Viba - lastautuja

Jokaisella hevosen omistajalla pitäisi ainakin kerran olla oma Vipsu. Hevonen, jonka kanssa kaikki onnistuu.

Olen saanut sivusta seurata vuosien varrella jos vaikka minkälaisia lastautujia tai lähinnä lastauksesta kieltäytyjiä. On juurtujia. On istujia. On niitä, jotka katoavat jonnekin horisonttiin ja jotain sieltä mainittujen väliltä. Ja sitten on Vipsu. Kun traileri kaartaa lähtöasemiin, hevonen kaartaa tarhansa portille, välittömään valmiuteen astella, saattajalla tai ilman, trailerin kyytiin.

Lastautuva hevonen on helppo. Sen kanssa voi tällainen puolitoista jalkainen jännittäjä mennä mihin vaan, edestakaisin ja yhä uudelleen. Toissapäivänä lastauduimme keskenämme Jokimaalle, tänään klinikalle. Tosin apukäsiä sattuikin sitten paikalle, mutta ilmankin oltaisiin selvitty.

Vaikka kaikki muu elämässä on tällä hetkellä vaikeaa, Vipsu ei. Olen siitä määrättömän kiitollinen. Ja näin olen unohtanut kaikki ne kerrat, kun se on rynninyt ylitseni, milloin käytävällä ja milloin valjastuskatoksella. Kaikki ne kerrat, kun on käsketty laittaa orille ketju suuhun, vaikka TAMMA on hallinnassa ollutkin. Kaikki ne kerrat, kun allergiakohtaus, hiekka tai kaviopaise. Siitäkin huolimatta, sen kanssa on enimmäkseen helppoa.

Mitä klinikkareissuun tulee niin sehän tarkoittaa astutuskauden avausta meille. Tällä kertaa näyttäisi kypsyvän vain yksi potentiaalinen hevoslapsen alku. Kivaa vaihtelua jatkuviin kaksosiin. Saas nähdä, kuinka meillä tänä keväänä tärppää!

- J

6 kommenttia

  1. Mä niin tiedän mistä puhut! Itsellänikin on ollut sellainen hankala/mahdoton lastautuja aikoinaan, ja kylläpä sitä osaa arvostaa tätä nykyistä tilannetta. Mun kaikki viisi heppaa ovat yksin lastattavissa ja kuljetettavissa. Helpottaa kyllä harrastamista huomattavan paljon.:)

    Kovasti tsemppiä varsaprojektiin! Kukas onkaan nyt sulhanen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kokeillaan vielä Viestauksella. Vaikka oli monta muutakin nimeä mielessä.

      Poista
  2. Selmasta on tullut jahkailijasta itsestään lastautuja. :D Jahkailu tarkoitti että se piti tuumaustauon ennen kyytiin astelua. Sain minäkin kuulla hyviä vinkkejä, kuten "liinat vaan ja kyytiin". Sen jos olisin tehnyt, niin eipä lastautuisi itsekseen. Viimeksi eilen mietin, että ei taida toista näin ihanaa hevosta minullekaan enää löytyä. Vaikka toivon sitä tietysti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se olla, että Selman seuraava tuotos on paranneltu versio hänestä itsestään ;)

      Poista
  3. Peukut pystyssä täälläkin varsaprojektin suhteen!
    Meillä myös Vihru lastautuu kiltisti ja nyt harjoittelemalla olisi suuri toive saada myös jälkikasvusta samanlainen. Edellinen kerta ainakin nosti toiveet korkealle :)

    VastaaPoista