Vendalla on ollut taipumus olla joko liian hermostunut tai liian iloinen radalla ja se on johtanut loputtomalta tuntuviin pukkisarjoihin ja hillittömään kaahaamiseen. Vuosi sitten Venda otti sulkeiset asian tiimoilta Vermossa ja palasi kotiin hyvällä tavalla kypsyneenä. Saatiin kesä ajella suht huoletta. Syksyllä sitten mentiin leikkuriin ja nyt on paranneltu leikattuja jalkoja.
Leikkauksesta ja toipilasajasta on seurannut kaksi pelkoa:
1. Pelkään, että Vendaa innostuessaan repii itsensä rikki. Että operoidut jalat ei vielä kestä. Tällä hyvin perustellulla verukkeella ollaan otettu tosi rauhallisesti ja koitettu pikku hiljaa lisätä rasitusta jokseenkin ylivarovaisesti.
2. Edellisestä on seurannut se, että energiaa on kertynyt ja sitä kautta muistikuvat köyrypukkilaukkareissuista Jokimaalle ovat palanneet kummittelemaan. Kotona on mennyt superhyvin, mutta radalla on aina liikkuvia osia ihan eri tavalla provosoimassa jos vaikka mitä reaktioita. Paluu kohtaan yksi.
No arvatkaa miten meni? Ihan hemmetin hyvin! Venda ei pukittanut kertaakaan. Se painoi kyllä käsille kaksi ensimmäistä kierrosta, mutta pysyi silti käsissä - ja ravissa! Mikä parasta, ravi ei ollut jännittynyttä köpötystä vaan letkeää hyvää hölkkää. Vaikka me mentiin lujaa, me ei menty täysiä. Silti pelotti, että vauhtia oli liikaa toipilaille jaloille, mutta viimeiset pari päivää ovat jalkaterveyden osalta vaikuttaneet lupaavilta.
Venda "väsähti" varsin nopeasti, joten tahti parani mielenterveyteni kannalta optimiin kuin itsestään. Lopussa saatiin radalle kaveriksi kasteluauto. Sitä Venda katseli hieman epäileväisesti (minä pakokauhuisesti), joten poistuttiin suosiolla ringistä ja pidettiin kiinni hyvästä kokemuksesta. Kasteluautokuskille kiitokset maltillisesta tahdista hoitaa työnsä - hän odotti, että päästiin puolen radan päähän ennenkuin aloittu urakkansa ja ajeli varsin maltillisella vauhdilla säilyttäen hyvän turvaetäisyyden koko ajan. Ehdittiin niin sanotusti alta pois.
Lego, joka on joskus saanut autosta vedet niskaansa ja säikähtänyt suuresti, jännittyi, mutta pystyi jatkamaan treeninsä loppuun. Legollakin oli superpäivä. Se juoksi ohi ennätyksensä jo edellisessä treenissä, nyt se paineli vieläkin kovempaa. Ainakin silmämääräisesti. Kello mittaili auringonasentoa auton etupenkillä. Mutta pointti, lujaa meni ja hyvällä tyylillä.
Maanantaina kävin kävelemässä molempien kanssa. Poikkeuksellista oli se, että Vendan kävelytys hoitui selästä käsin. Muuten oli ihan jees, mutta laiskana tyttönä hyppäsin selkään farkuissa ja väärin valituissa alushousuissa. Hiertymistä huolimatta lenkki lähti mukavasti käyntiin Vendan ollessa lähes laiska.
Olo oli todella luottavainen ja uskallettiin käydä postilaatikolla asti, mutta metsään ei sitten enää menty, kun puolessa välissä allekirjoittaneen nautiskelua hevonen halusi vaihtaa askellajia. Venda ei tälläkään kertaa edes yrittänyt lähteä käsistä, mutta steppailu ja ravin tarjoilu johti korvienvälini kuumenemiseen, eikä me oikein onnistuttu saavuttamaan uutta tasapainoa tekemisessä. Niinpä skipattiin metsä ja mentiin tuolla meidän radantapaisella. Hyvä fiilis kuitenkin jäi, vaikka vähän meinasi kaivella herkässä oleva hermostumiseni.
Hyvä on se, että tuli tehtyä ja parempi on se, että meni niin mutkattomasti. Hyvät kokemukset ruokkii lisää hyviä kokemuksia ja hyvistä kokemuksista on meidän kesä toivottavasti tehty.
- J
Hyvä te!
VastaaPoista<3
PoistaMä olen niin iloinen teidän onnistumisten takia! Ja se on ihan totta, että ne hyvät kokemukset ruokkii hyviä kokemuksia. Jos 95% on vaikka onnistumisia, niin se jäljelle jäänyt osuus on helpompi sietää ja helpommin lähtee uudestaan. Jos taas epäonnistuminen on prosenttiosuudessa lähelle sataa, niin tuskin kukaan reissun jälkeen miettii, että hei, huomenna uudestaan :)
VastaaPoista<3
Poista