Ilahtuminen siitä, että OriSuora 2016 tarjosi myös positiivisia yllätyksiä. Positiivisimpana yllätyksenä pidin turparemmin puuttumista yhdeltä päivän hienoimmista ratsukoista. Kokonaisuutena kaksikko oli eleetön ja yhteen hioutunut. Ei mitään brassailua, vain hevonen ja nainen. Tyylikästä. Kymmenen pistettä.
Herkko Hurmaus |
Lähtökohtaisesti tällaisissa ratsutapahtumissa on aina yksi vika, olennainen sellainen, ravihevoset puuttuvat. Ei se tietysti yllätyksenä tule, kun ratsuja lähtee katsomaan. Ei kuitenkaan tärähdä samalla tavalla takaraivoon, vaikka olisi kuinka komea ratsuhevonen. Suorasta löytyi toki startanneitakin, mutta tietty sävyero näissä on. Kannatti silti käydä. Herätti ajatuksia. Mietin, mitä jos...
Hessin Leevi |
Silvolan Hemminki |
Savelan Hemuli |
Salmiakki Poika |
Maranello |
Turha kaiketi on ennen ensi kesää mitään miettiä. Ensin on selvittävä tästä astutuskaudesta. Vipsu on parasta aikaa parhaassa mahdollisessa kiimassa. Jätettiin kuitenkin vielä kokeilematta. Kolmen viikon päästä aloitetaan uudella energialla ja ei ihan niin aikaisella varsalla.
Vappuvarsa olisi kiva. Toivotaan siis, että tärppää taas kerrasta. Taas, koska molemmilla kerroilla livetapahtuma on tuottanut toivotun tuloksen laakista. Toisin kuin se loputon ja epätoivoinen yritys saada tamma kantavaksi siementämällä.
Tallilla otimme tänään varaslähdön vappuun. Ajatus lähti tontille talven aikana rakennetun "paasin" paljastamisesta. Pienet vaput sille! Nyt tyypit tietää, kenen tontille ne tulee. Apukättä lainatakseni: "Nyt näköö sokiakin mihin tuloo, mutta ei tierä mihin joutuu." Jotkut tietää ja ne tulee silti uudelleen, hullua porukkaa..
Tämä päivä on ollut jo vuosia suuri juhlapäivä. Ennen oli varaslähtö vappuun Noan synttäreiden kunniaksi. Tänään lähetän ilmapalloja pienelle rakkaalle sinne jonnekin, mistä toivon Noan ja Onnin vielä löytäväni.
- J
Ps. Viestaus astuu tammoja tänä kesänä kotitallillaan Lahden Villähteellä!
Edit: Lisätty kuviin orien nimet, toivottavasti oikein..
Harmi, etten tiennyt sinun olevan tulossa tuonne, olisi ollut kiva tavata!
VastaaPoistaOlinkin blogistasi huomannut, että olet talkooporukoissa. Yritin kyllä kuikuilla, että missä menet :) Olisi ollut tosi kiva tavata. Päätin jalkautua OriSuoraan vasta samana aamuna, joten en ehtinyt ennakkoon varoitella ;)
PoistaMä olin rakenne-esittelyjen aikana oikeastaan ihan vapaana, mutta mä olin se hönö, kuka kuulutteli noita ratsastusosuuksia sieltä ylhäältä :)
PoistaNo ilmankos et sitten osunut silmiin :) Hienosti selvisit kuuluttajan pestistä!
PoistaVappu-varsat on parhaita!!! Meilläkin startataan kolmen viikon päästä, hui ja kääk!!! Harvemmin noissa ratsutapahtumissa tulee (ainakaan meikäläiselle) mitään WOW-efektiä, mutta tuo "mitä jos..." on tullut muutamaankin kertaan ;)
VastaaPoistap.s. Hieno "paasi"!!!
No hui ja kääk tosiaan =D Tsempit teidän astutuskauteen. Katsotaan, mitä hurjia saadaan aikaiseksi tällä kertaa vai saadaanko mitään..Toivottavasti!
PoistaKuka on tuo turparemmitön? Osan suokkioreista tunnistan mutta en ole niiiiin sisällä rodussa että ihan jokaista.
VastaaPoistaHerkko Hurmaus
PoistaSieltähän se tulikin :) On kyllä nimensä veroinen!
PoistaTäytyy myöntää, että itse tunnistan harvoja oreja tai hevosia ylipäätään kuvista. Lievä kasvosokeus näköjään vaivaa yli lajirajojen :)
Hehee, mun valmentaja Herkko Hurmauksen selässä :) hän onkin viime aikoina kauheasti kehunut turparemmittömyyttä/sen mahdollisimman löysänä oloa. Aina tarkastaa myös meidän turparemmin ettei ole liian kireä. Onneksi Herttakin toimii hyvin ilman/löysällä turpiksella!
VastaaPoistaValmentaja minun mieleen =D En vastusta mitenkään turparemmejä mutta usein niitä käytetään tarpeettomasti ja väärin. Meillä trki turparemmi comebackin ajohommissa ja hackamoren kanssa ratsastetaan joten aina on jotain nassun ympärillä. Molemmat tosin aika löysällä.
Poista