Olympialaiset odottaa - Capriole

Vendasta on leivottu ravikuningatarta ajatuksesta asti. Siis siitä hetkestä, kun se ei vielä ollut edes follikkeli. Kaikki, mitä sille on annettu, yritetty opettaa ja sen kanssa on tehty, kulkevat kohti kolmea osamatkaa, jotka juostuaan se kruunataan ansaitusti kuningattareksi. Puheet ja voittobiisit on kaikki valmiina.

Suunnitelma on ottanut pientä vastatuulta. Vendasta kasvoi aika iso. Luonne sillä on jotakuinkin niin hankala kuin keskimääräistä paremmalta tammaeläimeltä voi odottaa. Ei jää kauas taakse sellaisista kuin Saaga S tai I.P. Vipotiina.

Nimi on enne, joten pieniä vastatuulia on odotettukin.

Vuotiaaksi asti vaikutti, että kakaralla saattaisi olla lahjoja estepuolellekin. Laukka pyöri ja ponnistus oli varsin voimakas. Sitten alkoi kasvaminen, enkä ole enää niin varma. Tosin traileriin se hyppäsi pitkästä aikaa varsin näyttävästi. Traileri heilui, muttei kaatunut, joten all okei.

Valmennus josta lähdettiin, ei sen sijaan ollut ihan niin okei. Osuutemme kesti puolituntia. Yleensä tässä ajassa suoritetaan kaikkia askellajeja, mennään puomeja ja/tai väistöjä. Yleensä suht sujuvasti, jos nyt joskus joku pikku kiukku, mutta ei muuta. Nyt mentiin kiitolaukkaa, ympyrällä. Käytännössä koko ajan.

Toisaalta, superlahjakkaille lapsillekin perusalakoulumeininki on varsin tylsää ja opiskelumenestys hämärtyy usein suuren nerouden varjoon. Sama setti, eri yhteys. Koska perusharjoitukset on Vendan mielestä niin nähty, päätti se esitellä meille oman näkemyksensä siitä, mitä kannattaisi harjoitella.

Saanko esitellä. Vendan Capriole:





Jos se joskus saadaan satulaan, siitä tulee varmasti varsin näyttävä kouluratsu. Olympialaiset, täältä tullaan!

- J

2 kommenttia

  1. Eihän sitä nyt aina jaksa samaa tylsää, vähän vaihtelua elämään...
    Tosin tuli kyllä mieleen se kun tällä viikolla oli lehdessä juttua vähän erilaisesta "ratsuttajasta" :D

    VastaaPoista