Sulatussuolaa ja paskapolkuja
1.2.2016
Viimeksi viime viikolla mietin, josko laittaisin Vipsun vuokrapaikalle talliin, josta omaamme muutettiin. Ai niitä ajo-olosuhteita. Ai sitä vaivattomuutta, kun joku muu pitää kaikesta huolen ja huolettomuutta, kun voi luottaa. Mutta jää.
Tänään mietin, josko laittaisin hevosen talliin, josta on suora käynti maneesiin. Koska jää.
En jaksa hyperventiloida aamusta iltaan ja tuntea pyörtyväni vähän joka välissä. En jaksa olla jään vanki. En jaksa montaa muutakaan asiaa, mutta haluaisin tehdä hevoseni kanssa mitä vaan, edes jotain. Nyt se ei onnistu, koska jää ja Jennyn tyhmä pää.
Tai jalka, siitähän tämä alamäki alkunsa sai.
Eilen yöheiniä jakaessani mietin, miten pimeäkään ei enää pelota. Miten maailmassa on enää hyvin vähän asioita, jotka pelottaa. Miten vähän on menetettävää. Mutta jään ja jalkani edessä olen voimaton, suorastaan heikko. Miten jää saa jäämään sivuun, itkemään ja pelkäämään.
Sitten tajusin, miten omassa tallissa parasta on vapaus kylvää suolaa vaikka säkki tolkulla. Ripotella vaikka paskat poluksi. Sääli, kun ei suolakaan autuaaksi tee ja paskapolusta tulee suunnaton sotku sateilla. Silti, vain rahapussi on rajana hiekoittamisen ja loputtomalta tuntuvan suolaamisen kanssa. Jos en hevoseni kanssa lenkille pääsekään, pystyn ainakin hengittämään.
Mielummin minä pihaani hiekoitan kuin aurinkoon matkustan...said no one ever.
- J
loading..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tiedän tunteen. Viime talvena ostettiin äiskän kanssa Icebugit ja ilman niitä liikun aniharvoin. Toisin talliin en ole raskinut niitä laittaa. Kerran liukkailla laitoin ne kyllä jalkaan hevosten ulosviennin ajaksi. :D Ne irrotettavat nastat on kyllä vallan hanurista. Tai sitten kokeilin vain huonoa merkkiä.
VastaaPoistaMinusta tuntuu, ettei mikään toimi. En tiedä olenko liian kevyt vai askellukseni vammautuneen jalan osalta niin voimaton, ettei mikään piikki tai nasta tunnu uppoavan.
PoistaMä tällä hetkellä pelkään, että alan pelkäämään. Meinaan tuon jalkani takia. Sitä, että en uskalla tehdä tuon kanssa enää mitään, vaikka se näennäisesti kuntoon tulisikin. Paniikki meinaa iskeä liukkaiden paikkojen äärellä, jos pitää liikkua johonkin keppien kanssa ja mielessäni jo tunnen sen kuinka polveni riekaleet repeytyy lopullisesti kaatuessani. Tosin tänään ei pelottanut onneksi niin paljon, kun sain tallilla siirtyä paikasta a paikkaan b siten, että roikuin aidasssa...
VastaaPoistaVoi ei =( Tarvittaisiin semmoinen vaijerirata, ettei jalkojen tarvisi kuin tarvittaessa hipaista maata ;) Mutta kyllä keppien kanssa taitaa olla aika taisteluvoitto päästä näissä jäissä yhtään mihinkään. Tsemppiä!
Poista