Takaiskuna tuli takakengän katoaminen. Vipsu on nyt epätasapainossa kenkiensä kanssa ennen keskiviikkoa, mutta normaalista poiketen olemme kuitenkin ratsastaneet kevyesti. Yleensä kengän putoaminen on Jennylle ehdoton ei - varsinkin Vipsun selän kanssa, mutta jälleen kerran Jenny punnitsi kahdesta pahasta sen vähemmän huonon vaihtoehdon. Ainakin omasta mielestään.
Olemme ottaneet ravia hyvin lyhyitä pätkiä. Pääsääntöisesti olemme kävelleet kentällä molempiin suuntiin hieman taivutellen ja muutamia väistöjä harjoitellen. Mutta väistöt maltilla. Olematonta mielekkyyttä kävelyyn on yritetty löytää mutkittelevista urista.
Edellinen kerta kentällä meni niin hyvin, että jäi hieman harmittamaan, kun aika loppui kesken. Mutta on aina parempi lopettaa hieman liian aikaisin, kun kaikilla on vielä hyvä fiilis. Nimittäin tänään hyvin sujunut harjoittelu ehti kääntyä itseään vastaan. Olimme ottaneet väistöjä, taivutelleet volteilla ja ravailleet lyhyitä pätkiä, kun Vipsu yhtäkkiä alkoi jännittyä. Kieli ilmestyi poskelle. Jenny pyysi ravia, mutta Vipsu halusi laukata. Loppuveryttely meni siis kiistellessä askellajista.
Jenny ei antanut Vipsun laukata ja näin ollen kaksikko pomppi. Tämä lienee selvä merkki kyllästymisestä ja selän väsymisestä. Muutama askel ravia ja kaula pitkäksi, se oli siinä. Äkkiä alas ja loppukäynti. (Loppukäynnin Jenny hoitaa nykyisin maasta käsin, jotta Vipsun selkä saa levätä.)
Loppujen lopuksi molemmille jäi siis ihan ok fiilis, mutta takapakki oli lähellä. Tallin pihassa vielä seurustetiin hetki ja sitten Vipsu pääsi laitumelle lepäämään. Vipsu tuli laitumelta ravaamalla ja ojien yli hyppimällä Jennyn saapuessa tallille. Ehkä sekin vaikutti selän sietokykyyn. Ehkemme siis ole vielä sänkkäri kunnossa, mutta saa nähdä mitä uusi viikko tuo tullessaan...
Ei kommentteja