa huutoa :) Pitäs varmaan nukkuakin välillä...

      Poista
    2. No, mieki tein ajatuksia tuulettavan haasteen ni heitän sen nyt siulleki sitten: http://luokki-ja-satula.blogspot.fi/2015/08/liebster-award.html :)

      Poista