Kintut kuntoon

Hackamoret oli ihan loistava valinta! Maastossa ja kovassa vauhdissa vaativat ehkä vääntöä, mutta rauhallisessa ratsastuksessa ja kentällä Viba toimii paremmin kuin koskaan. Toimivuus on sitä, kun hevonen reagoi jo silloin, kun sinä vasta ajattelet. Tiedämme, että nyt on hyvä hetki ja huonoja on vielä varastossa, mutta on muistettava, että tietty piste yhteistyössä on kuitenkin saavutettu.

Paitsi, että olemme päässeet nauttimaan naapuritallin ratsastuskentästä ja kuolaimettomasta työskentelystä, olemme saaneet nauttia myös uudesta tallikaverista. Viba on aivan rakastunut uuteen suokkiherraan, Huimaan. Kiimakin antoi ensimerkit näiden kahden kohdatessa. Kiimaa ei ole sen suuremmin odoteltu, kun isäehdokasta mahdolliselle varsalle ei ole vielä päätetty. Tietty huoli on kuitenkin kaihertanut mielessä, kun kiimaa ei ole kuulunut. Toisaalta kiima tarkoittaa, ettei Vipsu odota yllätysvauvaa vaan on ihan totta lihava. Kuten aina, kolikolla on kaksi puolta. Taas joutuu katsomaan peiliin.

Elämä ei kaikesta ihanasta huolimatta ole vielä lähelläkään juhlaa. Jos meillä onkin mukavat tallikaverit, hyvä kenttä käytössä, meiltä puuttuu terveet jalat. Mitä ikinä Vipsun jaloissa onkaan, ne tasaisesti oireilevat ja jälleen pahemmin kuin paremmin. Viba alkoi taas kävellä kolmella jalalla. Nyt näytti, että toinen takanen lukittuu, mutta kuka tietää. Kun tervettä takasta yrittää nostaa, puhdistaakseen kavion tai mitä tahansa, Viba istuu. Kipeä jalka on nyt siis todella kipeä. 

Jalkaan on ilmestynyt vekki, joka etäisesti muistuttaa hevosen kengän nirhaumaa. Voiko siis olla, että laitumella juoksennellessa on tullut osumaa? Se on mahdollista. Oireet pahenivat ja vekki ilmestyi samana päivänä, kun talliin saapui uusi asukas. Jalka ei kuitenkaan ole turvoksissa. Kun jalka ei ole lukossa, Viba kävelee siististi, joskin hieman jäykän oloisesti. Ravi on epäpuhdas, eikä Viba edelleenkään halua juosta kuin toiseen kierrokseen.

Huolta siis riittää. Saimme ajan Vermon klinikalle ensi viikolle. Arvailun aika on ohi. Jennyn rahatilanne on taas kerran katastrofaalinen, mutta mitä yhdestä talosta. Talo myydään, jotta lapsen jalka saadaan hoidettua. Toivotaan, että menee kaupaksi.

Vaan eipä ne jalkavaivat siihen lopu, vaikka vastaus Viban ongelmiin saataisiinkin. Jennyn polvet saivat tuomion. Nyt kukaan ei enää pääse sanomaan, että Jenny tekeytyy kipeäjalkaiseksi tai valittelee vaivojaan liioitellen. Jos edelliset olisivat totta, jalat tuskin vaatisivat kahta leikkausta. 

Ensimmäisessä kierroksessa Jennyn viime syksynä vammautunut polvi "puhdistetaan" liika-arpeutumisesta ja muista mahdollisista ongelmista tähystyksessä. Kun polvi on toipunut operaatiosta ja tuloksia on nähtävissä, suoritetaan toinen leikkaus. Tässä toisessa leikkauksessa leikataan molemmat polvet. (Toinenkin "terve" polvi joutuu siis veitsen alle. Ongelmiahan siinä on ollut ja vanhoja vammoja taustalla.) Leikkauksessa lumpiot siirretään sinne, minne lumpiot kuuluvat. Kiinnitys tehdään jännesiirteellä, joka leikataan takareidestä. Edessä on siis pitkä pätkä pyörätuolia ja polvet, jotka parhaassa tapauksessa toimivat vielä joskus. Ja sekin vain parhaassa tapauksessa.

Iltalenkki, tempoissa pikku eroja.

Jennyn missio on nyt treenata rankasti, Viban kanssa ja ilman. Mitä tahansa, että leikkauksen voisi välttää. Kauhulla kuitenkin peläten, että molempien jalat vaativat rankempaa hoitoa ja kumpikaan ei henkisesti selviä ensi talvesta. No, se nähdään sitten. Toivotaan parasta. Viballa on ennen klinikkaa ohjelmassa päivittäisiä kevyitä kävelylenkkejä, ratsastaen ja muuten vaan. Yllättävää kyllä, ryntäilyä ei ole edes yritetty.

-J