Varsan tekemisen vaikeus - Karvas pettymys?


Meille ei tule varsaa ensi keväänä. Vipsu ultrattiin tänään tyhjäksi. Harmittaa.

Vaikka olin päättänyt, ettei myöhäistä kesä-/syksyvarsaa lähdetä edes kokeilemaan jos näin käy, huomaan pyörtäväni sanojani hiljaa mielessäni. Järki sanoo ettei enää, tunteet etsii tekosyitä.

Yksi sellainen tekosyy on Cordiitta, Kriteriumin 4-vuotiaana voittanut tamma, joka on syntynyt elokuun alussa. Toinen tekosyy on taloudellinen. Varsa, jota ei tullutkaan, on maksanut tähän mennessä xxx euroa. Kova hinta ei millekään. Niin, ja koska minä haluan.

Vastapainona on sitten ne järkisyyt. Tai oikeastaan lohdutuksen sanat, jotka kaikuvat kuuroutuville korville: Ei tarvi valvoa ensi keväänä, jää aikaa kaikkeen muuhun, on koko talvi aikaa miettiä (orivalintoja ja varsan nimiä), saa keskittyä tammaan 110%:sti.

Toisaalta ajattelen, että mitä tässä konkurssissa enää muutama satanen tekee, jos kävisikin niin, että yritettäisiin eikä onnistuttaisi. Kun kupissa olisi kuitenkin pieni mahdollisuus, että tärppäisi. Varsa on saatava, hinnalla millä hyvänsä?




Eläinlääkäri oli vähän eri mieltä. Ymmärrän kyllä. Kysyin silti toisenkin mielipiteen ammattilaisosastolta, "Ilman muuta kokeilet vielä!" Toisaalta onhan se totta, että sillä siemennykseen uhratulla parilla satasella saisi jotain sellaista, mitä oikeasti tarvii..

Mietin, mitä teen nyt. Mietin, mitä se tarkoittaa ensi kevään kannalta ja mietin, miksi näin kävi tällä kertaa. Onko se olosuhteet, tamma, ori vai jotain ihan muuta?

Kohtaloon uskovaisen on vaikea olla ajattelematta, että maailmankaikkeus määräsi näin. Se ymmärtää jotain, mitä pieni ihminen ei pysty tässä kohtaa käsittämään. Miksi minä rimpuilen niin kovasti vastaan, kun se on aina aiemminkin ohjannut oikeaan suuntaan? Tai no suuntaan.

Ps. Maailmankaikkeus taitaa tässä kohtaa olla viisas suomenhevonen nimeltä Vipsu.

Oli miten oli, maanantaihin asti on aikaa. Laskeskelin, että Vipsun seuraava kiima osuu tiistaille. Maanantaiaamuna soitan sen ratkaisevan puhelun. Suunnitelma on selvästi artikuloida joko "Ei enää tänä kesänä" tai "Kokeillaan vielä". Todennäköisesti soperran jotakin mahdollisimman epäselvästi ja saan taas kerran idiootin leiman otsaani.

Nyt hemmetti, revi itsesi kasaan nainen!

- J

Ps. Ilpon varsakarva vaihtuu vihdoinkin!

4 kommenttia

  1. Kauheeta ku teille on tullu noin paljon kaikkii huonoja uutisia!! Tsemppiä hirveen paljon jatkoon!! Toivottavasti nyt joku juttu ainaki onnistuu! :)

    VastaaPoista
  2. Eihän se vielä myöhäistä ole sitä varsaa alulle laittaa, jos tällä kertaa tärppää. Heinäkuulle se syntyisi ja koko ajan näyttää siltä, että kesäkelitkin siirtyy vuosi vuodelta myöhemmäksi. Nyt melkein jo pitää pelätä sitä, että onko huhti-toukokuussa lunta.
    Mutta oli päätöksesi mikä hyvänsä niin se on paras valinta teille.
    Hyvä, että Ilpokin päätti luopua villapuvustaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuokin totta, että yhä myöhemmäksi syksyä se kesä tuntuu siirtyvän, eikä sitä tänä vuonna tullut sitten ilmeisesti ollenkaan =( että en tiedä, ehkä ;)

      Poista