Tammikuu on lähes perinteinen karkailukuukausi. Pääsääntöisesti meillä hevoset pysyy langoissa ilman sähköjäkin, mutta toisinaan sattuu joku haveri ja kaveri eksyy langan väärälle puolelle. Tällainen haveri voi olla esimerkiksi liukujarrutus, joka meni pitkäksi. Tai sitten karkailija on taparikollinen, kuten Venda varhaisteininä tai suurmestari Lego. Arvaatteko kumpi opetti kummalle ja minkä tavan?
Eilisen tapahtumista ei ole tarkkaa käsitystä, sillä poikkeuksellisesti tallilla ei ollut päiväsaikaan ketään, eikä naapurikaan suorittanut etätyöpäivää juuri sillä ikkunalla, jonka näkymä osuu tuohon pellonnurkkaan. Tai ehkä suoritti, mutta havainnointia häiritsi hevosia edelleen ympäröivät aidat.
Ensimmäisenä paikalle saapui tallityttömme S. Hän havaitsi jo pihaan kääntyessään kaksikon eri lohkolla kuin yleensä. Hevoset olivat tallista katsottuna kauimmaisessa katoksessa, hän ajatteli, että kaiketi tarkoituksella. Koska miksi ei. Hämmennyin hieman, kun sain viestin, jossa tiedusteltiin, tulisiko heinät viedä hevosille tuonne kauemmas laitumelle. Vastaukseni saattoi vaikuttaa idiootilta: Ei tarvitse, niillä on käynti sieltä tarhaan. No, tavallaan oli, mutta ei sitten kuitenkaan. Paitsi jos oikaisi siitä samasta lovesta, josta oli tuolle isommalle lohkolle mennyt eksymään.
Onneksi tallityttömme on pystyvää sorttia ja ajattelee aina (ja ennenkaikkea) myös itse. Sain hetken kuluttua kuvaviestin, jossa oli ammottava aukko aidassa ja muuan nättiläinen aukon ja aidan väärällä puolella. Toinen karkulaisista oli tullut kutsuttaessa sujuvasti luokse, mutta Vendalla tuotti vaikeuksia. Se oli eittämättä saanut tällin aukosta ensi kertaa kulkiessaan, koska houkuttimena olevasta heinästä huolimatta se jäi märehtimään maassa makailevien lankojen tuolle puolen.
 |
| © Saaga Mattila |
Ajan töistä viidessä minuutissa kotiin, joten olin nopeasti - mutta turhaan - paikalla hyvinkin pian kuvaviestin saatuani. Tehokkaat tallitytöt ovat katsokaas sellaisia, että isot ja hömelötkin hevoset hoidetaan sinne, missä niiden paikka on. Viimeinen lanka portista sulkeutui juuri, kun olin pihassa.
Jäljet pellolla kertoivat, että ympyröitä ja voltteja oli suoritettu kuin kouluohjelmassa konsanaan. Kaakkini operoitujen etujalkojen takia toivon, että käynnissä, vaikka loikittuhan todennäköisesti on. Niin tai näin, hevonen vaikutti tyytyväiseltä itseensä ja elämäänsä.
Paitsi seuraavana päivänä eli tänään. Siinä käy katsokaas niin, että jos aidan pistää kumoon ja upottaa langat hankeen, hetki menee, että aitaus on taas ulkoiltavassa kunnossa. Siinä ei auta minkäänsortin mielenosoitus laidunlaajennuksen portilla. Tai missään muuallakaan. Heti iski hirveä ADHD, kun joutui tavan tarhassa olemaan.
Meillä on parista tarhasta pääsy suoraan pihalaitumille, jotka on lohkottu muutamaan osaan, osin juuri siksi, että lumisina talvina tarhojen alaa saadaan kasvatettua ja toisaalta kesällä laitumen vesihuolto on helppo. Nykyisen tarhakaverinsa kanssa Venda on vaellellut hangessa pakkasista asti - kiitos riittävän lumipeitteen. Hanki ei toki ole kovin kaunis, kun se on myllätty kauttaaltaan ympäri heinänetsintähommissa, mutta puuhaa riittää koko päiväksi ja kuinka ihanan seesteinen tuo villivarsa onkaan päivät kaiket puuhasteltuaan. Hangessa hengaillessaan se nostelee jalkojaan enemmän ja paukkuvat takapolvet vahvistuvat ihan vahingossa! Liikkumista tapahtuu muutenkin enemmän ja pahin pömppis on sulanut jonnekin sinne paksun hangen sekaan. Pelkkiä positiivisia!
Kaikki hankeen, siellä on hyvä olla!
- J
Ei kommentteja