Olosuhteet

Muuton yhteydessä harmitti muiden asioiden ohella menetetyt treeniolosuhteet. Rata oli vertaansa vailla. Se oli romanttinen ja monipuolinen. Varsinkin romanttisuus on treenaamisessa ensiarvoisen tärkeää. Ei ehkä niinkään, mutta pikantti lisä. Varsinkin talvella, kun lumi laskeutui satumetsään. Sitä tunnelmaa ja toimivan pohjan turvaa kaipaan nyt.


NYKYISYYS:

Ajaminen

Minkäänlaista rataa ei tontilta löydy. Olemme ajaneet pellolla, jota tontiltamme onneksi löytyy. Pelto on kuitenkin sen mallinen ja kahdessa osassa, ettei siinä tilaa ole senttiäkään liikaa. Syyssateiden alettua pellon pinta on muuttunut liukkaaksi ja harmittavan pehmeäksi. Pakkasten tultua kovaksi ja koppuraiseksi.

Tallimme muodostaa naapureiden kanssa kolmen tallin keskittymän. Ensimmäisellä tallilla on rata. Se on metsässä kiertävä rata, jossa on paljon mäkiä ja pururatamainen pohja. Radan mahdollisuudet houkuttelevat ja rata on käytettävissämme. Radalle on kuitenkin matkustettava asiaan nihkeästi suhtautuvan tiekunnan tien kautta. Jos vaikka unohtaisimme tiekunnan kiukuttelun, radalle mennään naapurin ikkunan alta. Haluan kunnioittaa sen verran toisten yksityisyyttä, ettei radalla ramppaamaan ruveta.

Jokimaan ravikeskukselle ajaa vartissa. Harkinnassa on, että tammalle maksettaisiin oikeus vielä viimeisilläänkin käydä pyörimässä menneisyytensä ympyröissä. Huviajelua, ei muuta. Aikoina, kun rata on käytännössä tyhjillään.

Orimattilan radallekkaan ei ole mahdoton matka, mutta hintaero on olematon, joten mukavuustekijät ratkaisevat sikäli tälle linjalle lähdetään.


Ratsastaminen

Ratsastuskenttääkään meillä ei vielä ole. Pelto on saanut ajaa tätäkin virkaa. Onnea on naapuri, jolla on maneesi. Koska ollaan melkein kuin samassa pihapiirissä, maneesiin on olematon matka. Siltä osin treeniolosuhteet ovat vertaansa vailla. Koska meille tämä maneesinkäyttömahdollisuus on suotu, treenaaminen on ratsastuspainotteista.

Ensimmäinen reissu oli hieman hysteerinen, mutta sujui Vipsun osalta hyvin. Käytännössä vain kävelimme ja tutustuimme uuteen ympäristöön maasta käsin. Kävin selässä pari kertaa. Aluksi Vipsu oli ihmeissään maneesin ruuhkasta, muttei jännittynyt kuten emäntänsä. Kotimatkalla keksittiin pelätä tienvarsikylttejä.

Toinen kerta sujui oikeastaan jo todella hyvin. Menomatkalla Vipsu oli itse rauhallisuus, kuten ensimmäiselläkin kerralla. Maneesin ovella piti vähän pöristä, mutta maneesissa kaikki oli taas hyvin. Ruuhkaa oli jälleen. Enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Allekirjoittanutta hirvitti, mutta edelliskerran hyvät kokemukset rohkaisivat. Tällä kertaa menin selkään ja pysyin siellä. Ehkä ei olisi pitänyt. Otimme muutamia kierroksia ravia ja käyskentelimme muiden seassa. Maagisen puolen tunnin kohdalla Vipsu ilmoitti, että nyt riittää. Hevonen veti seis ja alkoi armoton kiukuttelu, joka ilmenee peruutteluna ja epämääräisenä pyörimisenä. Muutama kierros ja hallittu lopetus.

Jarrut ja ohjaus kateissa.

Ratsastanpa kotiin. Maneesin ovi aukeaa ja Vipsu sekoaa. Halusin poistua hallista hallitusti, joten jouduin pidättämään ovea kohti rynnivää hevosta. Voimakkaat pidätteet johtivat liikkeen suunnan muuttumiseen. Lähestyimme ovea hevosen kiemurrellessa puolelta toiselle. Ikäänkuin olisimme tähdänneet oviaukkoon ja epäröineet, osummeko.

Ennen lopullista peuran loikkaa esitimme täydelle maneesille levaden. Peuranloikka herätti sanallista kauhistelua, jota emme tarkemmin jääneet kuuntelemaan, sillä Vipsulla oli selvä visio suunnasta ja etenemisvauhdista. Kotiin päin ja kovaa.

Pomppivan tamman kyydissä ei ole valoisallakaan kiva olla, saati sitten pilkkopimeässä. Nauratti ja hirvitti. Tien molemmin puolin on syvät ojat. Saatoin vain arvailla kumpaan ojaan putoamme. Pihatiellä hevonen tajusi, että kotona ollaan ja rauhoittui. Ihan kuin koko eläin olisi vaihtunut toiseen. Taas se oli se turvallinen lehmä, joka ei korvaansa lotkauta vaikka mikä olisi.

Matka maneesiin ei ole pitkä, mutta sitäkin pimeämpi..

Eilen kävimme taas maneesissa. Vaikutti, ettei ruuhkaa tulisi olemaan, sillä naapuritallin parkkipaikalla oli vain yksi auto. Menomatka maneesille kuljettiin taas täydellisessä yhteisymmärryksessä. Ovella ei tällä kertaa nostatettu kierroksia.

..hankimme turvaksemme Suomen ratsupoliisien kanssa yhteistyössä suunnitellut "heijastimet"..

Pilkkopimeässäkin näymme kauas. Valot saa säädettyä myös vilkkumaan, mikä lisää huomioarvoa.
Näitä saa mm. Puuilosta!

Maneesissa oli pieni muotoinen episodi päällä. Vipsu oli kierroksilla käyvästä kaverista huolimatta rauhallinen. Selkäännousu on nykyisin todella helppoa, koska tamma lähtee liikkeelle vasta pyydettäessä.

Kävelimme hetken. Tällä kertaa ravasimme enemmän kuin edellisillä kerroilla. Vipsulla nousi kierrokset. Ohjaus pelasi kohtuullisesti, mutta pidättäminen oli hetkittäin turhaa. Ehkä riekkuneesta kaverista otettiin sittenkin kierrokset. Jäin koko ajan kevennyksessä jälkeen, hevonen juoksi alta. Tilanne oli oikeastaan vain huvittava eikä naurusta meinannut tulla loppua. Saatiin onneksi muutama hyvä pätkä joiden jälkeen siirryttiin suosiolla käyntityöskentelyyn.

Harjoittelimme suoria linjoja, pysähdyksiä ja väistöjä. Vipsu oli hyvä oikeassa kierroksessa, mutta tuntui kaatuvan alta vasemmassa. Ei mitään uutta siis. Maagisen puolen tunnin kohdalla alkoi taas armoton kiukuttelu. Tässä kohtaa unohdimme kaiken muun ja keskityimme etenemiseen rauhallisessa käynnissä. Suunta vapaa. Hetken aikaa tämä toimi.

Tässä nähdään seuraus siitä, että ratsastaminen on tapahtunut pitkään vartin, maksimissaan puolen tunnin pätkissä. Toisaalta koulutuksessa on mielestäni tärkeää, että hevonen työskentelee vain sen aikaa, kun se jaksaa keskittyä. Yritän nyt hellävaraisesti saada Vipsun jaksamaan pitempään. Joskus tehdään vähemmän, joskus enemmän. Kun kesto pitenee, harjoitus kevenee ja toisin päin. Hellävaraisuus on herkän Vipsun kanssa tärkeää, sillä haluan saavutetun rauhallisuuden säilyvän.



LÄHITULEVAISUUS

Ratsastaminen

Ratsastuskentän rakentaminen on alkanut. Pellolta on kaivettu mullat pois. Savi on nyt näkyvissä ja lommoilla. Se pitäisi jotenkin tasoittaa. Miten, ei aavistustakaan, vielä. Aivotyötä tehdään nyt yötä päivää. Kentän pohjaksi ei ajeta ja jyrätä mursketta ja hiekkaa vaan kipataan sahajauhoa suoraan savelle. Siksi on tärkeää, että savipohja on tasainen.

Saa nähdä, miten käyttökelpoinen kentästämme tulee, mutta mahdottoman kallis ei ainakaan. Konsulttina kentän rakentamisessa on toiminut Luontoäidin hevosten Nina Viitamäki, jolla on vuosien kokemus sahajauhokentästä. Hän on ollut vakuuttava ja odotukset ovatkin korkealla.

Valitsimme sahajauhokentän monestakin syystä:

1. Sahajauhokenttä on ammattilaisten kehuma. Ei liian kova, ei liian pehmeä. Juuri oikeanlainen hevosta ajatellen.


2. Lisäksi on ensiarvoisen tärkeää, ettei kenttä ei jäädy ja muutu kovaksi. Sahajauho kyllä jäätyy, mutta se hajoaa hevosen jalkojen alla toisin kuin hiekka. Tästä syystä kenttä on ainakin teoriassa parempi hevoselle ja erinomainen liikuntarajoitteiselle allekirjoittaneelle.


3. Budjettimme on hyvin rajallinen. Halvalla ei saa hyvää, mutta järkevillä ratkaisuilla säästää pitkän pennin. Sahajauhokenttä on kustannustehokas, koska siihen ei käytetä kalliita suodatinkankaita ja murskekerroksia. Säästytään monelta työvaiheelta ja materiaalikustannukselta.

Suodatinkangasta ei laiteta, koska sille ei ole tarvetta. Riittävän hienojakoinen sahajauho muodostaa saven pinnalla hapettoman tilan, joka ajaa suodatinkankaan viran suodatinkangasta paremmin. Murskekerroksen tarkoitus normaalissa kentän rakentamisessa on tarjota tukeva (ja samalla joustamaton) pohja. Savi on tiivis, muotoiltavissa, mutta samalla kimmoisa. Onkin tärkeää huomata, ettei sahajauhokenttä sovellu sellaisenaan muulle kuin puhtaalle savipohjalle!

Sahajauho on materiaalina edullisempaa kuin kentän rakentamiseen soveltuva hiekka tai kivituhka. Kuiduista puhumattakaan. Toki hinnoissa saattaa olla suuriakin eroja. Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että riittävän hienojakoinen sahajauho on höyläämöiden ja sahojen "jätettä". Sille on yritetty keksiä järkeviä käyttötarkoituksia ja paikoitellen sitä hyödynnetään energiateollisuudessa, mutta varsinkaan pienemmillä höyläämöillä, huonekalutehtailla tai oppilaitoksilla ei ole mahdollisuutta hyödyntää tätä mahdollisuutta. Juuri sellaisista paikoista sahajauhoa kannattaa kysellä.

Itse olen joutunut tekemään luokattoman paljon salapoliisityötä löytääkseni riittävän hienojakoista sahajauhoa, sillä monet tarjoavat karheampaa purua. Olen löytänyt meille jauhon, mutta paljastan lähteeni vasta, kun olen varma, että homma toimii sovitunlaisesti.

Kaikkea kenttään tarvittavaa jauhoa emme saaneet "ilmaiseksi" tai pelkillä kuljetuskustannuksilla, mutta kohtuullisella hinnalla kuitenkin. Mikäli mahdollista, kannattaa sahajauhokentän rakentaminen tehdä keväällä, sillä sahajauhoa on silloin paremmin saatavilla.


4. Vihreät arvot. Täysin vihreää kenttää tuskin on olemassakaan, mutta kierrätetty luonnollinen materiaali pääsee jo aika lähelle.



Ajaminen

Koska pelto on ollut joko liian pehmeä ja liukas tai pakkasen jäljiltä kova koppura, emme ole ajaneet. Naapurissa ollaan ajateltu käydä, mutta tuntuu, ettei vuorokaudessa riitä tunnit. Jos jostain siunaantuu vapaapäivän tapainen, ehkä sitten.

Jokimaa/Orimattila-asetelma on yhä harkinnassa.



EHKÄ TULEVAISUUDESSA:

Ratsastaminen

Kenttä valmistuu tavalla tai toisella. Sitä on tarkoitus totta kai hyödyntää, mutta varsinkin talvikaudella tulemme olemaan vakituinen vieras naapurin maneesissa.

Ratsastusterapiassa

Pysyvä vammani on astetta virallisempi, sillä myös asianosaiset vakuutusyhtiöt ovat vamman pysyvyyden vihdoin tunnustaneet. On aika sisäistää asia itse. Tavoitteet ratsastuksen osalta on kriisini johdosta asetettu. Lähdemme terapeuttini kanssa selvittämään mahdollisuuksiani virallistaa statukseni vammaisratsastajana.



Ajaminen

Kun kenttä valmistuu, alamme suunnitella oman radan toteutusta. Myös naapureiden kanssa on ollut puhetta yhteisten ajo- ja ratsastusreittien rakentamisesta. Suunnitteleminen on kivaa, toteuttamisen aikataulu on tästä ikuisuuteen eikä ehkä koskaan. Sen näkee sitten.


- J

Haha, kukaan ei huomaa..

Hä, mitkä heinät? Miten niin ei ole mun heinät?!