Kumpi voittaa, karhu vai leijona?

Täytyy myöntää, ehkä jälleen kerran, että kaikki kategorisointi ärsyttää. Ärsyttää, että on kukkahattutätit ja ne muut. Ärsyttää, että on operantteja harrastajia. Että on termejä kuten negatiivinen vahviste. Ärsyttää, että yhtäkkiä se, miten on aina tehty, vaikkei kaikkien toimesta, on uutta ja ihmeellistä, koska joku keksi antaa sille hienon nimen.

Eniten tässä ärsyttää se, että kukaan omassa paremmuudessaan kylvää riitaa ympärilleen. Tämä ryhmä, muita paremmat, arvostelee ja moittii. Nousee jalustalle, kiusaajaksi kiusaajan paikalle. Ei näe kuin putken läpi kohti omaa unelmaa. Silloin on jotain hyvää ja kaunista pahasti pilalla. Se ärsyttää.

Ärsyttää, että pitäisi muka hankkia alaturparemmi ja vetää se tiukalle.

Ärsyttää kaikki vastakkainasettelu ja loputon vääntö. Jos se ei ole kukkahattu vastaan se toinen, jota en edes tiedä mikä se on, niin sitten se on tallinpitäjä vastaan hevosen omistaja. Siinä missä nämä kaksi kolahtavat vastakkain reaalielämässä, tuntuu tappelu olevan ainaista netissä. Tyhmä tallinpitäjä ei tajua olevansa väärässä eikä idiootti hevosen omistaja olevansa kohtuuton. Unohtuu, että jotain on sovittu eikä kenenkään tarvitse marssia toisen pillin mukaan, puolin tai toisin. Unohtuu terve kommunikaatio ja käytöstavat. Unohtuu, että toinenkin on ihminen, omine tarpeineen, lähtökohtineen ja mahdollisuuksineen.

Olennaista on, että toinen ei kuule, näe tai halua ymmärtää. Se on valitettavan usein niin, että kengätön vuolija kritisoi kengittäjää. Samaan tapaan kuin rasisti kritisoi maahanmuuttokriitikkoa. Kengittäjällä ei ole kengättömyyttä vastaan välttämättä mitään. Saattaapa se joskus suositellakin sitä. Jos kengittäjä on eri mieltä, se kertoo muttei luennoi. Jos se rupeaa luennoimaan, alkaa ärsyttää.

Ärsyttää, että paineet olla hyvä hevosen omistaja, hyvä tallinpitäjä, hyvä ihminen, alkavat olla kohtuuttomat. Ja siinä sivussa kärsijän roolissa on taas se, jonka parasta ajatellaan. Rentous, se on kaikkein tärkeintä. Tärkeintä, koska sen kautta saavutetaan hyvinvointi.

Hevonen voi juuri niin hyvin, kuin sen omistaja. Hevonen voi juuri niin hyvin, kuin se, joka sen arkea pyörittää (tallinpitäjä). Sillä, onko hevonen tallissa tai pihatossa, on merkitystä, mutta hyvin vähän rentouden (lue hyvinvoinnin) rinnalla...tai rentouden hinnalla. Ei ole yhtä ilman toista.

Aiemmin ajattelin kuuluvani kukkahattutäteihin, mutta kaiken ärtymyksen saattelemana olen päättänyt ryhtyä rentoilijaksi. Kieltäydyn kuulumasta kenenkään ryhmään. On minä ja Vipsu. Me tehdään ihan niinkuin me tykätään, meidän molempien ehdoilla. Ne jotka tuntee meidät, tietää, että rentoilu ei ole realismia, mutta siihen pyritään.

Toivoisin, että oma ääni olisi meillä kaikilla niin vahva, ettemme taipuisi ja uskoisi kaikkea, mitä gurut meille opettavat tai lehdet kirjoittavat. Toivoisin, että jokaisen hevosen olisi hyvä olla. Että meillä kaikilla olisi se meidän oma tapa, joka sopisi sen hetkiseen tilanteeseen parhaiten. Ettei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, että hevosella on kengät. Ettei tarvi tuntea häpeää siitä, ettei käytä koulutunnilla kuolaimia.

Siinä, missä meillä on kasa kaikenlaisia tutkimuksia ja/tai guru sanomassa kuinka asia on, meiltä puuttuu toisinaan terve kritiikki, järki ja asioiden maallinen tuntemus. Yksi tutkimus sanoo, että vaarallista, toinen sanoo suositeltavaa. Gurulla on hieno nimi, kyllä se tietää. On tutkimukset ja on oma intuitio. On taulukko ja on hevonen. Kumpaa sinä kuuntelet?

- J