Ryhtiliike

Vipsu ei ole kokonaiseen viikkoon viitsinyt pomppia. Ja olosuhteiden niin määrätessä, olemme tehneet kaiken liikutuksen ja harjoitteet sänkipellolla. Pellolla, joka on aina herättänyt Vibassa pienen villipedon.

Hyvähän se tietysti on. Mutta mistä tämä maaginen muutos johtuu?

Jenny päätti ottaa itseään niskasta kiinni ja kohdata ongelmat ennen kuin ne ovat olemassakaan. Jenny kohtasi ennakoimansa ongelman soittamalla Kari Vepsälle. Puhelun aikana sovittiin, että kunhan sähkökatkoista selvitään, sovitaan tarkka päivämäärä, kun Vipsu lastataan taas pitkästä aikaa traileriin ja ajetaan Karkkilaan kohtaamaan kouluttajansa. Päivämääräksi määräytyi lopulta 18.1.2012. Siis ihan kohta!

Nyt koulutusta odotellessa on kuitenkin tapahtunut ryhtiliike. Onko se tapahtunut ihmisissä Vipsun ympärillä vai Vipsussa itsessään, mene ja tiedä. Tänäänkin Vipsu vaikutti jopa hieman laiskalta vaikka kone vetikin voimalla eteenpäin.

Tytti lämmitteli ja Ville viilenteli.

-J

Viba, Ville ja Tytti

Vuoden ensimmäinen aamu kun mittarissa oli reilusti toistakymmentä astetta pakkasta ja joka paikka jäässä. Näin oli myös Vipsun turpakarvat kun se Jennyn hakemana saapui talliin laittoa varten.

Itsetyyneys oli kuin enkeli kun se laitettiin valmiiksi, vaikka "ratsastusloimen" sovitus kesti ja kesti.

Pellolle kuitenkin päästiin ja Villekin oli laittanut ratsastushousut jalkaan eli oli aikeissa nousta selkään. Niimpä Tytin aluksi lämmiteltyä Vipsu olikin siis jo Villen vuoro. Aluksi Ville vanhana kaupoina oli sitä mieltä että nyt mennään...tytöt vain alta pois, mutta selkään noustua laitettiin Vipsu kuitenkin liinaan kiinni. :D Kaikki sujui tosi hyvin ja itseluottamus kasvoi taas kaikilla kohisten.

Tallissakin odotti iloinen yllätys koska pakkasesta lie johtunut, mutta Vipsu kuivas ihan silmissä ja loimiakin meni vain yksi kappale. Kiitos muru!

-V

Ei kommentteja