Suosittelen lämpimästi. Myös niille, joiden urheilu- tai harrastehevonen edustaa lajia ratsastus. Tälläkin kurssilla oli mukana mm. kenttäratsastaja. Ja tiedättekö, ei tarvi olla edes sitä hevosta. Kannattaa osallistua silti, jos yhtään kiinnostaa hevoset ja/tai raviurheilu.
Kurssi kahlaa läpi uskomattoman määrän teoriaa muutamassa päivässä. Pää täyttyy ajatuksista, oivalluksista ja uusista ideoista. Tiedonjano ei sammu, se kasvaa.
Kurssilla käsiteltiin myös asioita, jotka olivat jo tutumpia. Se oli hyvä. Toi itseluottamusta. Uskoa siihen, etten minä ihan ääliö ole, vaikka pelleksi usein tekeydynkin.
Samassa kategoriassa käynnistyi kurssi. Kyllä, minä olen se "ihan pimee", josta joku on saattanut mainita. Hyvällä tai pahalla. Jos kysytään, minä vastaan. Nimittäin kuka olen ja mitä kurssilta odotan.
Kurssin parasta antia oli paitsi suunniteltu ohjelmisto sisältöineen, tauot kuunnellen herra Hartikan tarinoita. Siinä on mies minun makuuni. Ollaanko kaikesta samaa mieltä, ei välttämättä, mutta ainakin toinen meistä pystyy perustelemaan kantansa, enkä se ole minä.
Sitäpaitsi, siinä päässä on enemmän tietoa, taitoa ja irrallista informaatiota kuin minulla tietokoneessa, vaikka Google on auki. Osin jo siksi, etten osaa esittää oikeita kysymyksiä.
Positiivisena yllätyksenä pidin sitä, että kurssilla käsiteltiin myös aihetta ravikasvatus. Eräänlaisena yllätyksenä voi pitää myös sitä, että taukoja tuntui olevan enemmän kuin riittävästi ja nälkä ei ehtinyt tulla missään välissä. Tankkaus ja lepotauot, tärkeä osa valmentautumista.
Jalalle juokseminen rappusissa oli liikaa, mutta mieli pysyi virkeänä ja vastaanottavaisena loppuun asti. Jalkakin olisi päässyt helpommalla, kun olisin suosiolla kulkenut hissillä, mutta tiedättekö - joskus haluaa kulkea porukan mukana.
Nyt polttelee loputtomasti päästä hieromaan, kärryttelemään, optimoimaan ja ohjelmoimaan. Polttelee myös B-kurssi. Mitenhän sitä ulkoistaisi kaksi päivätyötä päiväjärjestyksestä?
- J
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hihii, onnittelut! Mä olen sitä mieltä, että melkein kaikki koulutukset ja kurssit saa aina aikaan sen ihanan innostuksen ja vaan lisää halua oppi aina vaan enemmän ja enemmän. Nimim. juuri 5 minuuttia sitten eräälle ruokintaluennolle ilmoittautunut :)
VastaaPoistaKiitos! Sehän se. Sitä tosiaan saa ihan uutta potkua asioihin.
PoistaNoi on ihan parhaita kursseja ja Hartikka on viisas mies! Koita ihmeessä päästä myös B- ja A-kursseille, ne vasta ovatkin ihania. Ihan kuin viikon kestäviä aikuisten heppaleirejä joissa ei tosiaan nälkäkään päässyt yllättämään. :)
VastaaPoistaHoukutus on suuri. Jos saisi edes kaksi kolmesta, raha - aika - fysiikka, jotenkin järjesteltyä niin hitto, mentävähän se olisi!
PoistaVarmasti antoisa kurssi, joten uutta putkeen vaan!!! Mulla on ollut suunnitelmissa monta kertaa osallistua, mutta aina tulee jotain esteitä.... kolme päivää pois tiluksilta ei ole ihan kevyesti järjestettävissä. Mutta ehkäpä joskus!!!
VastaaPoistaSama ongelma. Saati sitten viikko. Nyt kurssi oli vartin matkan päässä niin helpotti kummasti, mutta kauemmas on aina pitkä matka ;) Suosittelen kuitenkin lämpimästi!
Poista