Oriruletin voittaja on...

Pistin silmät kiinni ja tein päätöksen. Olin helpottunut. Sitten kadutti, kohta nauratti ja seuraavaksi varmaan itkettää. Mutta se on tehty.

Tähän tarvittiin Anun ehdottamia taulukoita. Plussaa ja miinusta. Ratkaisijana oli lopulta raha, näytöt ja prosentit. Rahan osuus voi tuntua oudolta, mutta saimme tarjouksen, josta oli vaikea kieltäytyä. Oikeastaan saimme kaksi hyvää diiliä, joista valita. Näin loppusuoralla oli siis kaksi varteenotettavaa vaihtoehtoa.


Minä ja miss itchy ears Ilpo.

Molemmilla oreilla on hyvät kaviot, joissa harmikseni on lievää luutumaa. Molemmat ovat lausuntojensa mukaan herkkiä, hyviä ajettavia. Molemmat ovat osoittaneet kykynsä jo nelivuotiskaudellaan.

Sitten ne erot. Rc antoi edellisessä tekstissä oivallisen neuvon: Kannattaa katsoa, mitä ori jättää - ei niinkään sitä itseään. Toisella toki on muutama sata jälkeläistä toista enemmän, mutta..sieltä jälkeläisistä löytyy todellisia helmiä. Jos ei muuta, niin saadaan ainakin kaunis pihakoriste. Tai, kuten eräs tallilaisemme sanoi: Aletaan pärjätä BIS-kehässä. Ei sen puoleen ole sanomista sen toisenkaan jälkeläisissä.

Toinen tuntui kohtalolta, toinen mahdollisuudelta. Toisella sukusiitos jää alle 5, toisella menee yli 7. Kuten sanottu, toisella alkaa olla jälkeläisiä jo liikaakin, kun toisella on vasta muutamia. Joku nokkela ehkä arvaakin. Arvonnan voitti "liian suosittu" Liising.

- J

8 kommenttia

  1. Hyvä valinta! Liising jättää upeita jälkeläisiä ja saa tammat hyvin tiineeksi meillä tärppäsi heti ekasta siemennyksestä.

    Ja sinä itse oot kyllä melkoinen missi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HAha, kiitos (kaiketi)!

      Toivotaan, että kävisi jokin ihme ja vain toinen follikkeleista ottaisi spermasta osuman. Muuten loppuu huumori =)

      Poista
  2. Höhlö, en ihan ehtinyt :P oisin ehdottanut Cameronia tai Tuokkolan Touhoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin lohduttaa, että Touho oli listoilla jo mukana :)

      Poista
  3. Hihii, taulukot on kivoja... :) Harmi, kun ei taida itsellä olla omat tallessa kahden vuoden takaa.
    Nyt pidetään kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että saadaan alulle uusi tähtijuoksija (tai edes se kaunis pihankoriste)!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaikki ristityt raajat tulevat tarpeeseen.

      Poista