Haudesaapas

Kaksi viikkoa karsinalepoa, kaksi klinikkareissua ja kaksi tuhatta euroa. Siinä saldo tässä kohtaa. Edellisestä päivityksestä on aika tarkalleen viikko. Ja sen jälkeen alkoi taas tapahtua.

Vipsulle nousi kuume. Hevonen muuttui haluttoman veltoksi, vaikkakaan ruokahaluun tilanne ei vaikuttanut edelleenkään. Eikä asenteeseen: Minä olen Vipsu, minä syön tai juoksen. Vasen takanen turposi kintereeseen asti. Jalka oli tulikuuma. Puhelu klinikalle.

Vipsu pakattiin jälleen kerran traileriin. Edelliskerran kauhukuvat olivat kirkkaana mielessä, kun varovasti hivutimme kokoonpanon liikkeelle. Sitten se tapahtui. Vipsu kaatui trailerissa. Emme ehtineet edetä kymmentä metriä. Ryminä jatkui ja, kun trailerin ovi vihdoin saatiin auki, oli hevonen jo taas jaloillaan. Uusi yritys ja hevonen taas nurin. Rukoilin, että minut päästettäisiin matkan ajaksi Vipsun kanssa traileriin, mutta tyhmät eivät ymmärtäneet. Enhän minä mitään olisi pystynyt tekemäänkään, mutta olisin ollut rohkaisemassa ja kannustamassa..Vipsun tuki ja turva.

Pauke ja ryminä vaimeni moottoritiellä. Rukoilin. En pystynyt hengittämään. Halusin kuulla, mitä Vipsu tekee, miten Vipsu voi. Kavion paukahdus. Huh, se on hengissä.

Karu totuus trailerin tapahtumista ei jäänyt kenellekkään epäselväksi, kun Vipsu saatiin ulos. Kuljetussuoja oli pienenä silppuna, verta valui pitkin jalkaa noronaan. Vipsu oli loukannut kaviopaisevaivaisen vasemman takasen vielä pahemmin? Olisin halunnut tutkia vammat heti ja puhdistaa jalan, mutta se ei sopinut klinikan aikatauluihin. Hoitaja lupasi lääkärin kanssa olla huolellinen, vaatii varmaan tikkejä. Odotin, että herään painajaisesta.

Muutaman tunnin kuluttua puhelin soi. "Voitte tulla noutamaan hevosenne. Se on jo kovasti kotiin lähdössä. Paise löytyi, se on puhkaistu ja mätää tuli niin perXXXXXXti." Helpotus. Entä haavat? Huolellisen puhdistuksen jälkeen haavat osoittautuivat pinnallisiksi eivätkä vaatineet tikkausta. Huh.

Betadinepelleily sai siis vielä jatkua hetken aikaa. Ensin muutama päivä kaviohaude oranssista pesubetadinesta (,joka pehmentää kaviota) ja sitten pari päivää haude vihreästä perusbetadinesta (,joka kovettaa kaviota). Mikäli kaikki hyvin niin kenkä alle ja menoksi.

Tämä oli ainoa ohje, jonka sain ja senkin suullisesti. Maksoin laskun sen kummempia kyselemättä. Sain eteeni englannin kielisen sairaskertomuksen, lääkemääräyksen ja hoito-ohjeet. "En tiedä, miksi ne on jääneet kääntämättä." Hoitaja ihmetteli. Se oli ongelmista pienin. Lukaisin paperit läpi. Ensimmäisenä huomioni kiinnittyi merkillisiin lääkemääräyksiin. Miksi Vipsulle määrättiin lihakseen pistettäviä lihas- ja jännevaiva lääkkeitä? Hoitaja ei osannut selittää. Päivystävä lääkäri keräili lääkkeet pois. Särkylääkettä en antanut takaisin. Mutta sen annostusta ihmettelin. Päivystävä lääkäri korjasi annostuksen hevosen mukaiseksi. 

Jatkoin lukemista. Paperi oli kaiken kaikkiaan sekava ja hoito-ohjeet keskenään ristiriidassa. Diagnoosiksi oli kirjattu puikkoluun murtuma. Tässä kohtaa haukoin henkeä. MITÄ!?!?!? Vipsulta oli otettu kontrolliröntgen jalasta ja mietin, oliko trailerissa kaatuminen kenties aiheuttanut tämän. Mutta miksei minulle kerrottu sitä aiemmin. Miksei sitä huomioitu hoito-ohjeissa? Hoitaja juoksi ympäri klinikkaa ja lopulta sain kaikkea muuta kuin tyhjentävän vastauksen. Nyt saattaa olla, että diagnoosi on virheellinen. Saattaa olla!?!?!?!?! Vaikka, kuinka selasin papereita, en löytänyt Vipsun verikokeiden tuloksia. "Minkä verikokeiden?" Ihmetteli hoitaja. Hevonen ulos trailerista ja kontrollinäytteitä ottamaan. Lopulta en saanut papereita mukaani. En edes kuittia. Minuun luvattiin olla seuraavana päivänä yhteydessä. 

Vipsu jaksoi kotimatkan kohtalaisesti. Vasta aivan viime metreillä alkoi trailerista kuulua kolinaa ja pauketta. Jäin odottamaan selitystä sekasotkulle. Vipsu jäi karsinalepoon.

Seuraavana päivänä pääsimme käsiksi klinikalla tehtyyn hauteeseen. Oi, mitä salaisuuksia se meille voisikaan paljastaa. Turvotus oli laskenut ja Vipsun vuohisessa roikkui ylimääräistä ryppyistä ihoa. Ikäänkuin äidin vatsa synnytyksen jälkeen. 

Kaviossa tai sen pohjassa ei ollut selkeää reikää. Säteen kanta oli vuoltu pois. Päättelimme, että mätä on ollut säteen kupeessa tai sen kannan alla, mutta ihmettelimme hieman selkeä rajaisen reiän puuttumista. Pääasia kuitenkin, että hevonen vaikutti virkeämmältä ja se käveli jo kohtalaisen hyvin. Jalkaansa se leputti edelleen paljon.

Kavio ennen operaatiota. Huomaa turvonneet kannat.

Jatkoimme haudehoitoa. Vipsu oli täydellisen kyllästynyt pumpuliin, pinteleihin ja jatkuvaan karsinassa olemiseen. Klinikalta soitettiin ja kysyttiin tilinumeroa. Paitsi, että paperit olivat sekavat ja lääkemääräykset mitä sattuu, olin maksanut jonkun muun laskun. Diagnoosikaan ei ollut meidän.

Ilmeisesti Vipsun tiedot olivat olleet auki koneella ja lääkärit kävivät päivittämässä Vipsun tietoihin omien hoidokkiensa tietoja. Sitten minulle annettiin eteen sekava paperi, jota kukaan ei osannut suomentaa, enkä ihmettele. Sitä ihmettelen hieman, mitä muille potilaille on mukaan annettu.

Onni on, että ymmärsin ihmetellä määrättyä lääkitystä ja kyseenalaistaa paperin sisällön. Muutoin vahinko olisi jäänyt pahimmassa tapauksessa huomaamatta ja Vipsu tallustelisi nyt tyytyväisen pää täynnä kaikenlaisia lääkkeitä. Luottamus klinikkaan kuitenkin kärsi vaikka ymmärrän, että virheitä sattuu.

Easy soakerista talven kestävä ulkoiluväline..?

Koska hauteiden tekemisestä oli tullut taistelu, yritin epätoivoisesti keksiä, miten projektia voisi helpottaa. Sekä hevoselle että itselle. Väkivalta ei ollut ratkaisu ja Vipsu käyttikin rauhallista vastarintaa istumalla.

Halusin Vipsun edes pariksi tunniksi tarhaan, mutta hauteen kanssa jalka olisi poikki hetkessä. Haude muuttui pakkasessa luistimeksi. Olin kuvitellut, että tässä vaiheessa ei enää hauteita tarvittaisi, mutta ohjeet olivat nyt toiset enkä uskaltanut toimia niitä vastaan. Paine kasvoi sekä hevosen että omien korvien välissä.

Mietin, mitä kaikkea voisin hauteessa muuttaa, jottei se olisi liukas. Kyselin tuttavilta ehdotuksia. Googletin. Mietin, että hankin saappaan, onkohan sellaisia? Ja olihan niitä. Haudetarkoitukseen löytyi kahta mallia: Easy soaker ja haudepussi - one size fits all. Haudepussi huusi, olen kätevä mutten sitten kuitenkaan. Easy soaker herätti jo hieman luottamusta.

Löysin netistä kolme kotimaista hevostarvikeliikettä, joiden valikoimissa tätä pelastajaa oli. Yksi paikallinen, yksi lähipitäjässä ja yksi kauempana. Hintahaitari järkytti.

HorseProlla Lahdessa Easy soaker maksoi yli kuusi kymppiä. Nettikaupan mukaan kokoja oli XL asti. Puhelu myymälään paljasti paitsi liikkeen ylihinnoittelun myös ylimielisen asenteen sekä sen, ettei kokoja todellisuudessa ollut saatavilla kuin yksi, liian pieni meille. Ja, kuka vastaa puhelimeen: "Asiakaspalvelu." Ok, pitäisi tietää mihin soittaa, mutta hei, ihan perusasioita...

Päädyin lopulta ajamaan pikamatkan Hevariin, jossa Easy soakeria todella oli useampaa kokoa ja hintaakin vain 39 euroa. Kolmannessa paikassa, ratsutarvike jotakin, hintaa oli 49 euroa, mutta kokoja ei sitäkään vähää saatavilla.

Ajatus oli, että tähän saappaaseen viritettiin kantahokit, jotta Vipsu voisi turvallisesti ulkoilla haude jalassaan. Vakuutuin bootsista täysin, kun sovitimme sitä Vipsun jalkaan. Pukeminen ja riisuminen kävi yllättävän helposti.

Emme kuitenkaan olleet ottaneet riittävästi huomioon kaviolle hokeista aiheutuvaa painetta. Kavio alkoi nopeasti arkoa ja tätä hokkiviritystä ei missään tapauksessa voinut käyttää. Ei ainakaan, kun paise oli kavion kantapuolella. Koon XL bootsi oli kaiken lisäksi vielä mittauksista huolimatta hieman pieni hauteen kanssa pidettäväksi. Silti, I'm a believer. Aion hankkia vielä yhden soakerin toivottavasti vain pölyttymään kaappiin, mutta on se kätevä jos sitä tarvii.

Hokkiviritys ei ollut aivan hölmö. Kenties vahvempi pohjallinen olisi jakanut painetta tasaisemmin, mutta sitten kavio ei enää olisi mahtunut bootsiin ollenkaan. Päätimme kokeilla epämääräistä haudepussiviritystä, jonka olin kerran jo kovasanaisesti tyrmännyt. Viritys ei ollut kallis, mutta sitäkin kauheampi. Ehkä tuo hetkellisesti menisi, mutta pitemmän päälle sanoisin, että haude saattaisi Vipsun tyyppisellä jaloilleen astujalla olla jopa vaarallinen. En halunnut toisintoa trailerikatastrofista. Tämä unohdettiin.

Sinä yönä Vipsu pinnisti ihan tosissaan. Ei enää pumpulia, ei enää pinteliä eikä enää virityksiä. Niin Vipsu päätti. Mamy oli hieman eri mieltä. Teimme vielä yhden hauteen ja sitten pysäytin itseni. Mitä tässä nyt tapahtuu? Säntäilen ympäriinsä enkä tiedä enää mistään mitään.

Aloin ajatella. Tunnustelin kaviota. Tunnustelin vuohista. Kuulin hämärän järjen äänen. Se on imppari. Kavio ei ollut enää kuuma, jos ei se ollut aivan kunnossakaan. Vuohinen oli turvonnut ja tulikuuma. Siinä oli vekkejä ristiin rastiin. Miten olin tullut niin sokeaksi olennaiselle, että missasin impparin ikäänkuin siitä ei olisi kokemusta ennestään. Haude siirrettiin kaviosta jalkaan vekkien päälle ja hevonen pääsi vihdoin takaisin tarhaan.

Ensimmäinen kävelylenkki pellolla johti epämääräiseen rynnimiseen. 

Ratkaisu pelotti, mutta esitin sen epäileväisille itsevarmasti. Syvällä sisimmässäni luotin intuitiooni. Se ei ollut monesti erehtynyt. Ei jos sitä kuunteli. Ei, että kyseessä olisi ollut vain  impparidiagnoosi, mutta hevosen tarhaan laittaminen herätti kanssa ihmisissä kysymyksiä ja epäilyksiä. Minusta oli loogista, että hevonen tarvitsee parantuakseen myös raikasta ilmaa. Liike ja ulkoilma saa aineenvaihdunnan liikkeelle ja mikä ikinä mätätippa kavioon jäikin, tullee se helpommin ulos näin. Tätä ajatusta oli kuluneina kahtena viikkona tukenut tasan yksi minulle täysin vieras ihminen.

Toinen lenkki sujui jo sinkoilematta.

Parin tunnin ulkoilun jälkeen riensin tarkistamaan hevoseni tilanteen. Vipsu ei tullut portille normaalisti vastaan. Vatsasta kouraisi. Nyt se on sitten ihan jalaton. Vaan eipä ollut. Kavio arkoi hieman, mutta käynti oli liikkeenä kuitenkin puhdas. Tuota arkomista voisi verrata kesän ensimmäiseen kävelyyn paljain jaloin kivikolla. Niin ne arkoo omatkin jalkapohjat. Rauhoittelin näin paitsi itseni myös epäilijät. Illemmalla kävimme peltolenkillä ja arvioni vaikutti yhä vahvemmin osuneen oikeaan. Ehkä me ensi viikolla viimeistään näemme, menikö pahasti pieleen.

Varmuuden vuoksi olen antanut Vipsulle nyt kuurin Hepar sulfuria. En ole homeopatian suurimpia faneja, mutten rupea kieltämään, ettei siitä apuakin voisi olla. Vipsu on tästä kuurista mielissään, sillä veteen liotetut helmet maistuvat oi niin sokerisilta.

Nyt jatkamme kävelyitä pellolla ja siirrymme sitten pikku hiljaa radalle.

-J

Ps. Meidän maailman paras kengittäjämme oli perjantai-illan kunniaksi ottanut puhelun klinikalla avauksia tekevään kengitysseppään, jonka luonnollisestikin tunsi. Vastaus sopi klinikan yleiseen linjaan: Kaviosta ei löytynyt paisetta. Kanta oli avattu, koska näytti, että sieltä olisi tihkunut mätää. Kantaa avatessa mätää ei juurikaan tihkunut.

Niin, mitä tapahtui sille: "Paise on löytynyt, puhkaistu ja sitä mätää oli niin perXXXXXXti."?

Klinikan kengittäjä tarjosi selitykseksi mitäpä muuta kuin sekaannusta. Kaviopaiseita on ollut epidemiaksi asti, koska kelit ovat tällaiset ja siinä on saattanut mennä hoitajalla hevoset sekaisin..

Aion todeta laskusta, että loppusumman kanssa lienee käynyt kanssa joku sekaannus - jälleen!