Mellakkahevonen

Kauan odotettu valmennuspäivä koitti vihdoin.

Aamu oli aikataulutettu tiukasti ja mikä uskomattominta - aikataulu ei pettänyt vaikka matkassa olikin muutama mutka. Jenny heräsi ajoissa ja oli valmiina ihan juuri silloin kuin pitikin, ihme kyllä. Mutta ajokalusto ei ollut ihan parhaassa vedossa. No Transit on hyvä vetoauto - kesällä.

Vipsun hovikuski Ville starttasi aamun noutamalla trailerin Ratsutalli Uusmattilasta ja jo tallin pihassa alkoi suhteellinen sutiminen. Taitavana kuskina ja kärry tyhjää täynnä Ville selvisi tielle. Tulimme kuitenkin tulokseen, ettei muutamaa satasta ja koko koulutusta kannata tuhlata riskiin, että kokoonpano sanoo seis, joko jossain Vesivehmaan metsissä tai matkalla Karkkilaan.

Siispä soitto Jennyn isälle. Mitä lie aamupuurossa ollut, kun Lantikka heltisi sen kummempia kyselemättä. Nopea vaihto ja kärry kulki jo ihan eri tahtiin.

Vipsu ja tytöt odottelivat malttamattomina kyytiä saapuvaksi. Vipsu kenties malttamattomimpana - ylläri. Vipsuhan ei koskaan kohella. Ressu luuli varmaan pääsevänsä raveihin.

Hevonen autoon ja kaasua kohti Karkkilaa. Matka meni muitta mutkitta Hyvinkäälle asti. Joku onneton naiskuski oli saanut säiliörekkansa nupin nurin ojaan ja säiliöosuuden kokoonpanostaan poikittain tielle. Juuri jotakin tällaista me kaipasimme. Matkassa oli kuitenkin jonkin sortin johdatus, sillä tuo rekka oli poikittain levähdyspaikan kohdalla ja tämä tarjosi oivan ohitusreitin.

Karkkilassa Vipsu oli autosta päästyään melko virkeällä tuulella ja ihmetteli lähinnä, että mikäs ravirata tämä on olevinaan..Saimme komennon siirtyä maneesiin, jossa Vipsu sai aluksi vapaana jaloitella. Siis piehtaroida, ajatteli Vipsu.

Vipsu ei oikein pitänyt ajatuksesta pyöriä yksinään typerässä tyhjässä maneesissa. Seinän kokoinen peili tarjosi hieman seuraa, mutta pitemmän päälle sekin pitkästytti. Vipsu otti muutamat lähdöt maneesin takaseinältä ja yritti esittää juoksevansa läpi maneesin ovesta, mutta eihän sitä kukaan uskonut.

Pian saimme itse valmentaja Vepsän seuraamme. Vepsän suu kävi ja Vipsu juoksi. Sitten kuin taikaiskusta, Vipsu pysähtyi ja alkoi seurata miestä. Saimme todella intensiivistä opastusta siitä, kuinka pelkän köyden avulla hevonen on hallinnassamme jopa hurmioitunut meistä. Ei väkivaltaa, ei tempomista, ei luulojen pois ottamista. Saimme myös itse kokeilla - tottakai. Ei se käynyt ihan yhtä sujuvasti, mutta ainakin ajatus ja taktiikka on nyt selvillä.

Lisäksi Vepsä totutti Vipsua kaikenlaisiin yllättäviin ja kova äänisiin pelotteisiin. Oli muovipusseja ja lehtipuhallinta. Vipsu ei näistä välittänyt eikä oma porukka oikeastaan odottanutkaan kummempaa reaktiota. Vipsu osoitti olevansa ihan potentiaalinen hevonen vaikka miten vaativiin tehtäviin.

Kotona esitettiin Riikalle, mitä oltiin opittu ja olihan se ihan huima tunne, kun hevonen toimi ajatuksella. Tätä lisää!