Elokuun alkupuolella Ilpo (nyk. Jasu) starttasi Riihimäellä ja voi onnen päivä, minä olin paikalla. Sittemmin se on juossut kilpaa vielä neljästi ja parantanut esityksiään tasaisesti.
Esitykset ovatkin jääneet lähes ainoaksi tasaiseksi asiaksi hänen ravireissuissaan, mutta seuraponistakin on ollut savotassa apua. Nyt virrat eivät kulu jo matkalla vaan vasta katoksella. Eläväisenä hevosena Ilpo on juuri sellainen, mistä minä tykkään. Vaikkei varmasti ketään haittaisi, jos vähän malttaisi.
Viimeisessä kahdessa startissa Ilpo on ollut ansaitusti totosijoilla. Toissa kerralla tolppa oli jo kirjaimellisesti turpakarvan päässä, eilen Ilpo oli tasaisella suorituksella kolmas. Täytyy ihailla työtä, jota omistajat ovat hevosen kanssa tehneet. Ja samalla kadehtia, kun ei saa tuota omaansa edes siihen kovasti kaivattuun koelähtöön. No, ainakin ollaan hengissä kaikki. Sitä jaksan hokea...
Siitä on jo kaksi vuotta, kun Venda tuli Vermosta takaisin ja kaikki tuntui vielä mahdolliselta. Ei uskoa vielä ole täysin menetetty, mutta jatkuvat vastoinkäymiset kyllä syövät sitä. Tuttava lohdutteli, että heilläkin yksi odotteli seitsemän vuotiaaksi, kunnes löysi askelmerkit ja selvitti tiensä paitsi koelähtöön, myös hevosurheilun sivuille. Aika näyttää. Yritetään vielä ja nautitaan sen aikaa raveissa siitä, että meillä on Ilpo.
- J
Ei kommentteja