Olen ajatellut Vipsun laiduntamisen jotenkin niin, että se toteutetaan tilanteen mukaan ja mieluiten öisin ja varhaisaamuissa. Olen haaveillut, että jossakin kohtaa (varsinkin varsan kanssa) tamma saisi nauttia edes muutaman viikon yötöntä yötä Suomen kesässä, mutta näköjään ei.
Vipsu ei ole ollut erityisen herkkä sokereille, mutta olen allergioiden edessä halunnut pelata varman päälle, myös ongelmittomilta osin. Joka keväinen lepän kukinta on vakiona vaikeaa aikaa. Se jo helpotti, mutta sitten tuli jotain muuta ja pari viimeistä päivää Vipsu on heijannut päätänsä ja hieronut turpaansa kaikkeen mahdolliseen. Hupusta ei ole enää apua. Ja nyt tämä.
Vipsun vauvamaha vetäytyi hyvin, mutta tamma näyttää taas toisinnolta viimeisiltä raskausviikoiltaan. Vatsa on pinkeä. Takavatsa on noussut ylös ja sivulle. Kakka kulkee, suolistoäänet kuuluvat. Ikenet ovat hyvän väriset ja veri kiertää. Lämpö normaali. Ruoka maistuu, hevonen juo. Liikkuminen tapahtuu sujuvasti ja mielellään, mutta silmissä on väsynyt katse. Väsynyt eri tavalla kun ennen.
Vipsua tutkittiin löysän ulosteen vuoksi aiemmin eikä selittävää löytynyt. Koska aiheuttajaa ei löytynyt, epäiltiin syytä hormonaaliseksi. Tässä valossa epäilen yhä vahvemmin, että kyse jostakin muusta. Allergiasta, sokerista, suoliston epätasapainosta. Epäilen, vaikka lanta onkin muuttunut jo hitusen paremmaksi.
Kun eilisiä epätoivoisia räpsyjä nyt katsoo, ei niissä ongelma pääse oikeuksiinsa.
- J
Sohvilla ihan sama ongelma! En voi käsittää mistä johtuu.... 2 tuntia laitumella, niin hevonen näyttää siltä, että joko räjähtää tai leijailee kaasupallona taivaalle. Olen nyt niittänyt vihreää ja "testannut" onko syy itse ruohossa vai tavassa millä se syödään.... alan kallistua jälkimmäiseen. Vaikka saa kottikärryllisen vihreää karsinaan, on aamulla vastassa ihan suht-solakka tamma, mutta kun on laitumella sen muutaman tunnin, niin näyttää zeppeliniltä.... ei voi ymmärtää
VastaaPoistaOlen alkanut kallistua samaan. Tyyli syödä on aikamoista ahmimista ilman kunnon pureskelua. Nielaistaan kourallisia ja jo on ahmittu seuraava suullinen. Se on nyt ihan enttententten miten tämä lopun kesää laiduntaa..kiitos vertaistuesta!
PoistaTämä ei liity tähän postaukseen mutta katoin sun vanhan postauksen furminatorista ja kysyn etä onko se oikeasti hyvä? Ja voiko sitä käyttää vaikka ei olisi karvan lähtö aika?
VastaaPoistaPitääkö sitä vedellä juuri oikeassa kulmassa? Toivottavasti vastaat pian:D
On se oikeasti hyvä! Mutta saman asian ajaa metallinen hikiviilakin. Kyllä furminatoria voi käyttää ihan koska vaan. Hyöty on suurin silloin, kun karvaa on eniten. En ole huomannut, että furminatorilla saisi vahinkoa aikaan, vetelee sitä miten vaan. Kissalla ja koiralla asia erikseen mutta jos nyt hevosesta puhutaan :) Oikean tai parhaan kulman huomaa siitä, että karvaa irtoaa toisella tapaa enemmän kuin toisella.
PoistaKiitos tosi paljon:D Mistä näitä furmiksia voi ostaa?
PoistaOmani ostin paikallisesta Puuilosta. Lemmikkieläintarvikeliikkeet ja tavaratalot myyvät myös.
Poista