Lahden shownäyttely ja epätoivotut opit

Hevoselle on erinomaisen helppoa opettaa kaikenlaista epätoivottua vahingossa ja nopealla aikataululla. Ainakin silloin, kun huomaamattasi vahvistat huonoa käytöstä tai silloin, kun se "ryhmäpaineessa" omaksuu jotain.

Yksi päivän suosikeistani, Kekkonen

Meillä ei ole heinäautomaatit käytössä taaskaan. Yhdelle hevoselle automaatti oli liikaa. Pian paniikki levisi ryhmässä. Yksi "pakenee" karsinassaan, muut miettivät, mikä meillä on hätänä ja parissa päivässä alkavat uskoa, että jokin on hätänä.

Toinen suosikeistani, Valon Oliver

Viimeksi pahimmin reagoineilla hevosilla kävi asiantuntija toisensa jälkeen auttamassa siedätyksessä. Lopulta tuloksia alkoi näkyä. Hevonen, joka ei suostunut enää tulemaan sisälle talliin, on tällä hetkellä yksi itsevarmimmista hevosista. Salaisuus? Pitkäjänteisyys, periksiantamattomuus, loogisuus ja toistot.

Vipsun tilanne oli todella hyvä. Kun tallissa oli laukaisun aikana vain varmoja hevosia, reaktiot olivat Vipsulla minimissä. Tuntui, että mahdoton on saavutettu. Miten se tehtiin? Pitkäjänteisillä harjoituksilla, antamatta periksi takapakkien edessä, loogisesti toistaen harjoituksia, kerta toisensa jälkeen. Takapakkien jälkeen peruutettiin askel ja mentiin kaksi eteenpäin.

Muskettisoturia tuli kuvattua enemmänkin, kun esittäjä oli samaa seuruetta ;) Hieno poni!

Koitti hetki, jolloin asteittainen käyttöönotto oli tarkoitus toteuttaa. Varmat hevoset alkaisivat saada iltapalansa automaatilta. Vipsu ja pari muuta. Pikku hiljaa epävarmemmat pääsisivät ruokarinkiin mukaan. Vipsun reaktiot alkoivat kuitenkin muuttua. Vipsu alkoi huolestua ja lopulta säikkyä. Vielä se ei pelkää, mutta epäluuloinen se on.

Mikä meni pieleen? Laukaisun yhteydessä Vipsun karsinassa oli kaksijalkainen apuri, joka piti huolta, ettei malttamaton tamma työnnä päätään automaatin alle juuri sen auetessa. Näin nimittäin kävi ja Vipsu sai luukun porkkanoineen niskaansa.

Apurin tehtävä oli antaa automaatinlaukaisijalle merkki, kun Vipsu oli sopivan etäällä. Usein tilanne meni niin, että apuri antoi laukaisuluvan, perui sen, antoi sen uudelleen ja perui sen taas: "NYT! EIEIEI! No NYT! EI!

Ensin Vipsu oli liian innokas, sitten Vipsu hämmentyi. Ei ehkä niinkään automaatista, vaan ihmisen epämääräisestä  käytöksestä karsinan nurkassa. Kun ihminen poistui karsinasta, Vipsu paineli suoraan automaatille syömään, säikähdyksestä huolimatta. Kun ihminen oli karsinassa, syöminen ei tullut kyseeseen.

Teiniä sinne lähdettiin kannustamaan.

Pointti? Opetimme epähuomiossa hevoselle jotain, mitä emme olisi halunneet sille opettaa. Se oppi epäluulon kolmella toistolla. Hyvä me!

Seuraava haaste onkin saada oppimisen voima valjastettua positiivisiin ja oikeisiin asioihin. Niihin asioihin, joita toivomme hevosen oppivan.

Joo..pa..joo


- J