Kertauksena, pihassa on kuuden hevosen talli, jossa tällä hetkellä 4 vierasta.
Tallin peruskulut 2019 olivat 8840€ eli hieman vajaa 750€/kk :
(Suluissa menneiden vuosien vastaavat.)
- Heinä 5215€ (4600€ / 6993€ / 5060€ / 5000€)
- Kuivike 1465€ (1730€ / 1903€ / 1150€ / 1500€)
- Sähkö 2160€ (2180€ / 2832€ / 2500€ / 2300€)
Jos ei lasketa kiinteää vuosittaista kuutta tonnia (sisältää mm. kiinteistöveron), heinä on kulueristä merkittävin. Meillä syödään latokuivurissa kuivattua kuivaa heinää, mikä vaikuttaa kustannukseen kenties ratkaisevasti vuodesta toiseen. Rinnalla on talvisin esikuivattu, joka ei muutaman kuukauden syötöllä suurta kevennystä tee.
Merkittävin nousu 2018-2019 välillä tullee siitä, että osa hevosista oli viime kesänä puolipäivälaidunnuksessa ja osa kokopäivätarhauksessa. Syöttö jatkui siis läpi kesän.
Meillä on kivat, hoidetut ja katokselliset laitumet, muttemme pääse hyödyntämään niitä heinän (tai vapaa-ajan) kannalta toivotulla tavalla. Mietinnässä onkin, millaisia vaihtoehtoja meillä tulevalle vuodelle on tilanteen tasapainottamiseksi.
Viime kesänä tilannetta yritettiin tasapainottaa täyttämällä laitumet ulkopuolisilla hevosilla. Oli kivat vieraat, mutta heinänkulutuksen (tai vapaa-ajan) kompensoimiseksi tästä ei valitettavasti lukemienkaan valossa ollut.
Jos on ehdotuksia, saa heittää!
Kuivikkeena meillä oli alkuvuodesta 2019 olkipellettirouhe. Se toimi hienosti, mutta kuluja hallitaksemme, vaihdoimme takaisin olkipellettiin syksyllä. Olen erittäin tyytyväinen kuivikevalintaan käytännössä kaikilta osin. Kun kustannuksetkin notkahtivat hieman lisää, voi todeta, että tässä onnistuttiin!
Sähkön osuus oli pieni yllätys. Tällainen plussakelinen talvi sai ajattelemaan, että ainakin säästetään sähkössä. Unohtui siinä, että loimia on saanut kuivata sitten senkin edestä. Valoja on kaiketi polteltu saman verran ja näin ollen ollaan suurinpiirtein samoissa lukemissa edellisvuoden kanssa.
Muita kuluja kertyi n. 14000€. Se tekee nopealla matematiikalla reilun tonnin kuussa (2018 n. 1000/kk, 2017 n.1083/kk, 2016 n.1540/kk ja 2015 n.2333/kk).
Muissa kuluissa on mukana mm. yllä mainittu tuhansien eurojen kiinteistövero, rahoituskulut, tallitarvikkeita, koneiden ja kaluston hankintaa ja huoltoa, polttoainetta, jätehuoltoa, aikaisempaa vähemmän hiekkaa, tarhakatokset ja vakuutukset mainitakseni muutaman.
Suunnilleen samoissa kokonaislukemissa on menty jo pari vuotta. Se on tavallaan ihan kiva uutinen. Osin koska suurimmat investoinnit on jo tehty, osin koska kaikkea ei yritetä enää tehdä kerralla.
Siinä missä iloitsen, ettei tarhakatosten tyyliset investoinnit välttämättä syökse perikatoon, häämöttää tulevaisuudessa suuret investointi
Yksi tällainen haaveinvestointi on oma metsärata. Hintalappu vaihtelee 100k-200k välillä, riippuen tekijästä, tyylistä tehdä ja siitä kuinka pitkää pätkää meinataan aikaiseksi saada. Puolitoista kilometriä tasoitettua pohjaa odottelee lottovoittoa. Kaiken kaikkiaan kartalle on piirretty 3 kilometrin lenkki.
Onneksi on Jokimaa. Ehkä ostan sillä rahalla jotain muuta? Kunhan ensin saan sen rahan jostain...
Kaiken kaikkiaan kuluja oli noin suunnilleen 22800€ eli 1900€ kuussa. Se oli tallinpidon ja vain tallinpidon rahallinen kustannus verovuonna 2019.
Kuluissa ei ole mukana eläinlääkäri- tai kengityskuluja, ei varusteita eikä muitakaan omien hevosten yksityisiä kustannuksia. Ne ilot ja surut on ihan oma rahoituksellinen painajaisensa. Kuten vuosi vuoden jälkeen yhä uudelleen totean.
Tuloja oli tällä kertaa n. 17900€.
Kun tuloista vähentää menot, tallinpidon lopulliseksi hinnaksi jää 4900 euroa. Viime vuonna vastaava luku oli n. 2670€ (sitä edellisenä 10500€)!
Kyllä minä niin huumorini menetän tämän homman kanssa - rahoista puhumattakaan.
- J
Mä laskin silloin joskus näitä kuluja ihan jokaista naulaa myöten. Me meinaamme puolitosissamme palata heinässä omavaraisuuteen. Se kun on ainakin täällä merkittävin menoerä kuivikkeen lisäksi. Haaveena on saada tallin vintille puhaltimet ja jonkin sortin kuivuri. Ajatuksena olisi ajaa heinä irtona kuivuriin ja joko paalata sitten vasta käyttöön tai jopa syöttää irtona (jolloin säästäisi myös paalauskuluissa). 3-5ha alalta heinän niitto, pöyhintä, karholle ajo ja kuivuriin siirto maksaa n. 300-400e, vieraalla teetettynä.... nyt heinälasku vuodessa tällä hevosmäärällä on ollut ainakin sen 1500e. Kuivikekuluissa säästäminen on hankalampaa, koska pitää pysytellä pakatuissa kuivikekkeissa vammaselän takia.
VastaaPoistaMeillä haaveet heinäomavaraisuudesta kaatuvat viimeistään säilytystilan puutteeseen. Jos jotain olisi pitänyt tallia suunnitellessa ajatella kunnolla loppuun asti, niin tuota heinän säilytystä. Silti aina välillä haaveilen.
Poista