Jennyä siis epäilytti. Epäilystä ruokki Vipsun käytös. Kuten aina, Vipsu liimautui Jennyn kylkeen, kun tämä saapui tallille. Edellisellä kerralla, Vipsu kiljahti ja karautti iloiseen pukkilaukkaan laitumen poikki...Nyt se tajusi onneksi olla hyppimättä. Mutta iloinen se oli. Ainakin, kunnes tuli kavioiden putsauksen aika. Jenny sai tuntea varoittavat hampaat takalistossaan, kun ei antanut Vipsun heilauttaa jalkaa alas, vaikka hevonen keikkui jo uhkaavasti. Tottakai Jenny muistutti, ettei purra saa, mutta ymmärsi samalla, että se oli kipu ei hevonen, joka puhui pureman kautta.
Alkurapsutusten aikana Vipsu oli oma ihana itsensä, kihnasi ja rapsutti takaisin. Sitten karsina täyttyi pikkutytöistä, Vipsun omasta fanikerhosta. Jenny ei pidä lapsista, mutta suostuu toisinaan ymmärtämään niitä. Myös Vipsu suostuu sietämään tyttöjä, vaikka stressaantuukin selvästi ylimääräisten ihmisten läsnäolosta. Tytöt saivat harjat ja luvan harjata Vipsua. Kun Vipsu sitten tuli tulokseen, että välillä toiseltakin puolelta kääntyen omatoimisesti - tytöt eivät ymmärtäneet. Paniikki ja pikkutyttöjä pitkin seiniä. "Mitä se tekee!?" Se kääntyy. Pikku hiljaa tytöt kaikkosivat karsinasta. Jenny ja Vipsu saivat oman rauhansa.
Tytti ja Tykki olivat lähdössä ratsastamaan pitkästä aikaa samaan aikaan. Sovimme, että kaikki mahtuvat pellolle yhtä aikaa. Siitäkin huolimatta, että Jennyllä on taipumus saada syy niskoilleen Tykin huonosta käytöksestä. Tytti käveli aluksi Tykin kanssa maasta käsin ympäri peltoaukeaa. Jenny juoksutti Vipsua portin tuntumassa. Kaikki sujui paremmin kuin suunniteltu. Vipsu rentoutui lähes samoin tein. Kaula venyi pitkäksi ja pörskähtely peltopeitteeseen alkoi. Hetken aikaa juoksutettuaan Jenny kapusi selkään selvästi hermostuneena. Syvä huokaus ja kyytiin.
Vipsu käveli rauhallisemmin kuin koskaan. Kenties huono esikäytös oli vanha ja luotettava merkki tai seura teki tehtävänsä. Kävelimme ympäri peltoa, kunnes Jenny sitten päästi Vipsun viilentelemään loppukäyntiin ilman satulaa. Tytti ja Tykki jatkoivat vielä.
Jenny käveli Vipsu kannoillaan ympäri peltoa. Molemmilla hiki. Välillä pysähdyttiin juoruamaan. Laitumella alkoi tapahtua. Tallin ainoan aktiiviravurin omistaja oli saapunut hakemaan hevostaan kengitykseen. Mutta siinä matkalla laitumelta tarhan läpi traileriin tapahtui virhearvio, jonka seurauksena aktiiviravuri pinkaisi viereisen suuremman laitumen puolelle. Vapaus maistui ravurille ja epätoivoiset kiinniottoyritykset eivät tuottaneet tulosta.
Jenny tarjoutui Vipsun kanssa apuun. Hevonen on toiselle hyvä houkute. Ja ensi alkuun idea näytti toimivan. Hätäinen ravurin omistaja tosin teki siirtonsa joka kerta hieman liian aikaisin. Tämä laukaisi tiukkoja syöksähdyksiä, jotka taasen aiheuttivat kurasuihkun, jonka jalkoihin Jenny jäi. Siinä tohinassa huomasimme yhtäkkiä myös Tykin juoksevan sänkkärillä irti, liina ojossa. Missä Tytti? Tykki juoksi onneksi, kuten hevoset yleensä aina, kotia kohti ja siihen portille, mistä kotiin pääsee. Tytti tallusteli perästä päin, hieman mullassa ja oljessa pyörineen oloisena...
Pienimuotoisen taistelun jälkeen saimme työvoiton ja kaikki hevoset kiinni. Vipsu säilytti hermonsa koko ajan eikä jaksanut lähteä muiden sekoiluun mukaan. Mamy on niin ylpeä! Jennylle teki hyvää nähdä, että myös muut mokaavat ja myös muut päästävät hevosiaan irti. Jopa siten, että tulkitsevat sen olevan parempi vaihtoehto. Tilannelukutaitoa se toki vaatii, mutta Jennykin on kerran päästänyt Vipsun irti ja antanut sen juosta kotiin. Kaikki evät siitä ilahtuneet, mutta siinä tilanteessa se oli parasta.
Tällä kertaa ei siis pompittu eikä hötkyilty vaan rakastuttiin taas toisiimme hieman lisää. Kiva päätös viikolle, joka ei alkanut lähimainkaan yhtä hyvin. Mutta sellaista se hevosen kanssa oleminen on, vuoristorataa.
-J
PS. Paska Blogger/Picasa on hukannut blogin kuvat..kiitos ja anteeksi!
Ei kommentteja