Totta vai tarua - haastepostaus

MITÄ MIELTÄ OLET?

No minäpä kerron! Ja korostan heti alkuun, että ei hemmetti ole maailma näin mustavalkoinen. Olen ennakkoärtynyt. 

Hevosen tulisi liikuttaa päivittäin.

Totta. Mutta sen liikuttamisen ei tarvi olla vääntämistä eikä kääntämistä. Se voi olla vaikka rento taluttelulenkki "vapaapäivänä". Se on se laatu, ei se määrä.

Vapaapäivät ja lomat palvelevat enemmän hevosen kanssa puuhastelevaa ihmistä kuin hevosta. Hevonen on rutiinieläin. Moni vaivainen pysyy vetreämpänä, kun liikuntaa on säännöllisesti joka päivä, mutta se on laadultaan vaihtelevaa. Koppilepoakaan ei enää suositella kuin hyvin harvoin. Liike on lääke.

Miten meillä? Liikutetaan, kun sattuu selkä sen kestämään tai aikataulu anteeksi antamaan. Viime aikoina se on ollut harvoin. Ennen se oli seitsemänä päivänä viikossa, eikä siitä juuri joustettu.

Lämppärit sopivat vain ravureiksi.

Totta. Vaikka tiedän monta hienosti ratsuelämään edennyttä tapausta. Lämminveriset ovat kuitenkin ennenkaikkea ravureita, tai montehevosia. Ehkä matkaratsuja. Mutta vääntäminen kentällä ei pääsääntöisesti ole niille luontevaa eikä sitä kautta oikein mahdollinen vaihtoehto.

Kirjoja lukemalla ei opi ratsastamaan.

Totta. On hyvä ja tärkeääkin tietää, kuinka homma toimii teoriassa, mutta vain käytäntöön soveltamalla voi oppia jotain.

Ei ole yhtä ilman toista. Sitä voi kiivetä hevosen selkään ja matkustaa siellä, mutta ilman minkäänlaista teoreettista tuntemusta siitä, kuinka siellä selässä pitäisi olla, homma ei toimi. Ainakaan niin, että käsi sydämellä voisi todeta osaavansa ratsastaa.

Miten meillä? En ole tainnut koskaan oppia ratsastamaan. Ainakaan omalla kritiikkimittarilla mitattuna. Vamma vei viimeisetkin. Mutta edelleen yritän. Sama pätee kaikkeen. Luetaan, kysytään, ihmetellään, kokeillaan ja toivottavasti opitaan.

Satulavyö tulisi kiristää hitaasti asteittain.

Totta. Ja löysätä asteittain. Se on mukavampaa hevoselle niin ja toisinpäin se on jo terveystekijä. Samalla pitäisi muistaa, ettei kiristä liian tiukalle, sillä sekään ei ole hyvä homma.

Miten meillä? Kiristetään pikku hiljaa jo senkin takia, että hevonen on niin hemmetin lihava, ettei sen ympärille kohta mikään vyö yllä. Varsinkin ajon jälkeen vyö avataan suurella maltilla. 

Kerran olen nähnyt, miten voi käydä, kun vyö on liian tiukalla tai se avataan liian nopeasti. Epätodellinen näky, jonka soisi jäävän jonnekin takaraivon takimmaiseen nurkkaan.

Hevosten tulisi saada tarhata ja laiduntaa laumoissa.

Totta. Hevonen on laumaeläin.

Miten meillä? Tallipaikan saamisen edellytyksenä on yhteistarhaus. Muutaman muun "ihme vaatimuksen" kanssa. Toisinaan Vipsua on jouduttu pitämään erillään (sairasloma/tarha sekä kantavan kiukku), mutta pääsääntöisesti pyrimme siihen, että ympärillä on lauma rapsutteluetäisyydellä.

Selkään tulisi aina nousta hevosen vasemmalta puolelta.

Tarua. Selkään tulisi nousta tasaisesti molemmilta puolilta. Se säästää satulaa ja hevosta.

Kuinka meillä? Nousen aina oikealta puolelta. Koska vamma. Kärryille hyppään, mistä suunnasta satun kerkiämään. Alas satulasta tulen vasemmalle, mutta siihenkin saattaa olla tulossa vamman saattelema muutos.

Hevosta hoidettaessa tai varustettaessa hevosen tulisi olla aina kiinni.

Tarua. Joskin pääsääntöisesti suositeltavaa. 

Suositeltavaa siksi, ettei suurinosa hevosia käsittelevistä ihmisistä vaan hanskaa sitä hommaa. Suositeltavaa, koska turvallisuus, varsinkin vieraiden hevosten kanssa touhutessa. 

Tarua siksi, että hevosen tulisi seistä paikallaan vaikkei se missään kiinni olisikaan. Hyvä esimerkki entis- ja miksei nykyaikaisetkin työhevoset.

Kuinka meillä? Vipsua pidettiin ennen käytävällä käytännössä aina irti. Meille tai Vipsulle se ei ollut ongelma, mutta muille sitten senkin edestä. Siitäkin huolimatta, että hevonen ei sijoiltaan liikahtanut. Kärryjen kanssa homma tuskin toimisikaan, mutta noin muuten. Karsinassa Vipsua ei kytketä kuin korkeintaan eläinlääkärin toimenpiteisiin.

Vain kisatulosten perusteella voi sanoa, minkä tasoinen ratsastaja on.

Tarua. Ratsastaja voi olla kuinka hyvä tahansa, mutta jos sattuu olemaan jännittäjätyyppi niin siinä suorittaessa sitä ripulia pidätellessä saattaa homma kusta niin sanotusti omaan sukkaan. Sekin niillä, jotka paniikista huolimatta vielä eksyvät kisapaikalle. Aika moni ei edes eksy.

Mitä rikkaampi on sitä pidemmälle ratsastuksessa on mahdollista päästä.

Totta. Silloin on nimittäin mahdollista ostaa hevonen, joka pärjää senkin edestä. Hyvänä esimerkkinä takavuosilta muuan olympialaisiin osallistuja, prinssi jotakin. Hevonen hyppäsi kuin automaatti, siitäkin huolimatta, että ratsastaja pysyi häthätää kyydissä. Rahalla saa ja hevosella pääsee.

Aina ne ei kuitenkaan rahatkaan riitä. Tahtotila ratkaisee.

Se, miten korkeita esteitä hyppäät, ei kerro siitä, miten hyvä ratsastaja olet.

Totta. Se kertoo korkeintaan hevosen ponnistusvoimasta. Joissakin tapauksissa myös ratsastajan typeryydestä. Tai teini-ikäisyydestä. 

Silloin nuorena se oli hienoa nostaa estettä koko ajan korkeammaksi ja kaahata reikä päässä sitä kohti. Sitä tunsi elävänsä. Hevosella oli varmaan tosi kivaa. Järkeähän hommassa ei ollut. Missään suhteessa.

Asia erikseen sitten estekisat. Kyllähän se haastetta tuo, kun rataesteiden korkeus kasvaa. Mutta, ks. edellinen kohta.

Ennen oman hevosen ostoa ratsastajalla tulisi olla kokemusta joko vuokra- tai ylläpitohevosesta.

Tarua. Melkein sanoisin, että kannattaa ottaa vastuuta muiden hevosista vasta, kun on ensin itse omistanut ainakin yhden. 

Sen sijaan laaja harrastuspohja ja työskentely tai työskentelyn omainen toiminta hevosten parissa on eduksi.

Miten meillä? Ei ollut minulla vuokra- eikä ylläpitohevosia, mutta sitä työskentelyä ja työskentelyn omaista touhuamista sitten senkin edestä. Silti olin oman hevosen kanssa hetken aivan sormi suussa. Mutta äkkiä ne hommat hahmottuu.

On tiputtava vähintään 100 kertaa, ennen kuin voi sanoa itseään hyväksi ratsastajaksi.

Tarua. Putoamiset siinä missä menestys ja muut kolinat kuuluvat kokemuksen piiriin. Kokenutkaan ratsastaja ei välttämättä ole yksiselitteisen hyvä ratsastaja. Toisaalta hyvän ratsastajan ei tarvitse välttämättä omata kummoistakaan kokemusta. Toki nämä kaksi tukevat toisiaan.

Hevosenomistajan olisi hyvä välillä päästä ratsastamaan muillakin hevosilla kuin vain omallaan.

Totta. Sitä vinoutuu ja patoutuu omiin tapoihinsa ja tottumuksiinsa. Kropalle tekee hyvää päästä välillä vähän erilaiseen kyytiin, jumppamaan niitä lihaksia, jotka oman kanssa ovat unohtuneet.

Tärkeämpää olisi kuitenkin joskus, mielellään säännöllisesti, ratsastaa valvovan silmän alla. Sillä omalla.

Miten meillä? Käydään sekä keskenämme tunneilla ja valmennuksilla, mutta käyn myös valmentautumassa ja ratsastamassa ilman Vipsua. Vamman kanssa merkitys korostuu. Vipsun kanssa me ollaan molemmat harjoituskappaleita. Koulutetun hevosen kyydissä pystyn keskittymään yksinomaan itseeni ja omaan kehitykseeni.

- J