Kulunut antibiootin, särkylääkkeen ja vaippojen viikko on ollut sietämättömän pitkä. Onko tänään sunnuntai? Mitä? Ei vai..
Jos on Vipsun väki kyllästynyt ainaiseen sairaanhoitotehtäväänsä niin on potilaskin kyllästynyt sairastamiseen. Karsinalepo on mennyt yli odotusten. Vipsu ei ole riehunut tallissa. Asiaa lienee auttanut isännän naaman eteen heittämät heinät oikein ajoitettuna sekä se, että kuume ja särky vie mehut kenestä tahansa.
Kerrataanpa hieman:
Sunnuntaina 12.1. Vipsu lakkaa käyttämästä vasenta takasta. Takanen vertyy käynnissä. Lämpö 37,7.
Maanantaina 13.1 Vipsu ei pysty astumaan jalalle enää käytännössä ollenkaan. Lähtö klinikalle. Lämpö 39.
Tiistaina 14.1 Vipsu kotiutuu klinikalta moninaisten ja turhiksi osoittautuneiden tutkimusten jäljiltä. Tai, onko se nyt turhaa sulkea pois mahdollisia aiheuttajia..Lämpö 38,6. Haude betadinesaippuasta. Jalka on silmin nähden kipeä.
Keskiviikkona 15.1 Vipsu ei edelleenkään astu vasemmalle takaselle. Jalka vertyy hieman lyhyellä kävelyllä. Haudehoitoa jatketaan. Lämpö 38,3. Haude betadinesaippuasta.
Torstai 16.1 Vipsu käyttää takasta hieman paremmin. Kannat ovat turvonneet ja arkovat. Käynti on ontuvaa. Lämpö 37,7. Haude betadinesaippuasta. (Kivi ei vielä vierähdä sydämeltä vaikka kuume laskikin. Taikausko pitää otteessaan.)
Perjantai 17.1 Kannat ovat yhä turvoksissa ja ärtyneet. Kantaan on ilmestynyt ryppy, joka saattaisi kohta revetä. Vipsu ei enää halua jalkaan koskettavan. Hauteen tekeminen on yhtä helvettiä. Haude tehdään nyt normi betadinesta. Lämpö 38,2.
Lauantaina 18.1 siis tänään, kun ei ollutkaan vielä sunnuntai, Vipsu kävelee karsinasta helposti käytävälle. Arvaan, että jalassa on tapahtunut jotain. Hauteen poisto paljastaa kannan auenneen. Mätää purskahtelee ja valuu pienistä rei'istä kannan laidasta laitaan. Keskellä on isompi vekki. Iho on vuohiskuopassa ja sen ympärillä kuivahtanut, ärtynyt ja halkeillut. Kavion kannat näyttävät kuolleen ja ovat ikäänkuin irtoamassa. Lämpöä 38. Vipsu ei halua, että jalkaan kosketaan tai laitetaan haudetta. Hevonen istuu, kun jalkaan koskee, mutta askel on parempi. Paikallaan ollessaan Vipsu lepuuttaa/roikottaa vasenta takasta.
Nyt olen huolissani kavion kantojen tilanteesta. Arvaan jo, että isosti ja paljon on vielä itkua ja hampaiden kiristystä edessä päin, ihan sama vaikka paise nyt olisikin lähtenyt poistumaan. Onni on, että sattui pakkaset ja haavan hoito on siten muta-/mätäkelejä helpompaa.
Aiemmin kaviossa pidettiin betadinehaudetta. Aluksi muutama päivä betadinesaippuasta tehtyä ja sitten laimennetusta betadinesta tehtyä. Pumpuli uitettiin betadinessa ja kavion pohja vuorattiin betadinepumpulilla. Kun kanta alkoi turvotella, haude ulotettiin kantaan.
Jotta pumpulit eivät olisi putoilleet kavion ja hevosen heiluessa, vedimme pumpuloidun kavion ympärille housuvaipan. Aluksi kokeilimme teippivaippaa, mutta housuvaippa oli nopeampi vetää kavionpäälle ja näin säästimme Vipsun voimia. Housuvaippa kiristettiin paikalleen ilmastointiteipillä. Jotta paketista tuli tiivis, vaipan päälle pyöritettiin muutama tiiviskerros liimapinteliä siten, että vaippa kavioineen oli kokonaan paketissa vuohisniveleen asti. Liimapintelin päälle vedettiin vielä ruununrajaa myötäillen ilmastointiteippiä. Kavion pohja ja kärki vuorattiin erityisen tiukasti.
Kun kanta nyt alkoi tihkua mätää, vaihdoimme kantaan märän animalintexin. Ensin tietysti puristimme kaiken mahdollisen mädän ulos ja puhdistimme kannan. Vuorasimme kavion pohjan iskunvaimennustarkoituksessa kuivalla pumpulilla. Ehkä haudetta ei sinänsä enää kavionpohjassa tarvisi, tai mistä minä tiedän, mutta Vipsu ei halunnut astua kaviolle ilman pumpulia, joten pumpulia laitettiin. Varsinaista haudetta siitä ei enää kuitenkaan tehty. Pumpulit vedettiin kavioon kiinni, kuten animal intexikin kantaan, palalla ilmastointiteippiä. Sen jälkeen päälle rullattiin liimapinteli. Kavion pohjaan ja kärkeen tehtiin ilmastointiteippivahvike.
Antibioottikuuri jatkuu vielä tiistaiaamulle, mutta kuumeen lähtöä vauhdittamaan annoimme Vipsulle tänään tulehduskipulääkettä. Ehkä oikea takanenkin saisi näin lepotauon. Huomenna palaamme kavion ääreen arpomaan, mitä tulkintani mukaan kuolleelle kavion kannalle tehdään.
-J
Epätoivon hetkellä etsin epätoivon vimmalla tietoa ja vinkkejä internetin ihmeellisestä maailmasta. Törmäsin pariin mielestäni hyvään sivustoon, jotka jaan nyt tässä teille. Nämä kannattaa katsoa!
http://www.ironfreehoof.com/hoof-bruises.html
Ironfreehoof - Raudastavapaakavio. Vaikka et kengättömyyttä kannattaisi, tällä sivustolla hevosen kavion ja jalan rakenteeseen pääsee tutustumaan varsin kattavan kuvakavalkadin kautta. Herkimmät saattavat järkyttyä, sillä kuvamateriaali koostuu aidoista hevosen kavioista/jaloista, joita on kuorittu, leikattu ja nyljetty.
http://www.horsechannel.com/horse-health/hoof-problem-prevention.aspx
Tällä sivustolla erilaiset kavio-ongelmat on esitelty lyhyesti. Ongelma on nimetty, sen oireet kuvattu, aiheuttajat lueteltu ja hoito selitetty. Kaikki lyhyen ytimekkäästi.
http://www.thehorse.com/articles/10080/sole-bruising
Palvelu vaatii tähän viimeiseen rekisteröitymisen, mutta se on ilmaista ja lähteessä on monia informatiivisia asrtikkeleita aiheesta kuin aiheesta.
Kaviopaise?
18.1.2014
Tunnisteet:
before
Ennen
hevonen astuu kavion kärjellä
kaviopaise
kuume hevosella
viba
vuohisesta tihkuva erite
loading..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja