Huomasin toistuvasti suhtautuvani asioihin ikäänkuin olisin kaikille velkaa jotakin. Joskus tuntui, että ympärilläni suhtauduttiin minuun samoin. Ikäänkuin minun pitäisi loputtomasti jaksaa enemmän kuin moni suostuisi edes harkitsemaan. Antaa kaikkeni, tehdä enemmän, olla enemmän.
En väsähtänyt talliin enkä hevosiin, vaikka ne jaksamistani syövätkin. Väsähdin kipuihini. Onnettomuudesta on jo vuosia, mutta kivut eivät anna unohtaa. Väsähdin jatkuviin unettomiin öihin. Siihen, etten ehtinyt nukahtaa, kun piti jo taas mennä. Väsähdin siihen, että kaikki ympärilläni, mutta ennenkaikkea sisälläni, hajosi.
Väsyin selittämään itseäni. Väsyin suruun. Väsyin ikävään. Väsyin yksinäisyyteen. Väsyin ihmisten tuomioihin, tulkintoihin ja ennakkoluuloihin. Kun polvi alkoi taas oirehtia muutoinkin kuin "vain" särkemällä, luhistuin.
Kaiken väsymisen jälkeen luovutin. Luovutin mm. lääkkeiden suhteen. Joskus päätin, etten myrkytä kehoani kemikaaleilla. Koska eläinkokeet ja kaikki ne kamalat sivuvaikutukset. Ei luonto tarkoittanut niin ja mitä muita niitä nyt on. Tässä sitä ollaan. Muutama kymmenen Lyricaa myöhemmin.
Olo on ollut viime viikot sivuvaikutuksista sekava. Jossain määrin juodun myöntämään, että lääkkeistä on iloakin ollut, kipuja on kaiketi helpompi sietää. Iloksi ei elämä kuitenkaan ole muuttunut. Pari ensimmäistä päivää sujuivat verrattaen hyvin. Pahoinvointi alkoi kolmantena. Pyörrytti. silmät tuntuivat olevan kierossa. Tuli kuumia aaltoja. Turvotti. Pelkäsin kuitenkin turhaan. Päänsärkyä ei tullut ja luulen, että sen takia kestin alun oireet muutamia muita kokeiluja paremmin.
Alkuvaiheen pelottavimpia oireita olivat harhat. Niistä en enää tiedosta kärsiväni, luulisin. Ainakin käteni tuntuvat omiltani eikä hyönteishyökkäyksiä ole enää tapahtunut. En oikeastaan edes tiedä, voiko harhaksi kutsua jotakin, minkä tiedät olevan harha?
Vaikka harhat olivat häiritseviä ja pahoinvointi inhottavaa, pahinta on aivojumi. Ajatus ei kulje, sanat unohtuvat ja jäävät johonkin tavoittamattomiin. Kirjoittaminenkin on ollut työlästä. Olen tässä, mutten ole tässä. Trivial Pursuitin voisi kuulemma kaivaa taas esiin. Sen verran ovat läheiset muutoksiin reagoineet, että näkevät tilaisuutensa tulleen.
Siinä missä harhat olivat pelottavia, on hiusten likaantuminen inhottavaa. Ja kyllä, lääkkeen vika. Väittäisin näin. Se on siinä mielessä kätevä tuollainen kaikinpuolin monipuolinen pilleri, että sen piikkiin voi laittaa mitä vaan.
Kohta olisi tarkoitus aloittaa seuraava lääke. Kipukynnystä alentava sellainen. Pelkään jo etukäteen, miten se minuun vaikuttaa. Tallilla vietetty aika on jouduttu vetämään minimiin, laadusta kuitenkaan tinkimättä. Siellä se on neurootikko vetänyt burnoutia, kun kentän lumikerros ei ole millimetrin tarkasti tasainen. Sillähän on Suomen talvessa tosi paljon väliä, missä kunnossa kenttä on. Varsinkin, kun pari sataa metriä ja maneesi.
Olo on ollut viime viikot sivuvaikutuksista sekava. Jossain määrin juodun myöntämään, että lääkkeistä on iloakin ollut, kipuja on kaiketi helpompi sietää. Iloksi ei elämä kuitenkaan ole muuttunut. Pari ensimmäistä päivää sujuivat verrattaen hyvin. Pahoinvointi alkoi kolmantena. Pyörrytti. silmät tuntuivat olevan kierossa. Tuli kuumia aaltoja. Turvotti. Pelkäsin kuitenkin turhaan. Päänsärkyä ei tullut ja luulen, että sen takia kestin alun oireet muutamia muita kokeiluja paremmin.
Alkuvaiheen pelottavimpia oireita olivat harhat. Niistä en enää tiedosta kärsiväni, luulisin. Ainakin käteni tuntuvat omiltani eikä hyönteishyökkäyksiä ole enää tapahtunut. En oikeastaan edes tiedä, voiko harhaksi kutsua jotakin, minkä tiedät olevan harha?
Vaikka harhat olivat häiritseviä ja pahoinvointi inhottavaa, pahinta on aivojumi. Ajatus ei kulje, sanat unohtuvat ja jäävät johonkin tavoittamattomiin. Kirjoittaminenkin on ollut työlästä. Olen tässä, mutten ole tässä. Trivial Pursuitin voisi kuulemma kaivaa taas esiin. Sen verran ovat läheiset muutoksiin reagoineet, että näkevät tilaisuutensa tulleen.
Siinä missä harhat olivat pelottavia, on hiusten likaantuminen inhottavaa. Ja kyllä, lääkkeen vika. Väittäisin näin. Se on siinä mielessä kätevä tuollainen kaikinpuolin monipuolinen pilleri, että sen piikkiin voi laittaa mitä vaan.
Kohta olisi tarkoitus aloittaa seuraava lääke. Kipukynnystä alentava sellainen. Pelkään jo etukäteen, miten se minuun vaikuttaa. Tallilla vietetty aika on jouduttu vetämään minimiin, laadusta kuitenkaan tinkimättä. Siellä se on neurootikko vetänyt burnoutia, kun kentän lumikerros ei ole millimetrin tarkasti tasainen. Sillähän on Suomen talvessa tosi paljon väliä, missä kunnossa kenttä on. Varsinkin, kun pari sataa metriä ja maneesi.
Laadusta ei tingitä, mutta Vipsun talviloma alkaa olla jo luokattoman pitkä. Tai talviloma ja talviloma. On Vipsu kärryttelemään päässyt, mutta vain pari kertaa viikossa. Kelit ovat pitäneet huolen siitä, ettei kärryttelyä ole helposti päässyt hikilenkiksi kutsumaan. Selkään ei polven takia ole kiinnostanut kiivetä.
Onneksi kohta on kesä!
- J
Ei löydy sanoja :( Joskus ihmisen on vaan kaikkein vaikein auttaa itseään. Tiedän tunteen, että viimeiseen asti pidetään kiinni siitä, että lääkkeillä ei ainakaan mitään auteta, mutta uskon myös, että niistä voi olla myös oikeasti apua. Toivon sydämeni pohjasta, että sinun kohdallasi apu, tai ainakin helpotus, löytyy mahdollisimman pian.
VastaaPoistaVoimia!
Kiitos! Osut naulan kantaan. Itse olen pahin viholliseni. Toivon, ettei hoito myöhästynyt ratkaisevasti, kuten kipupolin lääkäri uumoili. Aika näyttää.
PoistaTsemppiä, haleja ja jaksamista ;) Kyllä se aurinko sieltä päivä päivältä lämpimämmin paistaa <3
VastaaPoistaKiitos! Niinhän se paistaa. Ja vaikka olisi mikä, niin aurinko nousee joka päivä.
PoistaAikamoinen sissi olet ollut, että olet näin pitkään sinnitellyt ilman lääkkeitä. Inhottavia sivuoireita, mutta toivottavasti ne häviävät ajan kanssa.
VastaaPoistaHämmästyttävän paljon saat aikaiseksi kipeän jalan kanssa, mutta minäkin toivon sydämeni pohjasta, että kivut loppuisivat ja saisit elää taas normaalia elämää.
Kiitos =) Olihan minulla alkuun lääkkeet ja välillä sitten taas ei. Kuvittelin silloin, ettei se kaikki olisi niin kovin iänkaikkista..Jokin kumma pelko otti vallan. Hölmöä.
PoistaEn välttämättä ole aivan niin aikaansaava kuin saattaisi kuvitella. Se on aina jostain pois, kun jotain muuta saa tehtyä. Iso kiitos kuuluu apukäsille ja -jaloille. Ilman olisin pulassa.
Tunnistan paljon itseäni noista piirteistä. Kipuja minulla ei kroonista ristiselkäkipua lukuunottamatta, mutta normaalista kaukana oleva väsymys on seurana aina ja siihen tympäännyn. Tuntuu että muille on annettu energiaa 600 litran sammioilla ja minulle lasten hiekkaämpärillä. Sitten sillä vähällä koitan tehdä kaiken kaikkialla niin hyvin kuin mahdollista. Ja minö itse ja koti on ne jotka ovat siellä listalla "jos jaksan"-kohdassa. Tuo lääke on tuttu siinä määrin, että omissa lähiomaisissa on reseptin omaavia. Voimia, Jenny! Olet mielessä. <3
VastaaPoistaKiitos <3 Heppatytöt taitaa olla aika tunnollista sorttia =/
Poista