Paitsi tänään. Tänään keskuudessamme oli jälleen se vanha kunnon Vipsu joka riuhtoo, repii, kävelee yli ja kiukuttelee. Kaikki vain siksi, että kaikki kestää liian kauan, piti mennä jo ja vauhtia lisää.
Muuten kaikki on sujunut hyvin. Oikeastaan erinomaisesti. Kauhulla odotan, koska kolahtaa. Kolahdukset ovat kuuluneet niin kiinteänä osana matkaan, jota olemme kulkeneet.
Tarhakaveristaan rasisti ei vielä osaa iloita. Ponista siis. Silti laumautumista on porukassa havaittavissa. Rasisteja on kaksi. Vipsu ja Valkoinen. Valkoinen ei voinut sietää Vipsua edellisessä elämässään, mikä johti laudanpätkien lentelyyn. Hirvitti, että nämä kaksi kohtaavat jälleen. Silti, nyt hetkeä myöhemmin, nämä kaksi on nähty rapsuttelemassa toisiaan, turvallisesti aidan takaa tottakai, mutta sitäkin kiihkeämmin.
Vaikka suhde poniin ei rasismiin taipuvaisella tammallani olekkaan kehittynyt toivotulla tavalla, on ohikiitäviä äidillisen huolen hetkiä ollut. Vipsulla, ponia kohtaan. Ensimmäinen tällainen esimerkki on päivän kaksi matka hammaslääkäriin. Kun vastikää toisensa tavanneet pakattiin traileriin, koppi heilui. Vipsu ei voinut mitenkään ymmärtää, miten tuollainen käppänä julkeaa tulla hänen heinäverkolleen.
Vermossa kaksikko käyttäytyi erinomaisesti. Poni vain ei meinannut millään "nukahtaa". Kun dropit lopulta pistivät ponin pään sekaisin, ei se meinannut toeta millään. Ei, että sillä olisi mikään hätänä ollut. Pakkasimme unisen traileriin. Vipsu katsoi kaveria huolestuneena. Sovittiin, että Vipsu pitää ponista huolta. Välipysähdyksen aikana poni oli edelleen "pihalla", Vipsu terävänä vieressä. Kun kotiin päästiin, ponikin oli herännyt. Saattoi kuvitella, että näistä kahdesta sittenkin paketoituisi kahden kopla, kaveruksia, jos ei aivan ystäviä.
Tarhakaveristaan rasisti ei vielä osaa iloita. Ponista siis. Silti laumautumista on porukassa havaittavissa. Rasisteja on kaksi. Vipsu ja Valkoinen. Valkoinen ei voinut sietää Vipsua edellisessä elämässään, mikä johti laudanpätkien lentelyyn. Hirvitti, että nämä kaksi kohtaavat jälleen. Silti, nyt hetkeä myöhemmin, nämä kaksi on nähty rapsuttelemassa toisiaan, turvallisesti aidan takaa tottakai, mutta sitäkin kiihkeämmin.
Vaikka suhde poniin ei rasismiin taipuvaisella tammallani olekkaan kehittynyt toivotulla tavalla, on ohikiitäviä äidillisen huolen hetkiä ollut. Vipsulla, ponia kohtaan. Ensimmäinen tällainen esimerkki on päivän kaksi matka hammaslääkäriin. Kun vastikää toisensa tavanneet pakattiin traileriin, koppi heilui. Vipsu ei voinut mitenkään ymmärtää, miten tuollainen käppänä julkeaa tulla hänen heinäverkolleen.
Vermossa kaksikko käyttäytyi erinomaisesti. Poni vain ei meinannut millään "nukahtaa". Kun dropit lopulta pistivät ponin pään sekaisin, ei se meinannut toeta millään. Ei, että sillä olisi mikään hätänä ollut. Pakkasimme unisen traileriin. Vipsu katsoi kaveria huolestuneena. Sovittiin, että Vipsu pitää ponista huolta. Välipysähdyksen aikana poni oli edelleen "pihalla", Vipsu terävänä vieressä. Kun kotiin päästiin, ponikin oli herännyt. Saattoi kuvitella, että näistä kahdesta sittenkin paketoituisi kahden kopla, kaveruksia, jos ei aivan ystäviä.
Se siitä sitten seuraavana päivänä. Laumaan oli kuitenkin kehittynyt jonkinlainen dynamiikka. Kolme nukkui päiväunet väliaidan tuntumassa, yksi vahti etäämmällä. Välillä vaihdettiin vuoroa. Sitä oli hauska seurata. Mutta ponin ja Vipsun ystävyyden syvenemisestä ei ollut merkkiäkään. Eikä ole vieläkään. Sydäntä särkee.
Tänään poni ja Vipsu olivat lähdössä kärrylenkille yhtä aikaa. Ehkä siksi tai ei ainakaan sen takia, Vipsu veti hirveät kierrokset. Se vastusteli yhtäkkiä päävehkeitä. Valjastaminen oli kaiken kaikkiaan rasittava kokemus. Kuski kärryille ja poni matkaan, paitsi että poni, tässä tapauksessa Vipsu, riuhtoi ketjuissa eikä sitä puolitoistajalkainen meinannut irti saada. Eipä sitä ollut järkevää irti siinä tilassa päästääkkään. Aiemmasta poiketen marssitahti käytävältä oli todellakin marssitahti. Vähän niinkuin joskus ennen vanhaan eli ei niin kovin kauan sitten.
Riuhtominen muuttui pellolla ryntäilyksi. Ryntäily taisteluksi ja taistelu sinkoiluksi kaikkiin mahdollisiin ilman suuntiin. Toisin kuin poni, Vipsu kapinoi. Poni tuntui riekkuvan silkkaa innostuneisuuttaan. Kiljahtelua ja pukki laukkaa. Meillä mentiin jännittynyttä peuran loikkaa ensin eteenpäin, sitten taakse päin, hypättiin pystyyn ja kiemurreltiin sivuttain. On sitä ihmeteltykin, mihin tämä aina niin yhteistyökykyinen kaakki oli kadonnut. Jaksan toivoa, että tässä oli kyse pelkästään planeettojen asennosta. Hevonenhan ei vittuile. Toisaalta kimppalenkit ovat sykkeitä nostattaneet ennenkin, kuten on kengityskin. Vipsu sai hokit alleen eilen.
Kengittäjämestarimme totesi Vipsun pyöristyneen söpösti. Haluaisin uskoa niin. Haluaisin tuudittautua ajatukseen raskauden pyöristämästä tammasta, mutta katson rakasta tammaa ja näen jotain ihan muuta. Raskautta on kohta takana maaginen 150 vuorokautta. Varsa on jo alkanut kasvattaa karvapeitettä. Vipsukin on kasvattanut karvapeitettään. Pörröinen ja paksu, sitä se on.
Vipsun voimakkaasti oireillut selkä on nyt kevyen liikkumisen ja lihomisen jäljiltä, ei vielä kunnossa, mutta kengittäjän näkökulmasta parempi kuin viimeksi. Kenties kiukuttelussa oli kuitenkin mukana kengityksen mukanaan tuomaa rasitusta. Siitäkin huolimatta, että kengittäjämme osaa huomioida Vipsun selän työskennellessään. Mietin, laitettiinko hokit sittenkin liian aikaisin. Perustelen valinnan liukkaalla sänkkärin pinnalla, tulevalla talvella ja sillä, että talli on vuorattu kumimatolla. Jos hokit alkavat rasittaa selkää, ne saa aina otettua pois ja laitettua takaisin. Ihan niinkuin viime talvena.
Meno pellolla oli paitsi pelottavaa katseltavaa myös tietyllä tapaa koomista. Poni tikkasi miljoonaa, että pysyi reipasta käyntiä etenevän emännän perässä. Tämä siis siinä vaiheessa, kun tilanne alkoi osoittaa rauhoittumisen merkkejä. Kun poni ja Vipsu saatiin yhteen jonoon, pari tai peräkkäin, molemmat malttoivat paremmin. Ihme kyllä.
Vaikka näytti siltä, että poni teki kovemman työn, talliin saapui vain yksi hikinen ja se oli hevonen. Siinä se seisoi, kylmäysletkut jaloissaan ja haukotteli, taas niin tasaisena. Kaiken kaikkiaan luulen, että pienen tallin rauhallinen ilmapiiri sopii Vipsulle.
- J
Tänään poni ja Vipsu olivat lähdössä kärrylenkille yhtä aikaa. Ehkä siksi tai ei ainakaan sen takia, Vipsu veti hirveät kierrokset. Se vastusteli yhtäkkiä päävehkeitä. Valjastaminen oli kaiken kaikkiaan rasittava kokemus. Kuski kärryille ja poni matkaan, paitsi että poni, tässä tapauksessa Vipsu, riuhtoi ketjuissa eikä sitä puolitoistajalkainen meinannut irti saada. Eipä sitä ollut järkevää irti siinä tilassa päästääkkään. Aiemmasta poiketen marssitahti käytävältä oli todellakin marssitahti. Vähän niinkuin joskus ennen vanhaan eli ei niin kovin kauan sitten.
Riuhtominen muuttui pellolla ryntäilyksi. Ryntäily taisteluksi ja taistelu sinkoiluksi kaikkiin mahdollisiin ilman suuntiin. Toisin kuin poni, Vipsu kapinoi. Poni tuntui riekkuvan silkkaa innostuneisuuttaan. Kiljahtelua ja pukki laukkaa. Meillä mentiin jännittynyttä peuran loikkaa ensin eteenpäin, sitten taakse päin, hypättiin pystyyn ja kiemurreltiin sivuttain. On sitä ihmeteltykin, mihin tämä aina niin yhteistyökykyinen kaakki oli kadonnut. Jaksan toivoa, että tässä oli kyse pelkästään planeettojen asennosta. Hevonenhan ei vittuile. Toisaalta kimppalenkit ovat sykkeitä nostattaneet ennenkin, kuten on kengityskin. Vipsu sai hokit alleen eilen.
Kengittäjämestarimme totesi Vipsun pyöristyneen söpösti. Haluaisin uskoa niin. Haluaisin tuudittautua ajatukseen raskauden pyöristämästä tammasta, mutta katson rakasta tammaa ja näen jotain ihan muuta. Raskautta on kohta takana maaginen 150 vuorokautta. Varsa on jo alkanut kasvattaa karvapeitettä. Vipsukin on kasvattanut karvapeitettään. Pörröinen ja paksu, sitä se on.
Vipsun voimakkaasti oireillut selkä on nyt kevyen liikkumisen ja lihomisen jäljiltä, ei vielä kunnossa, mutta kengittäjän näkökulmasta parempi kuin viimeksi. Kenties kiukuttelussa oli kuitenkin mukana kengityksen mukanaan tuomaa rasitusta. Siitäkin huolimatta, että kengittäjämme osaa huomioida Vipsun selän työskennellessään. Mietin, laitettiinko hokit sittenkin liian aikaisin. Perustelen valinnan liukkaalla sänkkärin pinnalla, tulevalla talvella ja sillä, että talli on vuorattu kumimatolla. Jos hokit alkavat rasittaa selkää, ne saa aina otettua pois ja laitettua takaisin. Ihan niinkuin viime talvena.
Meno pellolla oli paitsi pelottavaa katseltavaa myös tietyllä tapaa koomista. Poni tikkasi miljoonaa, että pysyi reipasta käyntiä etenevän emännän perässä. Tämä siis siinä vaiheessa, kun tilanne alkoi osoittaa rauhoittumisen merkkejä. Kun poni ja Vipsu saatiin yhteen jonoon, pari tai peräkkäin, molemmat malttoivat paremmin. Ihme kyllä.
Vaikka näytti siltä, että poni teki kovemman työn, talliin saapui vain yksi hikinen ja se oli hevonen. Siinä se seisoi, kylmäysletkut jaloissaan ja haukotteli, taas niin tasaisena. Kaiken kaikkiaan luulen, että pienen tallin rauhallinen ilmapiiri sopii Vipsulle.
- J
Ihan mahtavaa, että olet saanut hevoset omaan paikkaan. Onko poni omasi? Entä muut hepat, ovatko ihan vuokralaisia?
VastaaPoistaEi ole muut ponit kuin Vipsu oma. Eli "vuokralaisia" juu, nämä ovat se extended family, joka blogissa on joskus esiintynyt. Poni on extended familyn viimeisin lisäys. Vipsulle on se oma ja oikea elämänkumppani vielä hakusessa...
Poista