Maijun kirjoitus suvuista inspiroi ja herätti sekä ideoita että kysymyksiä. Valtaorit houkuttelevat, myönnän sen. Ehkä ravilinjojen kaventuminen on seurausta tietynlaisesta ahneudesta ja kilpailuvietistä. Minäkin haluan menestyjän.
Minä halusin, ja taidan haluta edelleen, varsan Liisingistä. Periyttäjänä se on vertaansa vailla. Toisaalta olisi typerää olla hyödyntämättä näin hienoa periyttäjäoria, mutta samalla, haluammeko ravipuolelle vain Liisinkiläisiä varsoja. Taidetaan haluta.
Vaikka Viestauksella vielä yritettänee, houkuttelisi myös muutama muu. Liising ja poikansa Lars ovat yhä vaan vahvoina ehdokkaina. Larsilla saisin kaksi kovaa, Liisingin ja Vieskerin kerta hujauksella samaan sukutauluun. Liisingillä sukusiitosprosentti jäisi kohtalaisen alhaiseksi, alle viiteen.
Tällä tyylillä tärppää |
Kovasti minä sinne myös kahta A:takin kaipailisin. Toisaalta, moni hyvä hevonen on CA. Haltija kuitenkin houkuttelisi. Luonnettakin saisi olla. järkevä, mutta periksiantamaton. Ori, jonka luonne vahvistaisi äidin luonteen lujuutta hyvällä tavalla. No jos neljä jalkaa on alla suunnilleen oikein päin niin onhan sekin jo saavutus.
Entäs sitten ne erisukuiset vaihtoehdot? Niitä on ravipuolella vähän, ainakaan kantakirjatuista oreista näitä ei meinaa löytyä. Monen kohdalla alkaa tulla iän puolesta jo kova kiire. Murron Titaani olisi kenties se selkein valinta. Koska nimeä, koska näyttöjä. Taas ollaan siellä "pelataan mahdollisimman kapealla aineksella"-osastolla tietyssä mielessä. Otetaan olevinaan riski, mutta varman päälle. Sukusiitos olisi kuitenkin vielä kohtuullinen 5,57.
Tuolta potentiaalisten isäorien listalta löytyy monen monta nimeä. Yksi yhä uudelleen esiinnouseva on Löytävä. Löytävä ja Murron Titaani ovat listalla paitsi hieman harvinaisemman sukunsa puolesta, myös siksi, että molempien isälinjalta löytyy Totilo. Harhakuvitelmissani olen laskenut, että Totilo isälinjalla ja Vimpula emälinjalla saattaisivat tuottaa jotain hyvää ja kaunista. Löytävän kanssa sukusiitos jäisi jo alle viiden.
Yksi mikä nousee kerta toisensa jälkeen mieleen on Einomies. Miksi, en tiedä. Ehkä vähän sama kuin I.P. Lento, kumpikin miellyttää silmää. Loppujen lopuksi meidän kohdalla ratkaisevaksi kysymykseksi jäänee se, astuuko ori livenä vai ei. Viestaus on tässä mielessä helppo valinta. Koko kesä siemennettiin heikolla menestyksellä. Ori kävi kerran tontilla ja Vipsu oli katseesta kantava.
Saa nyt nähdä monta varsaa saadaan vielä Vipsun kanssa aikaiseksi. Koska ne ei kaikki kuitenkaan kotiin mahdu, jos vaikka tulisikin tusina, on harkittava ja kenties myös markkinoitava tammaa taasen tilausvarsankin tekoon.
- J
Täällä kärsitään myöskin varsakuumeesta ja sinänsä tilanne itsellä on hieman helpompi, kun en tosiaankaan voi itselle toista varsaa enää hommata eli varsaprojekti täytyy pitää jäissä ellei tilausvarsan tekijää löydy. Hitusen hommia sen eteen on kuitenkin tehty ja yhdelle orille tammaani olen jo tarjonnutkin, kun haluaisivat oristansa itselleen nimenomaan erisukuisen varsan. Mutta saa nähdä, mitä tapahtuu.
VastaaPoistaToivottavasti löydät itsellesi ja tietenkin Viballe sopivimman orin. Tuo Murron Titaani kiinnostaisi jopa itseäkin. Sen kasvattaja/omistajapariskunta on kyllä mukava, tapasinkin heidät tuolla Suomenhevosseminaarissa. Kaverini ratsuori on myös heidän kasvatti, sen tähden enemmänkin oltiin heidän kanssa puheissa.
Voi varsakuume! Onhan se tavallaan helpompaa, kun on oma talli, mutta toisaalta sitten kaikkine velkoine ja velvollisuuksineen ei kuitenkaan. Nyt kaikki tallipaikat ovat vielä täynnä. Koska ei ole varaa tyhjänäkään pitää. Ilkeää irtisanoa ketään varsan alta pois..ei voi kuin luottaa tässäkin kohtaa asioiden luontaiseen tapaansa järjestyä =) Taloudellinen katastrofi varsa kuitenkin on, katsoi sitä kantilta miltä tahansa!
PoistaMiä en tajua miten se järkyttävä stressi ja valvominen on voinut unohtua???? Sukupostin dream pedigree sauhuaa kyllä siihen malliin, ettei kohta enää kerkiä nukkumaan ;)
VastaaPoistaMeillä taitaa orivalintakin selvä; Ravisteli. Meinaan kantaa korteni kekoon ja laittaa ainakin pari erisukuista maailmaan (hah, ihan kun niitä tosta vain laiteltaisiin), mutta jossain vaiheessa haluan myös Siporista hevoslapsen, se että onko sen lapsen emä sitten Sohvi, niin jää nähtäväksi....
p.s. olikos niin että Vipsun varsa oli tilausvarsa? Pitäis kehittää joku soppari, kun juurikin tämä seuraava viritelmä olisi tilausvarsa. Ideoita?
Haha, niin se sauhuaa. Ja niin se aika kuultaa muistot. Hienoa, että laitat kortesi kekoon, yrität ainakin!
PoistaVipsun varsa oli tilausvarsa. Laittelin "ideoistani" spostia tulemaan ;)
Tärkeintä on vastuiden ja velvollisuuksien tarkka luettelointi, aina ensimmäisistä kiimoista sinne vieroitukseen asti. Myös ne tapaukset tulee huomioida, joita ei toivo eikä oleta tapahtuvan. Mm. tamman tai varsan sairastuminen, tapaturmat ja kuolema. Kuka maksaa, mitä maksaa.