Huonoa lupaavat olosuhteet olivat yksinkertaisuudessaan lenkille seuraksi lähtevä perähevonen. Tämä kaksikko on parit treenit jo vetänyt keskenään katastrofeitta, mutta pulssia nostattava vaikutus harjoituskaverilla joka tapauksessa on ollut. Pulssi on kohonnut paitsi Vipsulla ja sen kärryläisillä, ilmeisesti myös perähevososastolla. Kun tähän kimpoilevien kummajaisten porukkaan isketään pikantiksi lisäksi viime hetkellä mukaan ilmoitettu varsahevonen, sinne porukan perille, olettamukset ovat, että metsään mennään - kirjaimellisesti.
Isäntä on kivaa ajoseuraa ja tuo siihen amatöörihommaan aina asteen lisää ammattimaista otetta. Silti oli ilmiselvää, että ilmeet kuskeilla olivat hysteerisen hymyilevät. Naljailimme käytävällä ristiinrastiin siitä, millainen maailmanlopun reissu tästäkin taas tulisi. Isäntä ilmoitti, että jää pitämään varsan kanssa perää. Heille kuulemma sopi hitaampi rytmi. Vipsulle siunaantui vetohevosen rooli, kokemattomalle kuskille huomattavat paineet. Painetta toi paitsi kokeneen ravurin suhtautuminen vetohevosen virkaan, myös se oma kokemattomuus ja vastuu rytmin päättämisestä. Ajammeko liian hiljaa, ravaammeko vielä, haluaako joku jo kävellä..
Näillä porukkareissuilla minut jätetään rannalle. Se on ihan viisas ja ymmärrettävä päätös erään taannoisen reissumme jälkeen. Näin ollen tälläkin kertaa tehtäväkseni jäi saattaa hevoset turvallisesti matkaan. Siinä oli yksi pikku mutta. Vipsu oli kahta puolta kiinni käytävällä ja kärryt perässä, kuski kyydissä. Kun ensimmäinen köysi irtosi riimusta, hevonen lähti matkaan. Kyllä, se jyräsi ylitseni - melkein. Nyt kaikki täydelliset narunheiluttaja tädit voivat kertoa minulle, miten suhteemme on nurin niskoin, kuten meinasin minäkin olla. Antaa tulla. Näitä sattuu. Siinä meni viestit ristiin. Minun moka.
Onni oli kuitenkin, että jalka ei pettänyt ja salli minun jopa peruuttaa. Vipsu ei ollut pitkittyneestä sinkoamisesta ollenkaan onnellinen vaan alkoi riuhtoa muutenkin aina heiluvaa päätänsä yhä raivokkaammin. Viimeisen köyden irrottamisesta tuli päivämme suurin haaste. Se voi oikeasti olla myös erittäin positiivinen asia! Kun köysi vihdoin irtosi, juna hevosia pääsi käytävältä liikkeelle. Minä huutelin viimeisiä muistutuksia: Kova rata, ei liian lujaa, ei liian kauan! Hevoset olivat menneet jo.
Onni oli kuitenkin, että jalka ei pettänyt ja salli minun jopa peruuttaa. Vipsu ei ollut pitkittyneestä sinkoamisesta ollenkaan onnellinen vaan alkoi riuhtoa muutenkin aina heiluvaa päätänsä yhä raivokkaammin. Viimeisen köyden irrottamisesta tuli päivämme suurin haaste. Se voi oikeasti olla myös erittäin positiivinen asia! Kun köysi vihdoin irtosi, juna hevosia pääsi käytävältä liikkeelle. Minä huutelin viimeisiä muistutuksia: Kova rata, ei liian lujaa, ei liian kauan! Hevoset olivat menneet jo.
"Matkaan lähdettiin alkuhankaluuksista huolimatta sujuvasti. Bonusvarsa jäi vielä talliin varustevirityksiin. Ensimmäinen kilometri käveltiin rauhallisesti, aivan kuin olisimme olleet Vipsun kanssa kahden. Kun siirryimme ensimmäisen kilometrin jälkeen hölkkään, Vipsu veti perinteiset kipitykset - pää vinoon ja kaasua. Vajaan kilometrin kipityksen jälkeen Vipsu alkoi pikku hiljaa rentoutua ja suoristua. Kone oli kuitenkin jo päässyt täysille kierroksille.
Parin kilometrin jälkeen alkoi kuulua laukan askelia takaa, kun perähevosen hermo petti. Syy hermojen pettämiselle selvisi pian, kun joukon hännille saapui reippaassa ravissa talliin virittelemään jäänyt bonusporukka. Vipsu noteerasi tämän suuremmitta säpinöittä. Tässä kohtaa Vipsun kuski pysyi tyynen rauhallisena ja tartutti kenties varmuutta myös ajokkiinsa.
Suomiputet, Vipsu ja perähevonen, kääntyivät tässä kohtaa lyhyemmälle lenkille, jotta perähevonen saatiin hallintaan ja varsa pääsi ottamaan edes yhden ehjän vedon. Näin me ajattelimme, ei aavistustakaan vastasiko tämä bonusporukan ajatuksia.
Seuraavat viisi-kuusi kilometriä mentiin suhteellisen hallittua ja rauhallista ravia, koko porukka jälleen yhdessä. Kymmenen kilometrin lenkin jälkeen vedettiin vielä kilometri loppukäyntiä rauhallisesti, hyvässä hengessä, aina tallin käytävälle asti." (Kuskin suusta kuultua.)
Reissun statistiikka Sport trackerillä näytti tältä:
- Kesto 46 minuuttia
- Matka 10,78 kilometriä
- Keskinopeus 14 km/h
- Maksiminopeus 34,6 km/h
- Ensimmäiset 5 km kuljettiin vajaassa 24 minuutissa, seuraavat 5 kilometriä seitsemässätoista minuutissa.
Lenkin varusteet poikkesivat normaalista Vipsun kielisiteen verran. Ratsuihmisenä jaksoin ihmetellä moista viritystä ja kieltämättä sen virittäminen teki pahaa nytkin. Mutta, jos hevosen on helpompi hengittää, kun kieli ei ole torven tukkeena, niin kaiketi tuota kannattaa kokeilla.
Vipsua viritys ei vaikuttanut häiritsevän. Hevonen oli jopa normaalia rauhallisempi, sillä tosin ei voi sanoa olevan tekoa kielisiteen kanssa, tai mistä sen tietää. Itse vinkumisongelmaan kielisiteestä ei pystytty vielä ratkaisua tekemään. Hengitys saattoi helpottua, mutta toisaalta Vipsu ei painanut kädelle, joten johtuiko mikään näistä toisistaan tai kaikki toisistaan, on mahdoton sanoa tässä kohtaa. Joudumme kokeilemaan viritystä siis jatkossakin tehdäksemme pitäviä johtopäätöksiä.
-J
Ei kommentteja