Tukka puurona

Onko sulle koskaan käynyt niin, että unohdat huuhdella? Nimittäin shampoon hiuksista.

Takana ties mones huonosti nukuttu kautta katkonaisesti valvottu yö, saatanallinen kiire töihin. Haiset, on pakko mennä suihkuun.

Vaivut johonkin valveuneen. Tai nukahdat. Paha sanoa, koska ei mitään muistikuvia. Hierot shampoon hiusjuureen ja luulet että tuli valmista. Pyyhe turbaaniksi ja aamupalalle. Kohta on enää vartti aikaa olla kahdenkymmenen minuutin matkan päässä. Koska kauppa ei aukea, jos et mene.

Siinä sä sitten itku kurkussa mietit, mitä sille sotkulle teet. Onneksi on kuivashampoo? Saat sellaisen puuron, jos ei muuta.

Olin varmasti vaatekauppiaiden uskottavinta aatelia niissä paskaisissa farkuissani, tukka tuhannen sotkussa. Melkein otin kuvan, mutta päätin, että tätä en jaksa muistella. Tälle en ehkä edes jaksa nauraa. Olishan se kuva silti kiva olemassa.

Selvisin siitä päivästä. Nöyryytettynä ja vain kohdatakseni uuden. Uuden päivän ja puhjenneen traktorin renkaan. Uutta traktorin rengasta en valitettavasti ole vielä kohdannut.

Sitten Vipsu päätti, että hänen laidunlomansa alkoi än yy tee nyt. Tarkoitus oli vain totutella. Vaikka kyseinen lohko periaatteessa on vielä suljettu laidunnukselta. Ihan sama, en jaksa. Laskeskelin, että sellainen puolituntia saa riittää. Ihan jo siinäkin mielessä, että kohta oli otettava suunta paikkakunnalta toiselle.

Arvatkaa antoiko kaakki kiinni. Ja mitä näytti mittari? Se on se kesän ainoa hellepäivä silloin, kun Jii Järvinen joutuu "juoksemaan". Lämpömittarissa luki 27, aivokäyrä kävi punaisella.

Kyllähän Vipsu ihan kivasti kiinni antoi, mutta jotenkin se sai aina muilutettua itsensä uudelleen sinne lohkon puolelle. Koska ei riimua, koska laiskalla pelkkä pätkä köyttä. Ja hiki. Niin hemmetin hiki.

Niin ja portinlangat tuhannen rullalla. Se oli varmaan se merkittävin yksittäinen tekijä, joka johti tähän loputtomalta tuntuvaan limboon.

Reissussa odotti maailman rakkain pieni mies. Pari tuntinen täyttyi vauvan tuoksusta, siitä ihanasta ja sitten siitä sinapista. Kolme isoa satsia kakkaa ja joku muu joutui lopulta vaipan vaihtamaan, kun hysteerinen ei saanut naurua loppumaan. Kai se on se väsymys. Tai paniikki. En tiedä. Mutta onnellisinta on olla täti.

Tyytyväisenä starttaat kotimatkan. Puolessa välissä matkaa saat tietää, että talo, jossa kovan onnen vaatekauppa sijaitsee, on tulessa. Laajuudesta ei tietoa. Sen bisneksen pienin ongelma ei liene enää ryysyinen kauppias paskaisessa tukassa.

Pääset kotiin, ylistämäsi varsanvalvojaiskamerat ovat offline. Pieni selvittely paljastaa, että vika on nettiyhteydessä. Kiva.

Kello näyttää puolta yötä eikä turhautunut itkupotkuraivari kaukana ole.

- J