Tallin siunaaminen

Hieman reilu vuosi aktiivista toimintaa takana, katastrofeja enemmän kuin yhdelle tallille tapahtuu yleensä koko sen monikymmenvuotisen historian aikana ja tässä ollaan. Pappi seisoo pihalla lipereissään, raamattu kädessä.

On aika katsoa ohi omien uskomusten, antaa tilaa valolle ja antaa tilaa rauhalle. On aika eheytyä.

Kaikesta hihhuloinnista huolimatta en voi ottaa tästä kunniaa itselleni. Ajatus ei ollut minun. Ajatus oli silti kaunis enkä epäröinyt hetkeäkään, kun tallilaisemme kysyi, sopisiko tämä minulle. Kiitos, että ehdotitte.

Oli liikuttavaa huomata, miten myös tallilaisten perheet ja ystäviä osallistui tilaisuuteen. Tallilaiset olivat nähneet vaivaa leipoen ja valmistaen maistuvia glögejä. Tunnelma ei ollut pelkästään harras vaan myös iloinen.

Tilaisuuden virallinen osuus alkoi papin lyhyellä puheella. Puheen päätteeksi lauloimme Heinillä härkien kaukalon. Olin epätoivoisesti etsinyt etukäteen hevosaiheisia virsiä, joululauluja tai mitä tahansa hevosaiheista musiikkia, joka olisi tilaisuuteen sopinut. Ei löytynyt. Pappi totesi saman..

Virallinen osuus jatkui varsinaisella siunauksella, josta saimme osamme paitsi kaikki me tallilaiset ja läheisemme, myös talli ja sen hevoset sekä kaikki, jotka joskus sattuvat tontille eksymään. Niin, nyt tänne on turvallista tulla?

Lopuksi lauloimme Suomen Lähetysseuran "Kauneimmat joululaulut"-vihkosesta löytyneen "aasibiisin" Tallissa sekä lausuimme Isä Meidän-rukouksen. Hauska oli huomata, kuinka reippaasti tallille saapuneet lapset ohjelmistoon osallistuivat. Eikä aikuisissakaan moittimista.

Virallisen osuuden jälkeen ilta jatkui vielä hetken jutustelulla, tahattomilla kaksimielisillä vitseillä ja herkuttelulla. En tiedä, miten keskimmäinen löysi tiensä vakavaan tilaisuuteen, mutta pappiakin onneksi nauratti.

Hevoset kestivät tsembalot ihan kivasti. Vipsulla teki vähän työtä saada itsensä karsinaan asti. Sen viimeaikainen hysteerisyys on ulottanut lonkeronsa kaikkeen tekemiseen ja olemiseen. Pitkällisen pohdinnan tuloksena karsina oli kuitenkin ihan jees, mutta pitihän siinä yhdet hepulit vetää ennen virallista osuutta. Ihan vaan vaikka tavan vuoksi.

Lääkäri on yhä ja jälleen sitä mieltä, että vaiva on henkinen.  Minä olen sitä meiltä, että vaikkei hevoseni saisikaan rauhoittavaa lääkitystä, olisi sellainen ehkä ihan paikallaan minulle.

"Mitä sä syöt?!"

Mulle kanssa!

Vieraiden lähdettyä kävimme Vipsun kanssa vielä kokeilemassa onneamme ratsain omalla kentällä. Vaikka hevonen oli hieman rauhaton ja kiireinen, se väläytteli entistä minäänsä. Vartti hyvää mieltä molemmille ja nukkumaan. Viime yönä en nähnyt painajaisia.

- J