Muutimme lopputalveksi eräälle melko läheiselle tallille, josta olemme kuulleet paljon hyvää. Tallille on pari kuukautta aiemmin muuttanut toinenkin elämän potkima Suomenhevonen, jolle Vipsun oli ajatus mennä tarhakaveriksi, kaksi hiekkaa syövää moniongelmaista porukkaan. Hyvä idea ja kaunis ajatus. Ainoa vaan, että toteutus ontuu. Tämä tuleva tarhakaveri ei selvinnyt hiekkakertymästään ollenkaan yhtä sujuvasti kuin Vipsu. Samalla, kun tuntuu murtavan surulliselta, tuntuu hyvältä. Vastoinkäymiset, niitä on muillakin. En silti soisi kellekkään sitä määrää sydänsurua, enkä sitä määrää vatsakipua kuin me olemme joutuneet kokemaan.
Nyt molemmat kummajaiset ovat siis keskenään. Vaikka se on puuhakkaalle Vipsulle varmuudella tylsää, se on vähän vammaiselle mammalle suunnattoman helppoa. Pieni liioittelu. Ei se suunnattoman helppoa ole, mutta kätevää kenties. Kun hakee hevosen tarhasta, jonka portin saa itse auki, ei tarvitse miettiä mitä kaikkea ulostautuu yhdellä kertaa. Näin ollen voin kääntyä rauhassa naama porttia kohti ja ruveta suunnittelemaan etenemistä tallin suuntaan. Tämän pienen asian ymmärtäminen voi olla ylivoimaisen vaikeaa, mutta sen merkitys on suuri.
Sitten siihen kääntöpuoleen. Vipsulla ei paljon virtaa kulu. Ei, ettäkö sitä olisi hirvittävillä fyysisillä harjoitteilla päästy rasittamaankaan, mutta sillä ei ole tässä kohtaa minkään sortin palapeliä koottavana. Vipsu on sen tyylinen hevonen, että se tarvitsee sekä ruumiin että hengen kuritusta kulkeakseen vähemmällä vauhdilla ja enemmällä järjellä. Tämä epäsuhta on purkautunut loikkimisena.
Juoksuttaminen, minkä piti tämän hevosen kanssa olla helppoa, on muuttunut epämääräiseksi säntäilyksi. Ensin juostaan nätisti ympyrällä ja sitten naksahtaa. Hevonen karauttaa täydessä laukassa kohti ja viime hetkellä ohi. Sitten se vinkuu ja pukittelee. Toisinaan ja oikeastaan enimmäkseen, sillä on kaikki neljä jalkaa ilmassa yhtä aikaa. Ketteryys on käsittämätöntä tällä ruumiinrakenteella. Kuitenkin sitä on.
Jenny ei ole viitsinyt koetella onneaan ja katkoa lisää raajojaan, joten ratsastaminen on tällä viikolla jäänyt muiden harteille. Ensin kävi Sanna. Sanna on ratsastanut kerran aikaisemmin Vipsulla. Silloin kaikki sujui erinomaisesti. Sanna ei voinut käsittää, mitä ne puheet Vipsun sekoilusta olivat. Tällä kertaa Sanna sai käsityksen. Pomppimisesta ja sekoilusta ei tullut loppua. Vipsu ei rentoutunut ollenkaan.
 |
| Tilanteen hallintaan saattamiseksi kokeiltiin hevoskuiskausta. |
Uskallan väittää, ketään kuitenkaan arvostelematta, että sekoilun taustalla oli ennenkaikkea se, että nämä kaksi olivat toisilleen vielä tuntemattomia. Vipsu on niin kovin anteeksiantamaton uusille ihmisille. Sanna on hyvä ratsastaja. Aikuinen vuosien kokemuksella. Silti Vipsu vaatii ihan omanlaisensa lähestymistavan. Jos on tottunut ratsastamaan pohkeella, ei ole koskaan ollut oikeasti herkän ja kuuman hevosen kyydissä. Pohkeenkäytön tulee silloin olla hienovaraista ja hyvin säästeliästä. Istunta ja painoavut ajavat sekä kaasun että jarrun virkaa. Jokaista hevosta tulee ratsastaa hevoselle sopivalla tavalla. Siinä kohtaa Vipsu on hyvä opettaja.
Taannoin juttelin erään tallitoverimme kanssa siitä hiuksen hienosta erosta tuntihevosen ja yksityisen hevosen välillä. Kun yksityinen osallistuu ratsastuskoulun tunnille, tulee sanomista, koska hevonen on herkkä ja koko ajan kuulolla, jotain mitä hyvin harva tuntipolle aikansa työskenneltyään enää on. Molempi parempi. Mutta ehkä jokaisen olisi kohdallaan hyvä muistaa, ettei ole paikallaan arvostella toista.
Sanna siis ratsasti hyvin. Vipsu ei sen sijaan ollut missään henkisessä tai fyysisessä tasapainossa käsittääkseen tilannetta, keskittyäkseen siihen tai osallistuakseen minkäänlaiseen yhteistyöhön. Paitsi, että selässä oli uusi ihminen, oltiin myös uudessa paikassa. Vaikka kenttään tutustumiseen oli uhrattu tunteja, Vipsu ei vielä ollut valmis. Jennylle jäi paska fiilis. Pakokauhu. Tuleeko tästä nyt taas mitään. Ei jaksaisi taas tätä. Opitaanko me ikinä.
Eniten takaraivossa otti päähän Sannan puolesta. Sen kerran, kun joku viitsii ja vaivautuu avuksi myös omaksi ilokseen olisi kiva, että siitä tekemisestä sitten olisi jotain iloa. Koska Vipsu on haastava, sen selkään ei viitsi ketään patistaa. Sanna kuitenkin suhtautui sinkoilemiseen loppujen lopuksi erinomaisesti ja lannistumatta. Hyvä. Näin ollen odotettavissa on uusi yritys.
 |
| Mitähän jäynää keksis? |
Tänään kokoonpanomme uusin lisäys, Iina, kävi kokeilemassa, kuinka lennokkaana Vipsu uudessa paikassa on. Jennyn takaraivossa jyskytti. Koita Vipsu käyttäytyä. En tiedä, onko pahempi olla kyydissä vai katsella vierestä, kun sekoilu alkaa.
Nopeasti kävi selväksi, että tänään oltiin jo enemmän kotona kuin eilen tai sitä edellisenä päivänä. Vipsu malttoi ottaa ratsastajan kyytiin sen kummempia loikkimatta. Vaikka menohaluja oli, järki pysyi päässä. Vipsu jopa rentoutui ja myötäili hetkittäin. Toisaalta siinä, missä se sekoili ja pysähtyi kuitenkin hienosti toissa päivänä, tänään se ei sekoillut muttei myöskään pysähtynyt. Iinan ja Vipsun treeni siis jatkui siitä mihin jäi. Ja tulihan se sekoaminenkin sieltä. Tasan kaksi kertaa. Ensin loikittiin ja sitten vaan säpsähdettiin dramaattisesti. Iina hanskasi tilanteet hyvin ja pienestä naisesta lähti kuuluva komento: Käyttäydy!
Hienoa. Tätä minä olen yrittänyt kaikille sanoa. Laulakaa, puhukaa tai viheltäkää. Mitä vain paitsi kannustavia naksutuksia tai maiskutuksia, mutta pitäkää ääntä. Vipsu, ihan totta, ymmärtää puhetta. Se tajuaa äänen painosta mikä meininki. Ja niin se tajusi tälläkin kertaa. Ilo oli kovin lyhyt aikainen, sillä kentälle saapui toinen ratsukko. Vipsu ei meinannut pysyä nahoissaan. Väistöt sujuivat taas, kuten niin monesti aiemminkin, väärään suuntaan. Vipsu väisti pohjetta vastaan. Aina ei jaksa ymmärtää.
Aikansa nämä kaksi tappelivat paitsi kulkusuunnasta niin temposta. Kun rentoutta saavutettiin edes hitunen, oli aika lopettaa. Palkinnoksi Vipsu pääsi heittämään loppukäyntilenkin maastoon. Sehän ei mitenkään tammaa rauhoittanut, päinvastoin. Jostain puski esiin aivan uudenlaista liike-energiaa. Hevonen ei kuitenkaan vaikuttanut mieleltään jännittyneeltä, joten ehkä lopputulos oli kuitenkin plussan puolella..
-J
PS. Pesupaikka harjoituksissa on edetty veden laskemiseen. Sinkoilua siinä hommassa tasan nolla. Hyvä meidän joukkue!
Ei kommentteja