Varsa-arjen final countdown

Varsa-arki alkaa olla takanapäin. Vieroitus on edennyt suunniteltua paremmin. Varsa ei ole pistänyt ranttaliksi oikeastaan kuin kerran eikä sitäkään lasketa. Ei lasketa koska kolme potkua seinään.

Setämies on naapurikarsinassa hetkittäin hieman väsyneen oloinen. Äidin ollessa poissa sillä on tärkeä tehtävä lapsenvahtina ja -viihdykkeenä. Tehtävistään setämies on selviytynyt hienosti.

Suurta helpotusta on tuonut myös lapsihevosen ensiluokkainen ja epäilemättä äidiltä peritty ruokahalu. Se on syönyt jo varhain emänsä väkirehuja ja vetelee tottuneesti myös omat annoksensa. Samalla huolta on tuottanut äidilleenkin tyypillinen valkuaisherkkyys.

Heinässä ei teoriassa ole tarpeeksi valkuaista, mutta annapa valkuaista lisänä, luontaisena tai puristeena, kuinka vähän tahansa ja kas, taas ollaan ripulilla. Äiti tuntuisi kestävän pellavaa kohtalaisesti, mutta äitinsä ruokahaluista poiketen, tämä "herkku" jää lapsihevosella kuppiin. Jos sitä eksyy suuhun, ilme kertoo kaiken olennaisen.

Hyvin sujuneen vieroituksen kunniaksi Vipsu pääsi eilen pitkästä aikaa kärryjen eteen. Näin tyytyväisenä se ei ole vielä koskaan seissyt valjastettavana. Ilme hevosen kasvoilla loisti valoa hämärtyvään iltaan. Kun jokin on oikein, ei tarvitse arpoa.

Pimenevässä illassa muut hevoset hepuloivat kai kannatuksen vuoksi. Mieliala ei tarttunut Vipsuun. Päinvastoin, se hämmentyi ja pysähtyi. Ensimmäisen, muttei toivottavasti viimeisen kerran koskaan. Muutoin Vipsu kyseli tyylilleen uskollisesti, josko kuitenkin mentäisiin kovempaa. Vipsu on tässäkin mielessä painonsa arvosta kultaa. Vai miten sitä sanotaan. Ja painoahan sillä on.

Harjoitukset jatkuvat huomenna. Siis jos kaikki pysyvät ehjinä ja olosuhteet suinkin otollisina. Enää ei kertakaikkiaan uskalla ajatella viittä minuuttia kauemmas tulevaisuuteen. Toisinaan sekin tuntuu olevan liikaa ja turhankin toiveikasta. Silmän räpäys, ei se aina muuta vaadi.

Niin ja kaivo tyhjä. Siitäkin sitä on riemua arjessa riittänyt.

- J