Pelkojen voittamisesta - metsätarha

Yritän vähän löysätä vannetta mun pään ympärillä sen suhteen, miltä kaikelta yritän Vendaa suojella. Huomasin, että jossain kohtaa (yli-)suojelu alkoi kääntyä itseään vastaan. Mä voin huonosti huoleni kanssa eikä Venda ehkä saanutkaan sitä kaikkea parasta mitä olin Vipsulle joskus luvannut.

Metsätarha on esimerkiksi ollut absoluuttinen nounou ihan vaan koska siellä on kivikkoa, rinnettä, puita ja risukkoa ja Venda on vetänyt välillä tasaisellakin sellaista volttia, että heikkoa hirvittää, joten miksi laittaa se leikkimään hengellään. Sitten joku vipu kääntyi ja kuvassa Venda on metsätarhassa.





En edelleenkään jätä sitä sinne pitkäksi aikaa tai valvomatta ja Legon kanssa on sovittu, että se katsoo siskon perään myös. Ja se katsoo. Parilla ekalla kerralla Lego piti tarkasti huolta, että Vendalla on opas vieressä. Nyt se uskaltaa jo päästää Vendaa vähän tutkiskelemaankin 😅

Parilla ekalla kerralla Venda katsoi tosi tarkkaan mihin astui ja siitä huomasi, että se oli vähän epävarma jaloistaan. Pikku hiljaa se on laajentanut aluetta ja kiipeillyt jo vähän kivikkoisemmissakin kohdissa.

Sydäreitä mä saan edelleen tasaisesti. Vaikka silloin kun huomaan, että venda huomaa ettei se oikein ole varma mitä tekisi tai mihin suuntaan lähtisi, ja vauhti saa korjata virheet.

Mutta mun sydän hyppii myös ilosta, kun huomaan miten innoissaan sinne metsään mennään. Se on selkeästi Vendan lempparipaikka. Sieltä ei oikeen maltettais ikinä tulla pois. Mutta vaikka se on vaan tunti kerrallaan, sieltä tullaan korvat höröllä ja silmät kirkkaina.

Parasta on, että hevonen vaikuttaa iloisemmalta ja itsevarmemmalta, mutta mullakin on jotenkin helpompi hengittää.





Tein oikein, kun tein päätöksen hevonen edellä. Siksi Legokin saa tänä kesänä laiduntaa (rajoitetusti, mutta kuitenkin).

Yksi elämä, myös hevosella!


- J

Ei kommentteja