It's a boy?

Vedettiin ehkä tylsin kärrylenkki ikinä ja perään heti toinen. Ensimmäinen kahdesta oli tylsä, koska käveltiin. Käveltiin epämuodostuneella ovaalilla, jota radaksemmekin kutsutaan. Ei tapahtunut missään mitään. Kävelykin oli löntystelyä eikä Vipsu ollut ollenkaan juttu tuulella.

Aikani höpötin hevoselle. Sitten loppui jutun aiheet jo itseltäkin. Niinpä suljin suuni muutamia muistutuksia lukuunottamatta. Siinä käy usein niin, että kun vaan istuskelet hiljaisuudessa, ajatus alkaa juosta. Ajatus ei yleensä juokse kovin kauas. Tai mitään fiksua tarjottavaa sillä harvoin on. 

Tällä kertaa mietin, mitä kaikkia kusipäitä on matkan varrella sattunut. Sitten mietin, että suurin osa näistä kusipäistä edes mitään mulkkuja oikeasti ole. Tajusin, että jokainen on antanut minulle jotain. Myös hyviä juttuja.

Toiset vaan on niin erilaisia kuin itse tai vielä pahempaa, samanlaisia. Siinä sitä sitten kolisee, kun mielipiteet on vahvat. Pahin pönttö taitaa tuijotella peilistä takaisin päin, jos sinne oikein tarkasti katsoo..

Ajatus lähti ehkä siitä, miten ohjat lepäsivät Vipsun pepun sivulla, eivät lautasilla. Tämä tapa jäi matkaan parin kesän takaa, yhdeltä tapahtumarikkaimmista tallipaikoista, joissa koskaan olemme olleet. Muistelen näitä hymyssä suin. 

Se oli ensimmäinen kerta, kun hyppäsin kaakkini kärryille. Silloin käveltiin ja opin, että siinä sivulla levätessään ohjat kertovat hevoselle, että nyt vaan tallustellaan. Sitä minä muistelin, ja siitä se sitten lähti.

Mietin millaisia oppiäitejä nuoruudessani kohtasin. Näitä persoonia yhdisti paitsi vahva tapa tehdä tyylillään, myös voimakas ilmaisu, termein ja desipelein. Sitä teinivuosien natsi-ilmapiiriä on joskus ikävä. Sieltä jäi paljon mukaan. Luonteen lujuutta, kurinalaisuutta, hulluutta ja kovat volyymit.

Se on jännä, miten ei aina olla asiasta samaa mieltä ja silti voi oppia toiselta jotain. Se on oikeastaan ihan oma valinta. Riiteleekö asiat vai ihmiset.

Toinenkin lenkki oli tylsä. Vipsu ei ollut juttutuulella, mutten ollut kyllä minäkään. Vettä tuli vaakatasossa ja varustus oli tilanteeseen sopimaton. Minulla. Hevonen pidetään viimeisen päälle ja itse istutaan kärryille (tai imestytään paikalle) niissä rytkyissä, mitkä päälle sattuvat. Värit mätsäsi, mutta sää oli sopimaton.

Vipsua sade ei alkuun haitannut, mutta parinkymmenen minuutin löntystelyn jälkeen Vipsu alkoi kiemurrella kotia kohti. Lopulta tuuli jo niin, ettei kumpikaan pystynyt silmiään juuri raottamaan sateen piiskatessa kasvoja. Luovutettiin. Onko sitä pakko aina tehdä väkisin?

Tänään päivä lähti käyntiin kuinkas muutenkaan kuin kaatosateessa. Pientä piristystä toi aina iloisen eläinlääkärin visiitti. Vipsulta otettiin iso verenkuva, kuten joka syksy. Ihan vaan varmuuden vuoksi, vaikka arvot ovatkin aina olleet priimat. Samalla mittailtiin lihasarvoja, josko jäykkyys näkyisi niissä. Ilmiselvää on, että selkä oireilee edelleen.

Koska ollaan uteliasta sorttia, minä ja lääkäri, Vipsu ultrattiin. Ihan vaan varmuuden vuoksi tai huvikseen, miten sen sitten haluaa ajatella. Sikiö on vasta reilun kuukauden ikäinen. Siellä se möllötti edelleen. Piilossa tosin.

Vipsu paskoo sateenkaria vai olisikohan masussa todellinen aarre?! © Petra H.

Sen lisäksi, että masuasukki piilottelee, Vipsu on näytellyt kiimaa. Näistä päätelleen tuotos edustaa sukupuolta poika. Sitä myöten alkaa nimikin olla selvä. Selvää sen sijaan ei ole, mitä maha-asukilla tehdään, jos se varsaksi asti saadaan. Sanoin joskus, että ori myydään ja tamma pidetään, mutta...noinkohan.

- J


PS. Ilpoakin ennustettiin, silloin osui ja upposi!