Hevostalous surkeina lukuina

Kyllä minä taas niin mieleni pahoitin, kun "Hevostalous lukuina 2015" julkistettiin.

Suomessa syntyi 2015 vain 939 suomenhevosvarsaa! Vielä vuonna 2010 luku oli 1410 varsaa.

Toki huomattavaa vähentymistä varsamäärissä on kautta linjan, mutta oman rodun kohdalla se jotenkin kolahtaa. Näitä kun ei muualta tuoda. Ne on kaikki siinä. Siis varsat, suomenhevosia ylipäätänsä on 19200. Vielä.

Minulla on onneksi yksi. Ihan ikioma. Tämän kanssa marssitaan vastatuuleen toivottavasti vielä pitkä tovi.




Kannattaa tutustua lukuihin tarkemmin täällä.

- J

4 kommenttia

  1. Samoja lukuja katselin minäkin. Onneksi olemme molemmat olleet siinä onnekkaassa asemassa, että olemme pystyneet itsekin vaikuttamaan vuonna 2015 syntyneitten varsojen lukumäärään. Ahdinko on varmasti huomattu ympäri maan, sillä mukava oli huomata se, että viime vuonna tammoja astutettiin enemmän kuin edellisenä vuotena.
    Mutta täysin ymmärrettävää (mutta ei hevosihmisen silmissä mitenkään toivottavaa) on se, että ihan kaiken kallistuessa ei varmasti ensimmäisenä tule mieleen astuttaa tammaa ja hankkia lisää hevosia elätettäväksi.
    Pidetään peukut pystyssä, että jokainen tiine tamma myös kantaa varsansa varsomiseen saakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee, ei sille valitettavasti mitään voi. Taantumien aikana ihmisten syntyvyys yleensä lisääntyy. Koska sama ei käy hevosten kanssa, täytyy vain toivoa, että siellä lamanlapsissa kasvaa seuraava Suomenhevoseen hurahtanut sukupolvi.

      Poista
  2. Kunpa niitä ihmisiä ilmaantuisi lisää, jotka alkaisi funtsailla että "ostaisinko suokki varsan..." ! Olisi taas kasvattajilla taloudellinenkin syy siementää tammat. Tämä on kyllä ikävä tilanne. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs se! Jotkut oriin pitäjät ovat "osallistuneet talkoisiin" alentamalla maksuja, mietin kuinka voisin itse toimia talkoohengessä. Toisaalta se astuttamis- ja varsomisvaihe taitaa olla toissijainen jatkon kannalta. Jatko onkin sitten jo Hippoksen heiniä(?).

      Poista