Liikaliha

Elämä Vipsun jalan kanssa on ollut rasittavaa. Usko omaan tekemiseen on mennyt monta kertaa. Kun haava oli siisti, mutta avoin, sitä hoidettiin märillä Animalintexeillä. Haavaa suihkuteltiin. Vipsu alkoi pikku hiljaa vihata koko toimenpidettä. Siinä matkan varrella haava umpeutui, lähes. 

Yhdessä yössä siististä lähes umpeutuneesta haavasta purskahti ulos liikaliha. Se on eräänlaista arpikudosta, sellaista huonoa. Liikaliha vuotaa ja syöksee mätää kuin ilman pienintäkään järkevää syytä. Liikalihaa hoidetaan pääasiallisesti voitein ja lopulta leikkauksella, jos voiteet ei auta.

Meillä oli kontrollikäynti klinikalla sopivasti. Vipsu rauhoitettiin röntgeniin ja lääkäri sai erinomaisen ajatuksen tutustua jalkaan lähemmin röntgenrauhoituksen turvin. "Ajetaanpa siitä karvat, niin sitä on helpompi hoitaa." Totesin siinä kohtaa lääkärille, että eikö mentäisi tuonne pakkopilttuun puolelle. Ei ollut kuulemma tarpeellista, koska hevonen oli rauhoitettu. Esitin eriävän mielipiteen ja totesin, että väistän nyt vasemmalle. Hyvä, että väistin. Kun trimmeri lähestyi haavaa, Vipsu sinkosi ympäri huonetta, kaksi ihmistä mukanaan.

Hupsista, sanoi lääkäri. Laitetaanpa huulipuristin. Omakohtaisesta kokemuksesta kyseisen haavan suhteen tiesin tähänkin sanoa, että hevonen hyppää seinille. Vaan kyllä se kuulemma huulipuristimella hallinnassa pysyy, onhan se rauhoitettukin. Ja sitten mentiin taas. Hevonen raahasi hoitajaa ja lääkäriä ympäri hoitohuonetta, rauhoitettuna ja huuli rullalla. Minä siirtelin käsittääkseni kallista tutkimuslaitteistoa parhaani mukaan alta pois. Lääkäri tulkitsi jalan sen verran kipeäksi, että se olisi ehkä kuitenkin hyvä ultrata. En vastustanut, mutta ihmettelin, jätänkö hevosen yökylään vai, miten meinasivat saada kaoottisen tilanteen hallintaansa. 

Lääkäri keksi loistoajatuksen, nostetaan yksi jalka ilmaan. En halunnut kuulostaa hankalalta, mutta varoitin lääkäriä jo etukäteen siitä, mitä kohta tapahtui: Hevoseni heittäytyi maahan. "Onhan meillä lääkkeitä". Ja niin Vipsulle vedettiin toinen kierros rauhoittavaa. Kiristettiin huulipuristin ja otettiin rehti ote riimusta. 

Lääkäri katsoi vielä hevosta ja totesi, että jos nyt vielä viedään siihen pakkopilttuuseen. Ja niin Vipsu viritettiin pakkopilttuuseen, puristin huulessa ja pari rauhoittavaa suonissaan. Hevonen oli sen verran unessa, että sen retkottavaa päätä sai koko ajan nostella, ettei sen hengitystiet painuneet rautaista pilttuun reunaa vasten kasaan. Sitten käynnistyi trimmeri ja jo taas rankasti ylipainoinen pötkylä esitti pienimuotoisen baletin. Lääkäri kuitenkin sai karvat ajeltua. Tutkimuksen ajaksi Vipsukin hengähti. Sääriluun päällä kulkeva ojentajajänne näytti olevan ihan ok. Liikaliha oli levällään jänteeseen asti ja tulehtunut.

Sovittiin, että aloitetaan liikalihan kuivatus. Suihkuttelun sijaan haava vain pesaistaan jos liikaliha on likainen. Päälle suihkutetaan suoja-ainetta. Normaalisti lääkäri olisi määrännyt tarkoitukseen sopivaa voidetta, mutta edeltävä kokemus oli saanut lääkärin täysin vakuuttuneeksi, ettei voiteen levityksestä tule kuin ruumiita. Emme vastustelleet. Joskus on kiva päästä edes hitusen vähemmällä, mutta silti noudattaa ammattilaisen antamia ohjeita. Omatunto on siten puhdas.

Ei se iso ole, mutta vuotaa runsaasti.

Haava kuivui kotona nopeasti, mutta vuotaa yhä reunoilta. Enempi sinkoilu tai liikkuminen repäisee veret nilkoille heti. Nyt vaan rukoillaan ja toivotaan, että hyvä tulee. Toisaalta Vipsu on muutenkin määrätty taas kävelylinjalle, joten eihän sen revittelemään pitäisi edes päästä. Liikutus on ollut nyt taluttelulenkkiä radalla, maastakäsittelyä kentällä ja ratsastamista.

Jenny pääsi selkään eilen. Torstain iltaravit jätettiin väliin ja hevosteltiin vähän toisella tapaa Tiinan kanssa. Kiva sinänsä, koska aamuinen ratsastusterapia peruuntui ja kaiken sairastelun keskellä Jenny ei ole uusia voimaharjoituksia päässyt tekemään. Tiinaltakin alkaa jo avustajan hommat sujua. Harjoitusta on viime aikoina kertynyt. Jenny on luonnollisesti sanomattoman kiitollinen.

Vipsun remmiin astui myös uusi ihminen: Iina. Iina täyttää kivasti kaikki kriteerit ja on enemmän. Iina kävi kokeilemassa Vipsua viikonloppuna ja Jennyäkös jännitti. Paitsi vieras ihminen, myös se, löytyykö ymmärrystä ja huvitusta, jos Vipsu on yhtään oma itsensä. 

Vipsu käyttäytyi mallikkaasti. Se on selvästi alkanut ymmärtää tilanteita ja niiden vaatimuksia. Ei, että Vipsu saisi mitään pahaa aikaan, mutta menevää sorttia kun on, niin saattaa turhauttaa. Eihän se tälläkään kertaa pysähtynyt. Mutta pysähtyminen onkin taitolaji Vipsun kanssa. 

Mamy saa poninsa toistaiseksi seis, mutta se ei kieltämättä tapahdu perinteisin menetelmin. Jenny yritti valottaa tätä keinahtavaa hienovaraista liikettä Iinalle ja nämä kaksi harjoittelivatkin ihailtavan määrätietoisesti pysähtymistä. Iina meinasi, että harjoitukset jatkuvat ensi kerralla. Siis mitä, joku haluaa ratsastaa hevosellani uudelleen! Helpotus. Vaikka se olisi vain kerta viikkoon tai kerta kahteen viikkoon tai silloin tällöin, se olisi kaikki kotiin päin. Laurakin, kun sai monoa siihen malliin, että ei edes uskalla kysellä, kiipeääkö hän vielä Vipsun selkään. Vaikka Vipsulla ei asian kanssa tekoa olekkaan, mutta on se jalka varmaan hetken aikaa aika kipeä.

-J