Jenny päästi Vipsun karsinaan pissalle. Vipsu heittäytyi turvepatjalle kuin piehtaroidakseen. Mutta Vipsu ei piehtaroinut. Vipsu alkoi repiä ryntäiden alustaa etujalkojen välissä. Hevonen makasi karsinassa kyljellään ja repi itsensä miltei verille. Kun Jenny sai hevosen jaloilleen repiminen jatkui. Vipsu oli lähes hallitsemattomassa tilassa ja raastoi itseään vimmaisena. Jennyllä tuli edes mennyt tarhakaveri Emma väistämättä mieleen. Niin tuli muillakin.
Jenny on ollut hyvin herkkä kaikille Vipsun pienemmillekin kutinoille. Tämä siksi, että kauhutarinat Vipsun emän hetkittäin katastrofaalisesta kesäihottumasta kaikuvat mielessä. Tämä oli silti pahempaa kuin pelot. Ratsastaminen jäi väliin.
Jenny pesi Vipsun ruvista puhtaaksi rapsutellut ryntäät betadinen pesuliuoksella. Vipsu nautti karhean sienen hankauksesta. Pesun jälkeen vaurioituneille alueille levitettiin vielä rauhoittavaa voidetta. Turhaan. Kun Vipsu pääsi karsinansa suojiin repiminen jatkui. Illalla Satu kuitenkin laittoi Jennylle rauhoittavan viestin. Vipsu ei yöheinien yhteydessä ollut rapsutellut.
Seuraavana päivänä Jenny varasi ajan Hyvinkään Hevossairaalaan. Riskejä ei oteta. Vipsun ruokavalioon lisättiin sinkki- ja kuparilisät. Vipsun emän omistajalta saatiin emän ihottumaan käytettyä öljyä. Seuraavana päivänä iho ei ollut yhtä ruvettunut ja Vipsu ei ollut aivan yhtä hysteerinen kuin edellisenä. Jennyllä oli ajatuksena ohjasajaa Vipsua, mutta sitten satoi lunta. Kuinka ollakkaan Vipsulla ei ollut kengissä vielä hokkeja...
Hokkeja ei ollut, koska hokit, jotka kenkiin piti laittaa olivat mahdottomia löytää. Vipsulle piti selän takia laittaa hyvin hyvin matalat hokit. Ongelma oli kengissä olevat jengat. Kierre oli 10mm ja matalia hokkeja on saatavilla vain 8mm kierteellä. Selvä! Tyypillistä!
Seuraavassa kengityksessä osaamme vaatia kenkiin oikean kokoiset kierteet. Ja neljä kierrettä. Nyt meillä on paikka vain kantahokeille - mahdoton ratkaisu korkealla hokilla selkävaivaiselle. Nyt sitten vaan otetaan kevyemmin ennen kengitystä. Niinpä, taas vaihteeksi. Ja sehän tekee meille hyvää...
Lauantaina saimme Vipsulle hokit kantoihin. Nyt oli ohjasajon aika. Silat hevoselle selkään vain, jotta voimme todeta sen taas ahdistuvan. Vipsu takoi etujaloilla kainaloitaan - sitä aluetta, joka on ollut ihottuman vallassa. Tuli taas olo, että ei, tästä ei tule mitään, minä en jaksa. Voimmeko muuta kuin talutella ja juoksuttaa Vipsua? Kokeilimme ohjasajoa kuitenkin, kun Vipsu hieman rauhoittui. Kaikki meni hienosti, mutta Vipsu halusi vähän väliä pysähtyä rapsuttamaan itseään. Ainakaan se ei juossut kutinaa karkuun..
Lyhyen kokeilun jälkeen Vipsu pääsi valjaista. Kenties alamme harrastaa agilityä. Joskus sitten, kun Jenny taas kävelee..Olisipa jo tiistai, saisimmepa jo tulokset. Voisipa Vipsu puhua ihmistä tai Jenny hevosta. Tänään ratsastetaan - ehkä. Ainakin aurinko paistaa..Mutta, onko Vipsu onnellinen?
-J
Älä epäile hetkeäkään, etteikö Viba olisi onnellinen kanssasi! Tiedän hevosen historiaa ja itsekin olen sitä tavallaan ollut omistamassa vuosia sitten ja tiedän, että se on kokenut kaikenlaista vuosien varrella. Olen lukenut pitkään blogiasi ja olen niin onnellinen, että Viba on moisen hevoselle omistautuneen omistajan löytänyt itselleen. Toivon teille molemmille kaikkea hyvää!
VastaaPoistaKiitos, liikuttunut kyynel vierii poskella.
VastaaPoista