Aika kulkee nyt todella tahmaisen hitaasti. Onneksi näin viikolla tallilla on päivisin "hulinaa" terapia-asiakkaiden muodossa. Kenties hulina väsyttää ja pitää toisaalta Vendan mielen virkeänä, kun on vähän muutakin kuin tyhjyys ja hiljaisuus - sekä kontrolloitu ruoka.
Ilahduttavaa edistymistä tässä projektissa on toki tämän ensimmäisen viikon aikana paljonkin. Päivä #5 oli erityisen ilahduttava, sillä silloin syötiin viimeinen satsi Metacamia ja napattiin haavalaput hittoon. Toki pelottaa paljaat haavat (ja tikit), mutta yhtään en kaipaa loputonta puljaamista, jota olivat alati valuvat sidokset. Rasvaamisessa on vaivaa paljon vähemmän.
Nyt, kun haavat on paljaana, niitä hoidetaan tosiaan rasvaamalla (Basibact). Pestä haavoja ei saa. Onneksi ne ovat siistit ja puhtaat. Paksujen pumpulikääreiden tilalle tuli kevyempi versio pintelipatjasta ja pintelistä.
Suurin helpotus koettiin tänään (päivä #6), kun oli viimeisten pistosten aika. Toki viimeisen erän kunniaksi piti osua suoneen ja järkyttää apukäsi sekä vähän itsensä. Onneksi olivat klinikalla varautuneet tähän ja pakanneet parit ylimääräiset piikit mukaan. Sopivasti Vendakin alkoi hyväksyä homman. Oikea hetki lopettaa.
Päivän #4 kohokohdaksi jäi ihastuttava nuori terapia-asiakas, jonka haaveena on oma maatila hylätyille eläimille. Hän oli kovasti kiinnostunut Vendan "kipseistä", syistä ja seurauksista sekä siitä, miten jalkoja nyt hoidetaan. Koska sidokset olivat taas valuneet, korjasimme ne yhdessä. Yhdessä ikävä homma ei ollut yhtään niin ikävä.
Vaikka olen helpottunut lääkitysten päättymisestä, olen samaan aikaan hieman huolissani, kuinka Venda pärjää ilman kipulääkettä ja toki nyt on oiva hetki tulehduksen hiipiä kiusaksi, kun penisilliini on lopetettu. Tämän vuoksi siivoan karsinaa yhä vain vimmaisemmin. Karsina tulee siivottua käytännössä 5-8 kertaa päivässä. Onneksi on oma talli.
- J
Ei kommentteja