Ihan kiva, että oli henkistä tukea. Ei muuten, mutta oikaistiin pellon kautta. Ohuen lumikerroksen alta paljastui ponin mielestä täydellinen välipala. Siihen me sitten jämähdettiin. Kaiketi sitä olisi voinut olla itsekin enemmän hereillä ja kannustaa jo vähän etukäteen etenemään, mutta.
Mitään skandaalimaisia raippaloita ei otettu mukaan, joten meni repimiseksi. Ohjasten läpsyttely lihavalle kankulle ei tuottanut minkäänlaista reaktiota. Hevosessa. Emäntä kärryillä oli kuolla nauruun. Ei helpottanut asiaa yhtään. Taluttajaa ei naurattanut. En tiedä miksi.
Hysterian hälvettyä retkemme jatkui tien kautta kotiin. Tosi hyvä puolituntinen. Poni on niin totaalisen erilainen kuin blogin päätähti Vipsu. Vipsulla on yksi vaihde ja se vie eteenpäin. Ponilla on yksi vaihde ja se pitää sen tiukasta paikallaan. Kaasu ja jarru, yö ja päivä.
Eilen otettiin uusinta. Tällä kertaa en kiivennyt kärryille itse, koska oli miljoona muutakin asiaa. Kuski oli sen verran rohkeaa sorttia, ettei tarvinut edes talutella. Varoittelin vähän, että pellolle ei ehkä kannata mennä, koska saattaa esiintyä jumitusta. Jotain mutinaa.
Tein samalla muutamia tallihommia ja laskeskelin, että semmoinen vartti, ja ovat tuossa tallin kohdilla, juoksen siihen räppäämään pari kuvaa. Ei näkynyt ketään. Sieltähän ne löytyi, samaisesta pellon nurkasta patsastelemasta. Huutelin, onko avun tarvetta. Ei kuulemma ollut. Kakkatauko, ei kummempia.
Kakkatauon jälkeen valjakko palasi tielle ja otti muutaman ravipätkän. Puhdasta ravia, puhdas siirtymä. En ymmärrä. Poni on puhdas, kun se vetää jotain. Ratsastajan ollessa kyydissä poni muuttuu epämääräisen epäpuhtaaksi, ratsastajasta riippumatta, paitsi silloin jos perässä on hiihtäjä. Mistä se kertoo? Satula on vastikää katsottu eikä selässäkään pitäisi olla sanomista. Ja, jos vaikka olisikin, mitä lisäarvoa se perässä vedettävä hiihtäjä tuo?
Tätä me mietitään ensi viikolla klinikalla.
- J
Ei kommentteja