Liebster Award

Minua heitettiin haasteella Luokki ja satula-blogin Maijun toimesta. Kiitos!

Rakastan haasteita, blogissa ja elämässä..tai no jälkimmäisessä olen yksinkertaisesti oppinut tulemaan toimeen elämän eteen heittämien esteiden kanssa. Mutta asiaan..

Ohjeet Liebster awardiin menee näin:

1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award -tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.

Vastaukseni Maijun kysymyksiin tulevat tässä:

1. Montako hevosta sinulla olisi jos unelmasi kävisi toteen?

Kyllä niitä olisi, vaikkei tarkka luku olekaan aivan eksakti. Ei kuitenkaan mahdottoman monta, sillä haluan säilyttää henkilökohtaisen, perehtyneen ja läheisen suhteen kaikkiin karvaisiin kumppaneihini. Käytännössä jo tämä 2 tuntuu haasteelliselta ajallisesti. Varsinkin, kun toinen on Ilpo.

© Päivi Eskelinen

Jos ei tarvisi käydä päivätöissä muualla, olisi varaa tallihenkilökuntaan, asuisin jossain keskieurooppalaisessa kartanomiljöössä, niin semmoinen kuusikymmentä. Mutta tässä elämässä yksi riittää.

2. Mitä haluaisit kaikista eniten oppia hevosiin liittyen tällä hetkellä?

Rauhallisuutta ja itsensä sisäistä hallintaa. Tämä liittyy minulla pitkälti vammautuneen jalan ja rajoittuneen liikuntakyvyn tuomaan epävarmuuteen, kipuihin ja niistä johtuvaan väsymiseen sekä ihan siihen rajoittuneeseen kykyyn tehdä ja liikkua. Haluaisin oppia hengittämään myös hankalammissa tilanteissa, oppia hyppäämään yhden jalan varassa ravikärryille vauhdissa, sellaisia korvaavia tapoja tehdä ja toimia tilanteessa kuin tilanteessa.

Konkreettisemmalla tasolla irtokengän lyönti tulisi tarpeeseen.

3. Mikä oli ensimmäinen hevonen jonka kanssa koit merkitsevän ahaa-elämyksen ja mihin se liittyi?

Tämä on hankala. Näitä ahaa-elämyksiä on mahtunut matkan varrelle niin monenlaisia. Luulen kuitenkin, että se ei niinkään ollut hevonen vaan ihminen, jolta se ensimmäinen suuri ahaa hevosten parissa tuli. 

Elämän lannistamana en luottanut itseeni lapsena/nuorena oikein ollenkaan. Oli korvaamatonta, että elämään eksyi aikuinen, joka luotti kykyihini enemmän kuin itse olin valmis uskomaan. Kiitos siitä Päivi!

Merkittävin yksittäinen hevonen tuolta nuoruudesta lienee Doppsko Wandersmann, musta ori, joka kisapaikoilla tunnettiin lempinimellä MustaSurma. Villi ja vapaa sielu, joka ei suostunut taipumaan normeihin liian lyhyeksi jääneen elämänsä aikana. Hevonen, joka antoi minulle luottamuksensa, opetti kuulemaan ja näkemään nenäänsä pidemmälle. Opin siltä paitsi luottamuksen myös lempeyden merkityksen.

4. Onko ruokintatapasi muuttunut mitenkään viimeisen viiden vuoden sisällä?

On. Kuuntelen vain itseäni enkä jokaista kohdalle osuvaa asiantuntijaa. 

5. Millä tavoin suunnitelet hevosen elämää vai suunnitteletko? Toteutuvatko suunnitelmat?

Suunnittelen. On sellaisia pitkän tähtäimen haihatteluita, jotka realisoituvat epämääräisessä järjestyksessä ja sitten on näitä lyhyen tähtäimen, "tästä tehdään totta-"juttuja. Olen joka tapauksessa sen tyyppinen ihminen, että haaveet muuttuvat todeksi ennemmin tai myöhemmin. Tavalla tai toisella.

Kun hankin Vipsun, haaveilin kouluttavani ravurista jonkin sortin maastoestehevosen. Eihän sen selkä sitä kestänyt. Seuraavaksi meni oma toimintakyky ja elämä kuljetti takaisin kohti ravikärryjä.

Koska kilpaura oli Vipsun osalta auttamatta takanäpäin, tavoite asetettiin kantakirjaukseen. Tavoite saavutettiin. Siitä alkoi matka kohti suomenhevosten kasvatus- ja jalostustoimintaa. Toiminnan ensimmäinen tuotos näki elämän tänä keväänä.

Ponnisteluista huolimatta seuraava varsakesä jää väliin, joskin se vietetään seuraavaa ravikuninkaallista varsan alkua hautoen. Jossain tuolla kaukaisuudessa siintää Kriterium-voitto ja lopulta sarjan päätöksenä ravikuninkaallisuus.

Tavalla tai toisella kantatammani Vipsu tulee jättämään nimensä suomenhevoshistoriaan muutakin kuin dopingkäryllään tai kantakirjausarvosanallaan. Toive ja tavoite on, että se jokin löytyy jälkeläisnäytöistä. Käytännössä voi olla pakko keksiä jotain muuta.

6. Mikä saa sinut pysymään lajissa vaikeina aikoina?

Hevoseni on osa perhettäni. Se on minulle rakas ja sitoudun siihen satakymmenen prosenttisesti. Vaikeina aikoina suunnitelmat saattavat muuttua ja käytännössä joutuu joustamaan, uhrautumaan ja laittamaan itsensä likoon. Sen tekee kuitenkin perheensä ja rakkaidensa eteen. Myös sen hevosen.

Laji saattaa vaihtua, mutta hevonen ei koskaan.

7. Esittele joku hevonen, joka on vaikuttanut merkittävästi elämääsi.

Elämääni on vaikuttanut monet hevoset, mutta erityisen merkittävä vaikutus on ollut kolmella hevosella.

Mainitsinkin Wandermannin. Kaikki, mitä opin sen kanssa, kulkee mukanani yhä. Minulle on myös kerrottu, että vierelläni kulkee mustan hevosen sielu. En pitäisi väitettä mahdottomana.

Merkittävin vaikuttaja silti lienee Vipsu, jota tämä blogi esittelee karun rehellisesti. Vipsu on opettanut ja koetellut, mutta myös antanut paljon. Me koimme yhdessä onnettomuuden, joka rampautti minut loppuiäkseni. Me koimme moninaiset vastoinkäymiset vuosien varrella Vipsun terveyden reistatessa. Me eksyimme sokkeloon, joka oli Vipsun pään liikkeet.

Koska Vipsu, minulla on nyt oma talli. Tai Vipsun se on, mutta minä toimin sielä hoviorjana.

Koska edellä mainitut on jo esitelty, haluan nostaa esiin yhden blogissakin nopeasti vilahtaneen, mutta suuren vaikutuksen tehneen hevosen, Heurekan. Heureka tuli elämääni, kun ensimmäinen terapiaponi jäi eläkkeelle. Terapeuttini oli löytänyt hevosen yllättävän läheltä, tulevasta naapurista.

Heureka on kuulemani mukaan ollut persoonallinen nuori ja aikuinen. Minä olen tuntenut sen vain vanhuksena. Sen liikkeet olivat raukeat ja kovin erilaiset, mihin olen Vipsun kanssa tottunut.

Heureka kuunteli ajatusta. Mitä vähemmän teit, sitä enemmän sait. Tästä on ollut minulle korvaamaton apu harjoitellessani ratsastamaan kokonaan uudelleen ja kokonaan uudella tyylillä. Heureka ei antanut istunnan virheitä anteeksi, mutta palkitsi suuresti, kun onnistuit.

Yhteinen aikamme on tuntunut olevan jatkuvalla jatkoajalla molempien terveyden reistaillessa. Jatkoaika päättyi surukseni tähän kesään Heurekan siirtyessä tuuleksi taivaanrantaan.

Tämä hevonen jää syvälle sydämeeni ja olen sille iäti kiitollinen kaikesta siitä, mitä se minulle opetti ratsastuksen saralla.

Menetykset, niitä on tänä syksynä liikaa. Joskin Heurekan kohdalla ratkaisu on armollinen ja ainoa oikea.

8. Mikä on rakkain varusteesi, josta et luovu koskaan?

Mountain Horsen ratsastuskengät. Ne ovat ikuisuuden ikäiset ja silti ainoa ehjä ja hyväkuntoinen varusteeni. Ne ovat kertakaikkisen monikäyttöiset ja mukavat.

9. Millaisista maastoista pidät hevosen kanssa? (Reitit, maisemat, maastonmuodot...)

Jos nyt joskus vielä pääsisin maastoon, olisin ikionnellinen. Ehkä sekin päivä koittaa. Mutta mielessäni palaan Hollannin ja Saksan metsiin. Tarkoitukseen rakennetuille reiteille.

10. Kerro kolme positiivisinta asiaa tämän vuoden hevoselämästä.

Ilpo on tottakai hevosvuoteni ykkösuutinen. Mikään ei ole sen kanssa ollut itsestään selvää, mutta kaikki on ollut sen arvoista.

Vipsun ravivarmuusgeenitulos AA on ehdoton kakkonen. Selittämättäkin selvää, että ravipuolen jalostusta ajatellen käsissäni on kultaa. Paitsi, että Vipsu periyttää jälkeläisiinsä perhanan moisen luonteen, se antaa myös arvokkaan A:n.

Kolmantena täytyy mainita Viestauksen omistajan panostukset varsakesään 2016. Oli poikkeuksellisen hienoa saada ori tontille ja ultrata tamma vihdoin kantavaksi. Vaikka siinä kävi niinkuin kävi, niin silti vierailu ja orin omistajan ponnistelut jäivät liikuttavan hienona eleenä ja asiana mieleen.

11. Jutteletko hevosesi kanssa? Jos kyllä, niin kirjoita esimerkki "keskustelusta".

Koko ajan. Ja se juttelee takaisin. Myös Ilpo on kova puhumaan.

"Mitä muruja siellä on vastassa"
"Iiiihihiii"
*Hörinää*
"Niinkö!? Vai sellainen päivä teillä on ollut. No voihan nyt."
"Iiiiihahaa"
"No kamala kutina on siellä. Tuleppas tänne."
*Tuhinaa* *Hörinää*
"Ai äitiä kanssa? No ilman muuta!"
*Tuhahdus*
"Täytyy äitiäkin vähän rapsuttaa!"

- J