Aika kuultasi muistot siinä määrin, että kuvittelin allergiaoireiden pysyneen viime keväänä hallinnassa. Tulkitsin sen raskaudesta johtuvaksi. Vähän sama diagnoosi oli hiekan syömisen kanssa. Tietovisatilanteessa torvi soisi.
Viime vuonna tähän aikaan vedettiin vanhat varvut juurineen maasta ja juotiin kuravedet päälle vaikka vieressä oli saavillinen puhdasta lähdevettä. Liian kirkasta kaiketi. Mitä allergiaan tuli, oltiin senkin kanssa verrattaen tuskallisia, mutta ei läheskään niin sekaisin kuin nyt.
Vipsu todettiin joitakin vuosia sitten vaikeasti allergiseksi mm. lepälle. Se on juuri tämä allergia, joka käytännössä tekee elämästä keväisin hyvin vaikeaa. Lepän siitepölyn voi huomata olevan ilmassa jo ennen allergiavaroituksia, sillä Vipsun nenä alkaa vuotaa. Ei paljon, mutta vuotaa. Seuraavaksi sen takajalkojen vuohiset täyttyvät. Tätä seuraa headshaking-tyyppinen oirehtiminen. Lopulta hevonen on tuskainen, viskelee päätään jatkuvasti, nenä vuotaa solkenaan, eikä oikein mikään harrastaminen tai edes stressitön oleminen onnistu.
Tunnen taas itseni huonoksi hevosen omistajaksi, sillä jäi tänäkin vuonna välistä kokeilla veriseerumihoitoa (siedätys). Nyt sen kanssa ollaan auttamatta myöhässä. Vaikka lääkärit ovat minut vakuuttaneet siedätyksen onnistumattomuudesta, haluaisin kuitenkin kokeilla ja todeta itse.
Tuskaisuus ja Mamyn muuttomurheet ovat pitäneet Vipsun tällä viikolla kevennetyllä liikunnalla. Uskomatonta, miten paljon tekemistä on tyhjentää ja siivota yksi onneton rivarikaksio. Ei tietysti helpota, että päivätyöt ja tallityöt kuuluvat kokonaisuuteen, mutta silti.
Kissa ei ollut muutosta ollenkaan innoissaan. Enkä kyllä minäkään. Muutimme pariksi kuukaudeksi evakkoon kerrostaloon, joka ei tällaiselle antisosiaaliselle mörölle ole ollenkaan sopiva asumismuoto. Minä voisin olla se, joka kirjoittaa yleisönosastolle valitusvirren kirkuvista lapsista tai heippalapun ilmoitustaululle oikeastaan ihan mistä tahansa. Onnea vaan uudet naapurit!
Vaikka kyräilevä mörkö olenkin, pystyn tervehtimään ohikulkijoita rappukäytävässä. Ymmärrän jopa sen, että elämästä lähtee ääniä. En kuitenkaan jaksaisi joka aamu tasan 6:30 kuunnella, kuinka Ilarilla ei taaskaan ole housut jalassa ja kaikkea sitä kirkumista Ilarin, Ilarin sisarusten ja Ilarin äidin toimesta. Iltaisin huutaa yleensä Ilarin isä. Housut, ne ei Ilarilla tunnu pysyvän jalassa ollenkaan.
Ei tämä ole ensimmäinen kerta kerrostalossa, joten selvinnen tästäkin. Ensimmäistä kertaa tosin tuntuu näin vaikealta näin nopeasti.
Ensimmäisen kerran asuin kerrostalossa opiskellessani Helsingissä. Kiva taloyhtiö, äänettömät naapurit, oma talonmies. Kerran kuulin alakerran naapurin tappelevan kenties sen "naikkonen numero kolme" kanssa, keskellä yötä ja kovaan ääneen. Kaikista niistä muista naisista. Pyysin olemaan hiljaa. Ei paljon auttanut, kun tappelu vaihtui auvoiseen aktiin. Muutoin naapureista ei koskaan kuulunut mitään.
Opiskeluiden jälkeen muutin kerrostaloon Lahden keskustassa. Jälleen kerran, hiljaiset naapurit tai hyvä äänieristys. Vaikka keskustassa oltiinkin, edes liikenteen häly ei sisälle kuulunut. Yläkerran rouvaa sen sijaan häiritsi kaikki meteli, myös olemattomien koirien haukku, jota minutkin herätettiin kerran ihmettelemään. Keskellä yötä, kuinkas muutenkaan.
Kun teloin jalkani ratsastusonnettomuudessa Vipsun kanssa, asuin hetken kerrostalossa. Se oli paha pari viikkoinen, koska rappuset. En tiedä, miten ajattelin sen olevan helpompaa kuin omakotitalossa. Alakerran naapuri oli korsteeni, joten hengittelin itselleni pari migreeniä. Muuten siinä ei sitten vikaa ollutkaan. Vaikka naapurit omituisia olivatkin.
Nyt kolmen päivän kokemuksella sekä minä että kissani olemme valmiita sijoittamaan kellariin dynamiittia tai muuttamaan pois. Asunto on tosi kiva, mutta seinät hitusen verran liian ohuet. Sekään ei helpota, että aamuyöllä puhelin alkaa piiputtaa ja naapurilta tulee Vittu-viestiä. No, ainakin täällä asuu joku muukin puolihullu.
- J
Vipsu todettiin joitakin vuosia sitten vaikeasti allergiseksi mm. lepälle. Se on juuri tämä allergia, joka käytännössä tekee elämästä keväisin hyvin vaikeaa. Lepän siitepölyn voi huomata olevan ilmassa jo ennen allergiavaroituksia, sillä Vipsun nenä alkaa vuotaa. Ei paljon, mutta vuotaa. Seuraavaksi sen takajalkojen vuohiset täyttyvät. Tätä seuraa headshaking-tyyppinen oirehtiminen. Lopulta hevonen on tuskainen, viskelee päätään jatkuvasti, nenä vuotaa solkenaan, eikä oikein mikään harrastaminen tai edes stressitön oleminen onnistu.
 |
| Tilanne huhtikuun alussa. Taulukko lainattu osoitteesta norkko.fi |
Tunnen taas itseni huonoksi hevosen omistajaksi, sillä jäi tänäkin vuonna välistä kokeilla veriseerumihoitoa (siedätys). Nyt sen kanssa ollaan auttamatta myöhässä. Vaikka lääkärit ovat minut vakuuttaneet siedätyksen onnistumattomuudesta, haluaisin kuitenkin kokeilla ja todeta itse.
Tuskaisuus ja Mamyn muuttomurheet ovat pitäneet Vipsun tällä viikolla kevennetyllä liikunnalla. Uskomatonta, miten paljon tekemistä on tyhjentää ja siivota yksi onneton rivarikaksio. Ei tietysti helpota, että päivätyöt ja tallityöt kuuluvat kokonaisuuteen, mutta silti.
Kissa ei ollut muutosta ollenkaan innoissaan. Enkä kyllä minäkään. Muutimme pariksi kuukaudeksi evakkoon kerrostaloon, joka ei tällaiselle antisosiaaliselle mörölle ole ollenkaan sopiva asumismuoto. Minä voisin olla se, joka kirjoittaa yleisönosastolle valitusvirren kirkuvista lapsista tai heippalapun ilmoitustaululle oikeastaan ihan mistä tahansa. Onnea vaan uudet naapurit!
Vaikka kyräilevä mörkö olenkin, pystyn tervehtimään ohikulkijoita rappukäytävässä. Ymmärrän jopa sen, että elämästä lähtee ääniä. En kuitenkaan jaksaisi joka aamu tasan 6:30 kuunnella, kuinka Ilarilla ei taaskaan ole housut jalassa ja kaikkea sitä kirkumista Ilarin, Ilarin sisarusten ja Ilarin äidin toimesta. Iltaisin huutaa yleensä Ilarin isä. Housut, ne ei Ilarilla tunnu pysyvän jalassa ollenkaan.
Ei tämä ole ensimmäinen kerta kerrostalossa, joten selvinnen tästäkin. Ensimmäistä kertaa tosin tuntuu näin vaikealta näin nopeasti.
Ensimmäisen kerran asuin kerrostalossa opiskellessani Helsingissä. Kiva taloyhtiö, äänettömät naapurit, oma talonmies. Kerran kuulin alakerran naapurin tappelevan kenties sen "naikkonen numero kolme" kanssa, keskellä yötä ja kovaan ääneen. Kaikista niistä muista naisista. Pyysin olemaan hiljaa. Ei paljon auttanut, kun tappelu vaihtui auvoiseen aktiin. Muutoin naapureista ei koskaan kuulunut mitään.
Opiskeluiden jälkeen muutin kerrostaloon Lahden keskustassa. Jälleen kerran, hiljaiset naapurit tai hyvä äänieristys. Vaikka keskustassa oltiinkin, edes liikenteen häly ei sisälle kuulunut. Yläkerran rouvaa sen sijaan häiritsi kaikki meteli, myös olemattomien koirien haukku, jota minutkin herätettiin kerran ihmettelemään. Keskellä yötä, kuinkas muutenkaan.
Kun teloin jalkani ratsastusonnettomuudessa Vipsun kanssa, asuin hetken kerrostalossa. Se oli paha pari viikkoinen, koska rappuset. En tiedä, miten ajattelin sen olevan helpompaa kuin omakotitalossa. Alakerran naapuri oli korsteeni, joten hengittelin itselleni pari migreeniä. Muuten siinä ei sitten vikaa ollutkaan. Vaikka naapurit omituisia olivatkin.
Nyt kolmen päivän kokemuksella sekä minä että kissani olemme valmiita sijoittamaan kellariin dynamiittia tai muuttamaan pois. Asunto on tosi kiva, mutta seinät hitusen verran liian ohuet. Sekään ei helpota, että aamuyöllä puhelin alkaa piiputtaa ja naapurilta tulee Vittu-viestiä. No, ainakin täällä asuu joku muukin puolihullu.
- J
Hallamaan rakeet ainakin pitää tehdä silloin kun ne oireet ovat pahimmillaan päällänsä. Eli niitten kanssa et ole myöhässä ollenkaan. :)
VastaaPoistaJuu, kerrostalorottana pystyn samaistumaan. Olen kauhea natsi omille lapsille, että ei meluta, huudeta eikä juosta ja rappukäytävässä sitä vasta hiljaa ollaankin. Vaikka tässä portaassa ei asukaan juuri muita kuin lapsirakkaita mummoja. Mutta kun itsellä menee hermo mölinään. xD
Mitä tekisinkään ilman sinua =) Nyt kun sanoit niin *flashback*, muistankin kirjoituksesi niistä! Niitähän käytetään kesäihottuman hoitoon eikös totta? Voisivat kai ne allergiaankin auttaa. Alanpa selvitellä!
PoistaSe on ihan oikein, että lapset ymmärtää edes jotkut rajat. Lapsettoman tosi helppo puhua XD
Minä en muista Hallamaan rakeita. Mitä ovat? Allergiat ovat persiistä.
PoistaSiedätystä kannattaa kyllä minusta ensi kevättä ajatellen kokeilla, jos on kerran kovat allergialukemat. En tiedä, onko Ruusalla auttanut, kun myös lääkitys on ollut tänä keväänä erilainen, mutta ainakin oireilu on ollut vähäisempää kuin viime vuonna. Ruusallahan ei mitään hirvittävän kovia allergioita testeissä edes näkynyt.
Ne ovat hevosen omasta verestä tehtyjä homeopaattisia pieniä rakeita, jos en ole aivan väärin ymmärtänyt.
Poista"Homma toimii siis niin, että pahimpaan kutina-aikaan hevoselta otetaan putki verta ja se lähetetään Nummelan Eläinlääkäreille hevosen ja omistajan tietojen kera. Seuraavana päivänä saapui valmis seerumi. Sitä annetaan 10-20 raetta kahden viikon ajan, sitten viikko taukoa ja rakeita annetaan taas yksi viikko. Sitten aina kun oireita ilmenee, annetaan parin viikon ajan. Rakeet pitäisi onnistua kaatamaan hevosen alahuulen sisäpinnalle." Luokki ja satula - Hankurille apu omasta verestä?
Tänä syksynä aion kyllä skarpata sen siedätyksenkin kanssa. Sen verran tuskallista Vipsun olo on ollut. Voi olla, että kuvittelen, mutta ensiapuna annettu akupunktio ehkä hieman lievitti oireita...
Mä asun rivitalossa ja meidän talossa ei asu yhtään lasta. Kahdeksasta asunnosta kuudessa asuu koiria eli koirien pitämiä ääniä kyllä kuuluu, mutta oikeastaan kenelläkään ei ole varaa valittaa kenenkään koirasta :) Ympärillä olevissa taloissa asuukin sitten lapsia enemmänkin ja ne viettää paljon aikaa tossa meidän keinuilla jne. Ei se mitään, mutta ne on yleensä ihan pienetkin täysin ilman mitään valvontaa ja kaikkea aina välillä sotketaan jne. Ei ole vain yksi kerta, kun olen käskenyt niitä mukuloita puun latvoista ja pyykkitelineiden naruista roikkumasta alas ja laittanut siivoamaan jälkensä. Viime kesänä oli vielä extranautinto, kun naapuritalon päädystä laittoivat keneltäkään kysymättä tramboliinin tuonne talojen väliin. Voin kertoa, että koko kesänä ei tehnyt mieli olla omalla takapihalla ja ikkunat sekä ovet oli kiinni, kun se jumalaton kiljuminen ja pomppiminen kuului sisälle asti. Ihan kuin joku olisi n...inut jossain vanhassa hetekassa koko ajan! Vaarallistakin touhu oli, kun samaan aikaan pomppi kymmenen lasta ja turvaverkossa oli enemmän reikiä kuin verkkoa. Yks kaunis päivä se meteli lakkasi, kun se tramboliini oli hajonnut. Ja minä en sitä käynyt rikkomassa vaikka mieli tekikin :)
VastaaPoistaTuo tramboliini ei ollut tuon naapurin ainoa outo juttu. Ne päästi koiransakin takapihalta vaan vapaaksi tarpeilleen ja heillä ei siis ollut mitään aitaa vaan koira kulki pitkin toisten taloyhtiöitten pihoja. Nyt ne on onneksi muuttanut pois. Ei auttanut henkilökohtaisesti sanominen eikä isännöitsijän kautta valitukset. Mutta itse en edes uskaltaisi näinä päivinä antaa koiran viipottaa yksinään ilman valvontaa alueella, missä koiria myrkytetään ja vilkas tie vieressä.
Minulla olisi varmaan naksahtanut päässä sen trampoliinin kanssa o.O
PoistaElämältä ja sen ääniltä ei voi välttyä, mutta on siinäkin raja mikä on ääntä ja mikä on vaan huonoa käytöstä. Tuntuu, että se raja on nykyään aika hemmetin hämärtynyt.
Hah, miten tuntuu että harvempi nykyään valittaa esim koirien räksytyksestä, mutta ne lapset! Kertonee jotain tästä nykyelämästä sekä nykyihmisistä. Joskus oli että koko kylä kasvattaa, nykyään taitaa koko kylä hermota...
VastaaPoistaEi sen puoleen, itsekin vaadin lapsille rajoja, mutta se on nimenomaan meidän aikuisten vika jos niitä ei ole. Ja tietysti joku koliikki tai kunnon uhmaikä on asia erikseen, silloin lasta ei saa hiljaiseksi nitistämättä.:-)
Hyvää kevättä ja kärsivällisyyttä teille kuumakalleille!:-)
Olen samaa mieltä, että kasvattaminen on koko kylän hommaa. Mutta kertonee jotain nykyelämästä ja nykyihmisistä, ettei edes opettaja saa ojentaa riehuvia oppilaita koulussa ;)
PoistaPs. Ilari ei eilen saanut legoja laatikkoon. Mulla on vähän sama fiilis tänään.