Silat vaihtui satulaan

Muttei toki kokonaan. Venda on sillä tavalla kivassa iässä, että sen kanssa voi nyt alkaa opiskella myös ratsastuksen alkeita. Olemme onnekkaita, sillä meillä on omalla tallilla pätevyyttä ratsuttaa ja naapurista löytyy lisää. Kävi kuitenkin niin, että kevättalven ja kevään alkuharjoitusten hihhuloinnin jäljiltä selkään kiipesin minä. 

Ajatus oli, että ensimmäisenä selkään menisi istumaan joku, joka pääsee sieltä tarvittaessa alaskin. Minä en pääse. Vaihtoehtot on pysyä kyydissä tai pudota. Muutenkin ajattelin, että olisi reilumpaa herkälle varsalle saada kyytiin joku vähemmän juminen, istunnaltaan kiero ja ylipäätänsä vähemmän hysteerinen. Mutta tämä meni lopulta hyvin näin. Ainakin tähän asti...

Ensimmäinen puolikilometriä takanapäin

Kun Venda kevättalvella pisti vähän joka välissä ranttaliksi, päätin, että selkäänmenoharjoituksia jatketaan vasta kesällä, kun Venda on väsynyt. Laidun rauhoittaa kummasti. Helteetkin tekivät tehtävänsä. En toki uuvuttanut hevosta loppuun, se sai edelleen vetää sikeitä sisällä kuumimmat tunnit, kuten aikaisempinakin kesinä, mutta yöt se oli ulkona. Kun hevosesta oli paras terä jäänyt laitumelle, tuntui helpommalta harjoitella. Meidän molempien kannalta.

Tallillamme on ratsastusterapiatoimintaa ja sen vuoksi tallin pihasta löytyy selkäännousuramppi. Venda on kasvanut rampin kannalta sopiviin mittoihin. Sen selkään ja selästä on todella helppo nousta rampin kautta. Toisin kuin monet hevoset, Vendalle rampin vieressä seisominen on helppoa. Ehkä, koska se ei muusta tiedä ja se on saanut katsella, kun kaverit seisovat rampilla.

Harjoitukset aloitettiin kävelemällä aivan rampin vierestä. Pikku hiljaa pysähdyttiin rampin kohdalla, aivan kiinni rampissa ja pikku hiljaa tuota pysähdysaikaa lisättiin. Kun rampin vieressä seisominen kävi rennosti ja luontevasti, aloin taputella ja rapsutella Vendaa rampilta käsin. Kun tämä kaikki sujui rennosti, heiluttelin satulaa ja nojailin siihen. Lopulta uskalsin nostaa jalkani Vendan yli ja istua satulaan. Kun Venda oli nätisti, nousin pois. Tämä eteni suunnilleen "yksi juttu per viikko" - vauhtia. Venda tuntui koko ajan olevan valmis, mutta halusin itsenikin takia ottaa super rauhallisesti. Kivut ja traumat on aika syvällä ja tämä oli minulle suhteellisen raskasta henkistä treeniä.

Kun olimme päässeet vaiheeseen, jossa istuin satulassa ja me molemmat olimme rentoja, otettiin ihan pari askelta. Pari päivää ja Venda kulki kahden taluttajan kanssa elämänsä ensimmäiset satametriä ratsastaja selässään. Tällä kertaa selässä oli lainakuski. Osin siksi, että varmistimme Vendan tulevan ratsastajankin kanssa nätisti rampille. Seuraava etappi oli vähentää yksi taluttaja ja hypätä kyytiin itse. Kävelimme kerran radan ympäri ja kaikki sujui todella hienosti. Venda käveli rennosti ja minäkin ehdin ajatella istuntaani. 

Tänään koitti kolmas kerta ja no, meni tavallaan hienosti tänäänkin. Mitä sitten ikinä tarkoittaakin, että kolmas kerta toden sanoo. Venda oli energinen, mutta rento. Minäkin olin rento. Niin rento, että uskalsin kaivaa puhelimen esiin ja napata pari kuvaa. Tuntui tutulta ja turvalliselta, tuntui kodilta.

Kun tuntuu kodilta, tuntuu että voi päästää irti ja on silti turvassa. Kun erehdyt sanomaan tämän ääneen, hetken päästä se kodinkaltainen lähtee, koska kaverit siinä vieressä lähtivät, ja lujaa lähtivätkin. Mutta kuten se koti, jonka tunsin, oli lähtökin tutun tuntuinen. Ehkä osin siksi me molemmat selvisimme suorituksesta kunnialla. Myös minä, eritoten henkisesti. Asiaa auttoi suuresti toki se, että ankkurina oli edes se yksi taluttaja.

Nämä on monelle pieniä asioita, mutta minulle ne ovat suurempaakin suurempia. On uskomattoman hienoa kouluttaa ja valmentaa omaa kasvattia, Vipsun meille antamaa aarretta. On upeaa, kun tulee onnistumisia. Unohtamatta, ettei ole mitenkään selvää, että pystyn näihin asioihin. Eikä ole mitenkään selvää, että tällaisia asioita tehdään Vendan tyyppisen säpäkän ja reaktiivisen nuoren kanssa tällä tavalla tai tällä yhdistelmällä, jos ollenkaan. Se, että edes kävelen, on saavutus. Kaikki tämä muu, se on uskomatonta extraa.

- J