Teidän esiintymistänne on vaikea katsoa. Sitä, että olette sirkuksessa, on vaikea hyväksyä. Vettä elefanteille, niin kuvittelen teidän elämännekin olevan. Vaikka enhän minä tiedä. Osa teistä vaikuttaa iloisilta, eläväisiltä, hyvinvoivilta ja hyvinpidetyiltä. Sitten taas. Kaikki eivät. Voiko teillä olla hyvä olla?
Kävin sirkuksessa. Olen käynyt sirkuksissa, pääasiassa Finlandiassa, lapsesta asti. Se on minun "salainen" paheeni. Vaikka olen vastaan, olen myös puolesta. Puhun nyt hevosista, poneista ja aaseista.
Pääsin paikalliseen sanomalehteen pitkälti (?) alle kouluikäisenä. Kuvassa nojailen aitionlaitaan, tuijottaen hurmioituneena uljaita valkoisia hevosia. Hevosilla on koristeelliset valjaat. Ne kulkevat kylkikyljessä aareenan reunaa, etujalat korokkeella. Näin se on piirtynyt mieleen. Alla oleva kuva ei ehkä vastaa täysin lapsen mieleen piirtynyttä muistoa, mutta.. Niin "kamalaa" kuin se onkin, jokin pienen Jennyn sisällä syttyi silloin.
Niin kamala kuin sirkushevosen kohtalo voikin olla, se saattaa sytyttää jossain muualla jonkun toisen pikku-Jennyn sydämeen liekin, joka ei sammu. Ei, vaikka kuka solvaisi, pelottelisi ja yrittäisi lannistaa. Siellä syvyyksissä palaa liekki, joka kannustaa olemaan hyvä. Liekki, joka kannustaa pelastamaan maailman ja kaikki sen kärsivät eläimet. Olemaan kuitenkin armollinen, ei pelkästään, joskin enimmäkseen, hullu.
Kaikilla ei ole mahdollisuutta rakastua hevosiin muualla kuin sirkuksessa. Kaikilla ei ole rahaa ratsastuskouluun. Kaikki eivät edes osaa haluta sinne. Sirkuskin on, surullista ja suloista kyllä, kuolevalta kuulostava laji. Siksi ehkä eläintarhat, messut ja muut karnevaalit ovat omalla tavallaan tärkeässä roolissa.
Kaikki eivät hyväksy hevosten viemistä messuympäristöön. Ymmärrän kannan, mutta näen myös toisen puolen. Jos hevoset viedään piiloon, uusia kukkahattutätejä, maailmanparantajia, kilparatsastajia, naksuttelijoita, raviohjastajia ja muita, välttämättömyyksiä kokonaisuuden kannalta, syntyy vähemmän. Se suloinen kauhun tasapaino.
Vähän sama kuin se, saako kuvata, vaiko eikö. (Sirkuksessa sallittua, ratsastustapahtumissa yhä harvemmin ei.) Kieltämisen sijaan pitäisi keskittyä siihen, miten kuvattava asia, tai kuvattavan elämä, on. Miten näkyvyyttä saataisiin, ei pelkästään vaan riittävästi.
- J
Messuilla hevonen on yleensä sen 1-3pv. Jos se hoidetaan hyvin loput 362pv/v ja se elää muuten suhteellisen stressitöntä ja hyvää elämää, ei messut tai parit vuodessa juuri hevosta hetkauta. Erityisesti jos se totutetaan hälinään vähän kerrallaan.
VastaaPoistaSirkuksissa hevosten olot ovat huomattavasti pidempään kurjempia. Ulkoilu on mitä on ja suurin osa ajasta ollaan tien päällä tai kopissa. Tai esiintymässä. Fyysisesti ne varmasti hoidetaankin hyvin, mutta ei sirkusten tapainen pyöritys sovi hevoselle..
no eipä se sirkushevosen elämä kovin eroa suurimman kaupunkihevosen oloista. Kopissa (karsina ainoastaan pysyy fyysisesti paikallaan) nekin seisovat suurimman osan päivästä ja sateella ja pakkasella ja paahteella ja itikka-aikaan varmuudenvuoksi koko päivän ;) tarhataan 2-4 tuntia ja kävelytetään maneesissa max 45 min. Oma lauma kulkee mukana sekin jo takaa hevoselle stressittömämpää olotilaa. Yksin tarhaava isossa tallissa asuva elikko voi olla huomattavasti stressaantuneempi...
PoistaKiitos näkemyksistänne. Asiat harvoin ovat mustavalkoisia ja kaikkiin leireihin varmasti mahtuu niin hyviä kuin hirveitäkin esimerkkejä. Ja sitten on tosiaan se laajempi merkitys. Mitä se jokin on yhdelle hevoselle nyt ja sen ansiosta muille tulevaisuudessa.
VastaaPoista