Kun kokoonpanomme lastautuu matkaan, matka ei koskaan ole aivan mutkaton. Paitsi tällä kertaa. Olimme koko ajan etuajassa, emme unohtaneet mitään ja saavuimme perillekin hyvissä ajoin.
Vipsu oli Vermosta innoissaan. Innoissaan, koska kuvitteli pääsevänsä juoksemaan. Lääkäri ei ollut valmis, kun saavuimme klinikalle ja meille jäi mukavasti aikaa tallustella Vermon kulmilla ja nautiskella tuoretta heinää ja voikukkia. Pitkän seisoskelun ja tasapainoilun jälkeen hevosen jaloille tekee enemmän kuin hyvää päästä liikkeelle. Itselle hetki on hyvä rentoutumiseen.
Ajatuksemme oli vierailla nimenomaan Vermon klinikalla, koska halusimme klinikan hampaisiin erikoistuneen lääkärin tutkivan Vipsun suun. Varauksessa oli käynyt joku Jennylle tyypillinen kämmi ja lääkäri oli "väärä". Olimme kuitenkin kuulleet, että Puupponen on hyvä jalkavaivojen kanssa, joten yritimme pysyä positiivisina.
Vipsun jalat tutkittiin taivuttamalla ja sitten juoksuttamalla. Vipsu juoksi taivutusten jälkeen edestakaisin ja välillä ympyrällä - kolmella jalalla. On sanottu, että taivuttamalla hevosen kuin hevosen saa ontumaan - totta sekin, mutta kun ontuma meni aivan mahdottomaksi juuri siellä, missä vian pitikin olla niin lienee ei kyse siitä. Jäimme hieman ihmettelmään, kun jalkoja ei puudutettu tutkinnan yhteydessä, kuten taivutuskokeissa usein tehdään, mutta luotimme lääkärin ammattitaitoon. Lääkäreitä pitää välillä aiheettakin jalustalla, ei voi käsittää miksi, kun tarkemmin ajattelee. Meiltä olisi lahdattu, monta tervettä eläintä, jos lääkäreiden (lue puoskareiden) ohjeita olisi noudatettu.
Taivuttelun jälkeen Vipsu vietiin röntgeniin, jossa jaloista otettiin useita kuvia: Kavioista, kintereistä, polvista...Kun kuvissa ei näkynyt mitään, kuvia otettiin lisää. Lopulta kyllästyneen oloinen lääkäri totesi, ettei jaloissa ole löydöksiä. Oliko se nyt sitten hyvä vai huono uutinen? Sitä me ihmettelemme edelleen. Lääkäri arvioi vielä hetken taivuteltuaan, että vika on lähtöisin Vipsun lantiosta tai lonkista. Asia voitaisiin tutkia vain Hyvinkään Hevossairaalassa. Aluksi olisi kuitenkin syytä antaa Vipsulle kuuriluontoisesti lääkitys, koska lääkärikin näki, että jokin porkkanarohmuamme jaloissa vaivaa.
Vipsun ylipaino tuli tutkimuksissa myös esiin. Ehdimme jo ihmetellä, että miten asiasta ei ole mainittu, mutta tulihan se sieltä. Laidunkaudella tuo vatsan ympäristöntiivistäminen on lienee haastellista, mutta kyllä se siellä tavoiteohjelmassa on.
Kun nyt selviämme tästä lääkekuurista lihaspiikkeineen, otamme yhteyttä Hyvinkäälle. Liikunta pidetään rauhallisena, mutta pitkäkestoisena. Ylimääriset sinkoilut ja hyppimiset pidetään minimissä. Ehkä se tästä.
-J
Niin ja suu analysoidaan sitten seuraavan raspauksen yhteydessä ihan oikean hammaslääkärin toimesta.
Vermo
28.5.2012
Tunnisteet:
hevonen
hevonen ontuu
hevosen jalkavaivat
hevoset
hevosklinikka
kavioluu
kintereet
klinikka
ongelmia jaloissa
ratsastaminen
ratsastus
ravurista ratsuksi
suomenhevonen
vermon hevosklinikka
viba
loading..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja