Kaikki kolme skannerissa

Juoksin eilen. Viimeksi juoksin joskus 2011.

Viime vuoden teema kuntoutuksessani oli löytää juoksuaskeleet. Jotka eivät tiedä, teloin itseni 2011 ja katastrofi syveni 2012. Käveleminenkään ei ollut vuosikausiin mitenkään itsestäänselvä asia, saati sujuvaa.

Sittemmin olen joutunut luopumaan monista asioista. Sukset ja luistimet jäivät naulaan pysyvästi, ikäänkuin olisin niitä kovin usein ulkoiluttanut aikaisemminkaan. Tanssiminenkin jäi. Tässä kohtaa syytä selventää, että ennen vuotta 2011 se, mikä joidenkin mielestä muistutti epämääräistä kramppailua, oli tanssia. Edelleen outoilen, mutta tanssimiseksi en sitä kutsu. Nyt ne on ihan ehtoja kramppeja kaiketi sitten.

Mutta takaisin siihen juoksemiseen. Se on aika iso juttu. Tyyli oli tänään "nopeammin perillä kävellen", mutta askeleet oli silti juoksuksi tulkittavissa. Eikä vähiten siksi, että askeleet otettiin ontumatutkimuksen yhteydessä, esitetty hevonenkin ravasi. Teki sen jopa itselleen epätyypillisesti, äijäilemättä ja jyräämättä.

Edelliskerralla lennätettiin klinikka-apulainen "mäelle", sitä aiemmin vietiin raavasta miestä pitkin tallialuetta ja toisella kertaa ratsastajaa pitkin maneesin seiniä. Se on se terapiahevosen ymmärrys milloin Mamyn kanssa voi mitäkin.

Eläinlääkärin ilmeestä päätellen esitys oli ehkä maailmanhistorian hirvein ontumatutkimusesitys. Jonkunlaiseen tulokseen siinä kuitenkin päädyttiin ja sain ottaa saman setin kaikenkaikkiaan kolmesti.

Iski paitsi hiki, myös kevyt ahdistus. Olisin voinut ottaa sitä samaa rauhoittavaa kuin hevonen ja oikeastaan ihan mitä tahansa lääkkeitä, jos olisi ollut tarjolla.

Onneksi oli Colaa autossa odottamassa. Se auttaa kaikkeen.

Oikeastaan niitä droppeja olisi tarvinut jo menomatkalla. Kivasti osui varsin vaarallinen ajokeli TAAS sille päivälle, kun lähdetään kohti Hyvinkäätä. Se on jännästi joka kerta jotain ihan hirveää. Tälläkin kertaa tiellä oli paku katollaan, rekkaa poikittain ja ojassa kenallaan.

Tuli testattua paitsi omat peruutustaidot (erinomaiset) myös vetokaluston almost-offroad-ominaisuudet (ei jääty hankeen). Ei oltaisi ilman oikomista vieläkään nimittäin klinikalla. Sen verran sekasortoon 2 rekkaa ja yksi aamuruuhka kriittisen liittymän motarilla sai.

Selvittiin siis klinikalle, klinikalla ja klinikalta kotiin. Paluumatkalla oli vain 1 rekka miten sattuu sotkemassa moottoritien liikennettä.

Päivän paras tulos: Hengissä. Hevosellakin asiat kaiketi pelättyä paremmin, puhtaat kuvat ja ultra osastolla takakoivet ja selkä.

Mites sitten ne kaksi muuta? No, niiden kanssa käytiin Tampereella maanantaina. Onneksi oli ihan paras ajokeli! Vaikka Venda iästään huolimatta onkin maailman paras matkustaja ja varmaan yksi nopeimpia lastautujia, haluan pelata sen kanssa enemmän kuin varman päälle. Ajokelistä alkaen.

Lego lähti mukaan paitsi hoitamaan henkisen tuen tehtävää (Viikissä todettiin aiemmin syksyllä Vendan olevan ponilla henkisenä tukena, ei toisinpäin - taisi olla sama nyt), tutkituttamaan polviaan. Pari viimeistä starttia on alisuoritettu ja kengitys oli hetki sitten helvetistä. Kovin mielellään poni ei anna kavioita enää edes puhdistaa ja hakaukseenkin toinen polvi kerran jäi.

Venda oli tutkittavana, koska hysteria. Venda satutti vasemman takavuohisensa lokakuussa eikä se ole mielestäni parantunut aivan toivotunlaisesti (haavat kyllä, ontumaa ei ollutkaan, mutta lepuutus ja turvotus sekä sanoinko jo, ihmisensä epäluottamus).

Sittemmin samaiseen jalkaan on tullut muutakin krenkkaa, koska ei päivää, ettei varsa riehuisi ja kolhisi kovan onnen koipeaan johonkin. Viimeisimpänä tälli ja turvotus ko. jalan etusäärellä. Päänsisällä ääni huusi ojentajajännettä.

Ei siinä Vendassa sitten ties kuinka monen röntgenin, ultran ja veivauksen jälkeenkään ollut havaittavaa vikaa (paitsi päässä). Päinvastoin, pelkkiä vahvistuksia sille, että naarmut ja turvotukset on pinnallisia eikä ne haittaa tai häiritse muita kuin minua..hamaan...maailman...tappiin.

Ei vaan. Tähän lääkäriin luotan.

Ps. Irtopaloja nolla - edelleen ;)

Mitä Vendan päävikaan tulee niin lääkäreihin se ei enää luota ja kaikki julkiset esiintymiset ovat juuri sitä, helvetinmoinen show. Ehkä se siitä, yhtenä päivänä, tai sitten ei.

Legolla vaiva oli "vähän" isompi. Poni oli edelleen taivutuksissa ontumaton. Toiseen kierrokseen se oli inen haluttomampi juoksemaan kuin toiseen, mutta ontumaan sitä ei saatu.

Tuntuu kamalan julmalta, miten kiltti (ja lajityypillinen) pieni poni on. Kuinka se suorittaa ja jaksaa olla näennäisen leikkisä ja iloinen, vaikka se on, kuten paljastui, pahasti rikki.

Röntgen paljasti vasemman takareisiluun mediaalisessa telassa nivelpinnan syöpymää. Se on siellä saattanut olla kauankin, ehkä syntymästä, eikä ehkä liity tuoreisiin vaurioihin mitenkään.

Lopullinen totuus paljastui ultrassa. Takajalan patellasiteen alakiinnityskohdan läheisyydestä löytyi tuoreenoloinen vaurio-ontelo. Repeämä. Vaurio oli niin selvä, että mitään ultrasta ymmärtämätönkin näki, että pienessä polvessa oli iso vika.

Nyt Lego keskittyy lepäämiseen ja kuntoutumiseen. Kuukausi, puolitoista ja olemme toivottavasti viisaampia.

- J